Talous |

Pörssiomistusten julkisuus taas vaarassa – "Se todennäköisesti tapahtuu"

Jos arvopaperikeskus siirtyy Suomesta ulkomaille, ei hallintarekisteröintikielto päde. Valtiovarainministeriö odottaa näin tapahtuvan.

Satasen euroja.
Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Pörssin julkisille omistajatiedoille voidaan sanoa hyvästit, mikäli Suomi ei saa säädetyksi lakeja, joilla tietojen julkisuus turvataan. Uusi arvopaperien säilyttämistä koskeva lakiesitys ei esitä hallintarekisteriin laajennuksia, mutta jättää silti oven selälleen omistusten julkisuuden häviämiselle.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) joutui joulukuussa 2015 vetämään lakiesityksen edellisen version pois, koska osakkeiden hallintarekisteröinnin salliminen suomalaisille sijoittajille kohtasi niin laajaa vastustusta. Nyt korjatun lakiesityksen mukaan suomalaisten on omistettava suomalaisten yhtiöiden osakkeet jatkossakin suoraan omilla nimillään, eikä piilossa hallintarekisterin takana. Tämä koskee lakiesityksen mukaan kuitenkin vain tilannetta, jossa suomalaisen yhtiön osakkeet ovat suomalaisen arvopaperikeskuksen järjestelmässä.

Vuonna 2014 voimaan tullut EU­-asetus antaa yhtiöille vapauden laskea osakkeensa liikkeelle myös ulkomaisessa arvopaperikeskuksessa. Toistaiseksi yksikään yhtiö ei ole tätä mahdollisuutta käyttänyt.

Olennainen kysymys on kuitenkin se, kauanko ylipäätään on olemassa suomalainen arvopaperikeskus. Ainakin valtiovarainministeriössä ennakoidaan, että tulevaisuudessa Suomessa ei enää olisi arvopaperikeskusta.

Todennäköisesti pienemmät arvopaperikeskukset sulautuvat suurempiin

Valtiovarainministeriön työryhmämuistiossa vuodelta 2014 sanotaan, että kun Yhdysvalloissa on kaksi arvopaperikeskusta ja Euroopassa yli 30, niin todennäköisesti Euroopassakin pienemmät arvopaperikeskukset sulautuvat suurempiin kilpailun vapautuessa.

– Juuri näin. Se on realismia. Jos markkinat toimivat, se todennäköisesti tapahtuu, sanoo lainsäädäntöneuvos Armi Taipale valtiovarainministeriöstä

Suomen arvopaperikeskus Euroclear Finland kuuluu ilman muuta pienten joukkoon. Jo Ruotsin arvopaperikeskus – saman belgialaisen konsernin omistama Euroclear Sweden – on liikkeeseenlaskettujen osakkeiden arvolla mitaten viisi kertaa suurempi.

Euroclear Finlandin järjestelmässä on laskettu liikkeelle noin 200–300 miljardin euron edessä osakkeita. Euroopan suurimmissa arvopaperikeskuksissa osakkeita on liikeellä 10 000 miljardin euron arvosta, kerrotaan lain valmisteluasiakirjoissa.

Uudessa lakiesityksessä katsotaan, ettei Suomi voi asettaa vaatimuksia ulkomaisille arvopaperikeskuksille siitä, miten omistuksia säilytetään. Lakiesityksen mukaan “Balkanin maita lukuun ottamatta” Euroopassa yleisin malli on sellainen, jossa arvopaperikeskuksen järjestelmä ei “välttämättä sisällä täydellisiä yksityiskohtaisia asiakastietoja”.

Lakiesityksessä velvoitetaan kyllä suomalaiset yhtiöt varmistamaan sopimuksilla, että ne saavat ulkomaiseltakin arvopaperikeskukselta tiedot osakeluetteloa varten. Nämä tiedot olisivat julkisia yhtiön pääkonttorissa ja niitä voitaisiin antaa viranomaisille. Laki ei kuitenkaan jatkossakaan edellytä, että näissä osakasluetteloissa lukisi todellinen omistaja, vaan esimerkiksi pelkkä hallintarekisteriä pitävän pankin nimi riittää.

– Kun yleisöjulkisuus kuitenkin on käytännössä sen varassa, mitä ulkomailla säädetään, niin jos arvopaperikeskustoiminta siirtyy ulkomaille, niin todennäköisesti yleisöjulkisuus ei tule säilymään nykytasolla, sanoo Taipale.

Suomi ei voi määrätä siitä, miten ulkomaiset arvopaperikeskukset toimivat. Sen sijaan Suomi voisi säätää lakeja, joilla velvoitetaan yhtiöitä tai sijoittajia noudattamaan tiettyjä sääntöjä. Uudessakaan lakiesityksessä ei kuitenkaan esimerkiksi esitetä yhtiöille vaatimusta tuntea todelliset omistajat tai sijoittajille vaatimusta olla sijoittamatta suomalaisiin yhtiöihin hallintarekisterin kautta. Toisaalta tällainen voisi valtiovarainministeriön näkemyksen mukaan olla ristiriidassa EU­-asetuksen sekä pääomien vapaan liikkuvuuden kanssa.

– Helposti törmätään siihen, että jos kansallisesti lähdetään rajoittamaan tiettyjä perusoikeuksia, jotka on EU:n tasolla turvattu, niin löydämme itsemme nopeasti EU­-tuomioistuimesta, sanoo Taipale.

Turunen: Suomi voi pitää kiinni oikeudestaan

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) ei niele purematta ajatusta siitä, että mitään ei olisi tehtävissä yleisöjulkisuuden turvaamiseksi.

– On aivan totta, ettei Suomi voi säätää ulkomaisten arvopaperikeskusten toiminnasta. Näkemykseni mukaan hallitus on päättänyt, että hallintarekisteri heitetään romukoppaan ja kyllä Suomi voi EU:ssa neuvottelemastaan oikeudesta pitää kiinni myös säätelemällä yrityksiä ja sijoittajia, sanoo Turunen.

Tällä hetkellä laki sallii ainoastaan ulkomaisten omistajien kirjaamisen hallintarekisteröitynä suomalaiseen arvo­-osuusjärjestelmään. Käytännössä kieltoa ei valvota, ja suomalaisiakin omistajia on jo nyt hallintarekisterin takana. Tämänkään osalta tilanne ei lakiesityksen myötä ole muuttumassa.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä