Porin kylät ryhtyivät taistoon terveysasemiensa puolesta
Perusturvalautakunta päättää illalla, suljetaanko Ahlaisten, Kaanaan ja Kyläsaaren terveysasemat väliaikaisesti loppuvuoden ajaksi. Kyläyhdistyksissä pelätään, että säästöt eivät jää tähän. Alueiden asukkaat eivät aio niellä säästöjä mukisematta.
Porin perusturvan säästölinja iskee Ahlaisten, Kaanaan ja Kyläsaaren terveyspalveluihin. Terveysasemat suljetaan väliaikaisesti loppuvuoden ajaksi, jos esitys menee keskiviikkoillan kokouksessa läpi.
Perusturvasta vakuutetaan, että säästöt ovat väliaikaisia. Kyläyhdistyksissä pelätään pahinta.
-Kyllä tämä on lopun alkua Kaanaassa. Pelkään, että terveysasemia ei enää avata, sanoo Yyterin kyläyhdistyksen aktiivi, entinen Porin kaupunginvaltuutettu Sakari Halme.
Kaanaassa on kerätty yhden vuorokauden aikana noin 130 allekirjoittajan adressi terveysaseman puolesta. Se luovutetaan päättäjille ennen perusturvalautakunnan kokousta.
Tämä on lopun alkua.
Kiire säästöpäätösten tekemisessä hämmästyttää
Kyläsaaren kiinteistönomistajien yhdistyksessä hämmästellään kiirettä, jolla säästöjä on suunniteltu.
-Asioihin ei päästä vaikuttamaan. Tuntuu siltä, että meitä ei halutakaan kuunnella, yhdistyksen puheenjohtaja Minna Haavisto sanoo.
Kyläsaaressa on pohdittu keinoja, joilla terveyspalvelut voitaisiin säästää. Esimerkiksi omaa kylätaloa on harkittu tarjottavaksi terveysaseman paikaksi, jos kaupunki haluaa päästä eroon omasta terveysaseman kiinteistöstään ja siitä tulevista kuluista.
Ahlaislaiset pohtivat oikeustoimia
Kyläyhdistyksissä ihmetellään, mitä säästöjä pienten terveysasemien väliaikaisesta sulkemisesta saadaan. Tästäkin syystä pelätään, että sulkeminen ei jää väliaikaiseksi vaan saa jatkoa.
Ahlaisissa Porin säästöehdotusta pidetään 1970-luvun alussa solmitun kuntaliitossopimuksen vastaisena.
-Meille luvattiin sopimuksessa terveyspalvelujen säilyvän Ahlaisten alueella. Nyt tätä sopimusta ollaan rikkomassa. Olen kehottanut Porin päättäjiä tutustumaan sopimukseen, sanoo Ahlaisten kyläyhdistyksen sihteeri Regina Wittsberg.
Wittsbergin mukaan Ahlaisissa halutaan nyt katsoa loppuun asti, vieläkö vanha sopimus pätee. Ahlaislaiset ovat pohtineet jopa asian viemistä oikeuteen, jos säästöpäätökset tehdään keskiviikkoiltana suunnitelmien mukaan. Päätöksiä ei kuitenkaan ole vielä tehty, koska Ahlaisissa toivotaan, ettei lautakunta sulje terveysasemaa.
Myös Ahlaisissa pelätään, että väliaikainen terveysaseman sulkeminen jää pysyväksi.
Ahlaisissa perusturvan säästöt iskevät voimalla myös toiseen kohteeseen. Vanhainkodin peruskorjausta ei aloiteta, mitä pakottaa siirtämään vanhukset Porin muihin vanhainkoteihin. Tätä pidetään järkyttävänä.
-Vanhoille ihmisille tämä siirto tulee olemaan todella rasittava asia. Pidämme näitä säästöehdotuksia Ahlaisten kiusaamisena, Wittsberg sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lihastohtori vastaa: näin hyödyt lisäravinteista!
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden tohtori Juha Hulmi vastaa Suoran linjan katsojien kysymyksiin urheilijan lisäravinteista.
Hyvä veli ei vieläkään kulje hameessa
Hyvä veli -verkostot ovat nykyään pääsääntöisesti myönteinen asia. Samankaltainen ajattelu - saman sukupuolen kesken - helpottaa toimintaa. Toisaalta verkoston sisällä törmäykset ovat hyvästäkin: erimielisyys rakentaa enemmän kuin samanmielisyys. Lauteilla asioita ei enää päätetä, mutta "aika mukavat vitsit" kuuluvat yhä kokousten jälkilöylyihin. Näin tiivistää pitkäaikainen hyvä veli.
Talvivaara juoksuttaa jälleen
Talvivaaran kaivosyhtiö on käynnistänyt uudestaan jätevesijuoksutukset etelän suuntaan. Yhtiö joutui keskeyttämään liikavesien juoksutuksen etelän, eli Vuoksen vesistön suuntaan eilen iltapäivällä, koska Lumijoen vesi värjäytyi oranssiksi kilometrien matkalta.
Mätäjokea pelastetaan Päijänteen vedellä
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on käynnistänyt aamulla järviveden juoksutuksen Mätäjokeen Päijännetunnelista.
Kesäauto on katoavaa kansanperinnettä
Autokaupan perinteinen kesäautosesonki on muuttamassa muotoaan. Kesäauton ostaja haluaa yhä useammin, että auto on sinä kunnossa, että sillä voi ajaa useamman vuoden.
Ennuste: Venäläisten kiinteistöomistukset Suomessa lähes viisinkertaistuvat
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että venäläiset omistavat yhteensä noin 25 000 kiinteistöä Suomessa vuonna 2030. Tällä hetkellä venäläiset omistavat 5 350 – 6 200 kiinteistöä, asuntoa ja loma- tai viikko-osaketta Suomessa.
Aikuisen puuttuminen nuoren kaveripiiriin voi olla haitallista
Aikuisten puuttuminen kaveripiiriin voi aiheuttaa sen, että ilman toisten tukea jää juuri se nuori, joka tarvitsisi sitä eniten.
Jääpalloseura Narukerän kymmenientuhansien laskut maksamatta Porin kaupungille
Liigatasolla pelaava jääpalloseura on jättänyt jääaikalaskuja maksamatta. Seura on tehnyt maksusuunnitelman
"Olen hakenut täysin vääriä asioita" – Kelalle sataa kritiikkiä
Moni Kelan asiakas kertoo saaneensa virkailijoilta ristiriitaisia tietoja ja vääriä neuvoja. Kelan tutkimusosaston tutkimusprofessorin arvelee monimutkaisen lainsäädännön heikentävän ihmisten Kelasta saamia palveluita.
Uuden kasvimaan perustaminen kotipihalle on helppoa
Oma kasvimaa tuottaa lähiruokaa parhaimmillaan. Sellaisen saa perustettua vaikka kotipihan nurmikolle helpoilla, mutta huolellisilla perustustöillä.
