Terveys |

Positiivisuus voi pienentää sydäntautien vaaraa

Iloiset, innokkaat ja positiiviset ihmiset näyttävät säästyvän sepelvaltimotaudilta muita todennäköisemmin. Positiivisten riski sairastua kymmenen vuoden sisällä on mahdollisesti noin viidenneksen pienempi kuin synkkämielisten.

European Heart Journal -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 1 700 keskimäärin 46-vuotiaan miehen ja naisen haastatteluihin. Kymmenen vuoden seurannan aikana osallistujille kirjattiin yhteensä 145 iskeemistä sydänoiretta.

Aiemmissa tutkimuksissa positiivisuus on yhdistetty mm. immuunijärjestelmän tehostumiseen, pieneen diabeteksen ja verenpaineongelmien riskiin sekä parempaan ennusteeseen pitkäaikaissairailla.

Masennus ja kielteisyys saattavat puolestaan altistaa monille terveysongelmille, mikä masennuksen osalta havaittiin myös nyt tehdyssä tutkimuksessa.

Tutkijat pitävät mahdollisena, että myönteisten kokemusten ja tuntemusten lisääminen voisi ehkäistä sydän- ja verisuonitaudeille alttiiden sairastumisia. Tämä voisi onnistua esimerkiksi rohkaisemalla potilaita suosimaan harrastuksia ja tapoja, jotka tuottavat heille iloa. Tämän varmistaminen tosin edellyttää uusia tutkimuksia.

Tutkimus julkaistiin European Heart Journal -lehdessä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Terveys

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä