Porvoon viimekesäisten surmien oikeudenkäynti alkoi
Viimekesäisten Porvoon hampurilaisravintolan edustalla tehtyjen kolmen surman oikeuskäsittely alkoi aamulla Porvoossa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaatii 41-vuotiaalle porvoolaismiehelle 12 vuoden tuomiota kolmesta taposta ja ampuma-aserikoksesta. Lisäksi syyttäjä haluaa miehen istuvan edellisen juttunsa kolmen vuoden tuomion loppuun.
Oikeussalissa syytettyä oli vastassa käräjäoikeuden tuomari ja lautamiehet sekä runsaasti mediaa. Syytetty saapui oikeussaliin hieman myöhässä poliisien saattelemana. Oikeudessa miehelle luettiin syytteet viime heinäkuussa tehdyistä surmista.
- Syytetty oli ampunut yhtä uhriaan rintakehään, toista uhriaan suuhun ja kolmatta uhriaan ohimoon. Vaadin hänelle rangaistusta kolmesta taposta ja ampuma-aserikoksesta, sanoi oikeudessa syyttäjä Jukka Haavisto.
Yhteensä syyttäjä vaatii miehelle 15 vuoden tuomiota. 12 vuotta hän saisi tästä tapauksesta ja loput kolme vuotta aiemmasta teostaan.
Kuten poliisitutkinnassakin, epäilty myönsi myös oikeudessa ampuneensa kolmea henkilöä hampurilaisravintolan autokaistalla. Syytetty on sanonut koko ajan, ettei hänellä ole muistikuvaa surmiin johtaneista tapahtumista eikä surmista.
Tapahtumat olivat tallentuneet hampurilaisravintolan valvontanauhalle. Valvontanauhan nähtyään mies myönsi poliisitutkinnassa teot.
Tuomari kysyi oikeussalissa syytetyltä, haluaako tämä itse lausua asiassa jotain.
- On hieman vaikea sanoa mitään, kun minulla ei ole tästä mitään muistikuvia. Mutta olen pahoillani koko tapahtumasta, syytetty sanoi hupparinsa alta.
Oikeudessa syytetty ei osannut kertoa syytä ampumisille.
Syytetyn kaveri oli valmis ottamaan surmat syykseen
Heinäkuun 6. päivä aamuyöllä syytetty saapui vaimonsa ja kaverinsa kanssa ostamaan ruokaa Porvoon McDonald's-hampurilaisravintolan autokaistalta.
Autokaistalla oli tuolloin yksi auto odottamassa tilaamiaan ruokia. Syytetyn kaveri meni ensin ulos autosta juttelemaan toisessa autossa olleiden henkilöiden kanssa. Autoseurueet eivät tunteneet toisiaan ennestään. Myös syytetty tuli ulos omasta autostaan.
Tilanteessa syntyi poliisitutkinnan mukaan sanaharkkaa ja sen seurauksena syytetty haki aseen autostaan. Hän ampui autossa ollutta kolmea henkilöä. Kaksi heistä menehtyi saamiinsa vammoihinsa välittömästi ja yksi kuoli myöhemmin Töölön sairaalassa.
- Muistan, että syytetty nosti kättään ja ampui autossa olevaa ensimmäistä henkilöä. Kuulin, että ammuttu äänteli ja tajusin siitä, että häntä sattui, kertoi syytetyn kaveri oikeudessa.
Surmien jälkeen syytetty pakeni paikalta vaimonsa ja kaverinsa kanssa. Pakomatkan aikana ampuja antoi aseen kaverilleen, joka tyhjensi sen ampumalla auton ikkunasta. Syytetty pyysi kaveriaan tunnustamaan surmat, koska kaveri oli nuori ja saisi ensikertalaisena lyhyemmän tuomion.
- Tein kaikki asiat, mitä hän pyysi autossa. Minulla oli valtava pelkotila, kun tajusin, mitä oli tapahtunut, syytetyn kaveri sanoi oikeudessa.
Myöhemmin maanantaina oikeus kuulee muutamaa todistajaa ja syytettyä. Oikeus tutustui myös salaiseksi julistettuihin asiakirjoihin ja hampurilaisravintolan valvontanauhaan, johon surmat olivat taltioituneet.
Oikeudenkäynti jatkuu maanantain ja todennäköisesti myös tiistain Porvoossa.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.
Uusi toimija yrittää mullistaa asunnonvälityksen
Myyntiturva perii kiinteän maksun asunnonvälityksestä. Vanha konkari Huoneistokeskus toivottaa uuden kilpailijan tervetulleeksi.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Poliisi lopetti VR-tutkinnan - syyteoikeus vanheni
VR tarkkaili salaa sairauslomalla ollutta työntekijäänsä, mutta syyteoikeus ehti vanhentua. Poliisi ei löytänyt myöskään viitteitä laittoman henkilörekisterin keräämisestä.
