Porissa alkaa suuri jalkapalloturnaus
Pori cup kestää koko viikonlopun ja kerää Poriin tuhansia jalkapallojunioreita.
Satakunnan suurin jalkapalloturnaus Pori-cup alkaa perjantaina aamulla. Turnaukseen osallistuu lähes 3000 jalkapalloilijaa, sekä tyttöjä että poikia. Nuorimmat osallistujat ovat 8-vuotiaita ja vanhimmat 15-vuotiaita poikia. Tytöillä on sarjat 9-14-vuotiaissa ikäluokissa.
Ensimmäisiä otteluja viikonlopun kestävässä junioriturnauksessa pelataan jo aamupäivällä Musassa ja Ruosniemessä. Myöhemmin pelejä on myös muilla Porin kentillä ja Luvialla. Finaalipelejä pelataan myös Porin stadionilla.
FC Jazz järjestää turnauksen jo kahdeksannen kerran.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Nakkilassa etsittävä koulusäästöjä - kouluja kiinni tai leikkauksia muualta
Nakkilan sivistyslautakunta ei ole suostunut esitykseen Tattaran ja Kukonharjan koulujen sulkemisesta. Kunnanjohtaja haluaa lautakunnalta nyt muita säästöehdotuksia.
Lähes kaikki syytteet sikalavideoista nurin
Oikeutta Eläimille -yhdistys pitää hovioikeuden ratkaisua sananvapauden voittona.
Olkiluoto 2 vuosihuoltoon sunnuntaina
Eurajoen Olkiluodossa vuosihuollot jatkuvat. Kakkosreaktori kytketään pois verkosta sunnuntaina.
Kiuru: En arvosta koulujen ranking-listoja
Tuoreen opetusministerin mielestä lukiovertailut mittaavat vääriä asioita.
Narukerä maksoi erääntyneet velkansa pikavauhtia
Jääpallon bandyliigassa pelaava porilaisseura Narukerä kertoo suorittaneensa lähes kaikki erääntyneet velkansa Porin kaupungille. Velkaa oli lähes 28 000 euroa.
Valtuutettujen Ahlais-kirjelmä jäämässä vaille vaikutusta
19 porilaisvaltuutettua oli halunnut laajentaa Ahlaisten terveysaseman palvelut ennalleen. Ehdotus ei ole ottamassa tuulta alleen.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Moilanen: En usko kahdeksan kunnan kimppaan
Ulvilan kaupunginjohtaja Jukka Moilanen suhtautuu Porin alueen kuntajakoselvityksen aloittamiseen myönteisesti. Moilasen mukaan olisi hyvä, että kaikki kunnat lähtisivät mukaan selvityksen ensimmäiseen vaiheeseen.
Porin teatterin johtaja suree remontin lykkäysesitystä
Porin teatterin johtaja sanoo, että teatteri tarvitsisi kipeästi remonttia. Hän muistuttaa, että teatterin kunto on surkea.
Reposaaren läppäsiltaa testataan - liikenne pätkii
Reposaaren uusittua läppäsiltaa testataan ensi viikon aikana. Koekäyttöjen aikana liikenne pysäytetään liikennevalojen avulla. Pysäytykset kestävät noin puoli tuntia kerrallaan.
