Terveys |

Porkkanoiden syöminen pidentää elämää

Porkkanoiden ja muiden alfakaroteenia sisältävien vihannesten ja hedelmien syöminen auttaa yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan elämään pitemmän elämän. Alfakaroteeni-antioksidanttia on etenkin oransseissa ja keltaisissa, mutta myös vihreissä vihanneksissa ja hedelmissä.

Nippu porkkanoita myytävänä Hakaniemen torilla
Kuva: Anne Hämäläinen

Tutkimuksen 13 seurantavuoden aikana ihmisen riski kuolla oli sitä pienempi mitä enemmän alfakaroteenia hänellä oli veressään. Eniten alfakaroteenia nauttivien kuolleisuus oli noin 40 prosenttia alhaisempi verrattuna niihin, jotka saivat alfakaroteenia vähiten.

Tutkimukseen osallistui 15 000 aikuista, joiden alfakaroteenipitoisuudet mitattiin seurannan alussa. Seurannan aikana heistä 3 800 kuoli.

Alfakaroteeni on aiemminkin yhdistetty pienempään kuolleisuuteen, mutta tutkimusten perusteella on vaikea sanoa johtuuko vaikutus juuri alfakaroteenista vai myös kasvisten ja hedelmien muista terveellisistä puolista. Joka tapauksessa tulokset korostavat kasvis- ja hedelmäpainotteisen ruokavalion tärkeyttä monien sairauksien ehkäisyssä.

Tutkimus julkaistiin Archives of Internal Medicine -lehdessä.

Lähteet:
Uutispalvelu Duodecim

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Terveys

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä