Potilashotellissa välttää sairaalan käytäväpaikan
Suomen ensimmäinen ison mittakaavan potilashotelli on vihitty käyttöön Tampereella. Uusi majoituslaitos palvelee sekä Tampereen yliopistosairaalan potilaita että matkailijoita. Potilashotellien uskotaan yleistyvän sairaaloiden erikoistumisen myötä.
Orivedellä asuva Heimo Saarinen on uutukaisen potilashotellin ensimmäisiä asukkaita. Varjoainekuvausta seurannut yö sujui hotellissa hyvin.
- Hotelli ei ollut lainkaan hassumpi. Minulla yöt ovat aina vähän levottomia, mutta peti oli hyvä ja lämmintä piisasi, vakuutti Saarinen.
Potilas Saarinen tuli hotelliin Taysin Sydänkeskuksen lähetteellä ja kuittaa hotelliyön sairaalamaksulla. Kotikunnalle hotelli on sairaalaa edullisempi.
Laskelmien mukaan Taysissa on päivittäin jopa 80 potilasta, jotka voitaisiin majoittaa potilashotelliin. Taysin hallintoylilääkäri Erkki Kujansuun mukaan hotellista on hyötyä sekä asiakkaalle että sairaalalle.
- Sen tyyppiset potilaat, jotka joutuvat yöpymään täällä ennen tai jälkeen hoidon, mutta eivät välttämättä tarvitse terveydenhuollon ammattilaisen välitöntä huolenpitoa majoittuvat parhaiten jossakin muussa ympäristössä kuin sairaalassa.
Potilashotelli helpottaa sairaalan ruuhkia
Hotelli vähentää myös täysien sairaaloiden käytäväpaikoilla olevien potilaiden määrää.
- Se vähentää lisäksi tartuntariskiä, joka sairaalahoidossa olevilla potilailla aina väistämättä on, perustelee Kujansuu.
Noin kolmannes hotellista on varattu TAYSin potilaille, muita käyttäjäryhmiä ovat omaiset ja myös ihan tavalliset turistit. Kaikilla vastaanotossa työskentelevillä on hoitoalan koulutus, mutta mitään hoitoja hotellissa ei anneta.
- Periaate on se, että hoito ja erikoisosaaminen ovat sairaalassa, me majoitamme ja ravitsemme, kertoo hotellinjohtaja Birgit Aikio.
Hotellien uskotaan yleistyvän
Tampereen potilashotelli on ensimmäinen näin ison mittakaavan potilashotelli Suomessa. Huoneita on noin 300. Hotellia pyörittää norjalainen hoiva-alan yritys Norlandia Care, jolla on useita potilashotelleja Ruotsissa ja Norjassa.
Potilashotellien uskotaan edelleen yleistyvän Suomessa erityisesti sairaaloiden erikoistumisen takia. Tampereen potilashotellin johtaja Birgit Aikio uskoo, että jo lähivuosina jokaisen yliopistosairaalan kyljessä on oma hotelli, mutta toimintatavat saattavat vaihdella.
- Kokemukset Ruotsista ja Norjasta kertovat, että joka kaupungissa on löydettävä omat tavat toimia.
Helsingissä yksityissairaaloita palvelee terveyshotelli
Myös Helsingissä on jo vuoden ollut toiminnassa terveyshotelli, joka palvelee lähinnä yksityisklinikoiden asiakkaita. Health Care Hotel Helsinki sijaitsee Helsingin Ruoholahdessa ja sillä on 14 huonetta. Vuoden aikana asiakkaita on ollut noin 750, heitä arviolta kolmannes ulkomaalaisia.
Toimitusjohtaja Marko Ikävalko kertoo, että Tampereen hotellista poiketen helsinkiläisessä terveyshotellissa on huoneita, joissa on seurantamonitorit ja EKG ja jotka ovat tarkoitettuja leikkauksen jälkeiseen seurantaan.
- Konseptimme eroaa myös siinä, että meillä majoittujan on mahdollista ostaa vuorokausimajoitukseen mukaan sairaanhoitajan päivystys 24h ja lisäksi huonepuhelimiimme on integroitu lääkäripäivystys.
Jatkossa Health Care Hotel Helsinki tarjoaa palveluitaan aktiivisemmin myös vakuutusyhtiöille ja julkisen terveydenhuollon puolelle.
- Jo nyt meillä on toimiva sopimus yhden vakuutusyhtiön kanssa, ja tätä yhteistyötä pyrimme vielä lisäämään ja syventämään, samoin kuin yhteistyötä esimerkiksi sairaanhoitopiirien kanssa.
Guzenina-Richadson: toimintoja kannattaa järkeistää
Tampereen potilashotellin vihki keskiviikkona käyttöön peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson. Hänen mielestään toimintojen järkeistäminen on tärkeää.
- Sairaalaosastolla makuuttaminen on kallista, ja samaan aikaan tämä konsepti pystyy laskemaan kustannuksia. Silloin pystymme tarjoamaan potilaille myös miellyttävät olosuhteet, sanoi Guzenina-Richardson.
Suomalainen hoito on tällä hetkellä myös kansainvälisesti kiinnostavaa.
- Tämänlaiset konseptit tekevät hoidosta entistä houkuttavampaa ja saamme maksavia asiakkaita, arveli ministeri päätteeksi.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.