Presidentti-instituutio neljällä eurolla
Tuleva tasavallan presidentti aloittaa työnsä hieman suuremmalla palkalla kuin edeltäjänsä. Presidentin veroton vuosipalkkio on jo aiemmin päätetty nostaa maaliskuun alussa 160 000 euroon aiemmasta 126 000 eurosta.
Tuntuu isolta, mutta toisaalta presidentti on myös käytettävissä vuorokauden ja vuoden ympäri. Hänellä ei ole varsinaista työ- tai virka-aikaa eikä vuosilomaa. Näin laskien tuntipalkaksi tulee noin 18 euroa.
Vuosipalkkion lisäksi presidentti saa vajaat parisataatuhatta euroa käyttörahaa itse suunnittelemansa ohjelman kokous- ja edustusmenoja varten.
Valtiovierailuihin Suomesta ja Suomeen sekä muihin kokousmatkoihin on varattu 2,9 miljoonaa.
Presidenttiparilla on käytössään kolme virka-asuntoa, joista ei peritä vuokraa. Tänään maanantaina presidenttipari käväisi jo Mäntyniemessä Helsingin Meilahdessa. 12 vuotta edellisen presidenttiparin kotina ollut Mäntyniemi ehtii vielä pieneen pintaremonttiin ennen uusien asukkaiden muuttoa, presidentin kansliasta kerrotaan.
Presidentin ja hänen puolisonsa käytössä ovat myös kesäasunto Kultaranta Naantalissa ja presidentinlinna Helsingin keskustassa. Asuntojen sisustus, valaistus, lämmitys- ja puutarhatyöt kuuluvat virkaetuihin.
Maaliskuun alussa presidentti saa käyttöönsä myös upouuden virka-auton, panssaroidun Mercedes Benz Guardin.
Sauli Niinistö ei kuitenkaan ehtinyt itse autoa valitsemaan, sillä se tilattiin jo ennen vaalitulosta.
Naantalin kesäasunnolla presidenttiä odottaa myös tilava vene, Kultaranta VIII.
Presidentin työn tukena on iso esikunta, 70-henkinen presidentin kanslia, jonka tämän vuoden kuluiksi on laskettu 16 miljoonaa.
Palkkojen ohessa rahaa kuluu mm. presidentin asuntojen ylläpitoon, linnan perusparannuksiin, kolmen entisen presidentin työhuone-, turva- ja kuljetusmenoihin, uuden presidentin virkaan-astujaisiin ja itsenäisyyspäivän juhlintaan.
Yhteensä koko presidentti-instituutiolle on tämän vuoden budjetissa varattu 19,3 miljoonaa euroa. Viime vuodelle budjetoitiin 21,8 miljoonaa. Tuolloin presidentinlinnan peruskorjaustöihin tarvittiin tätä vuotta enemmän määrärahoja.
Karkeasti laskettuna presidentti-instituution hinnaksi tulee vajaat neljä euroa vuodessa jokaista suomalaista kohti.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Keskustan neuvoa antavan jäsenäänestyksen tulos selviää tänään
Ääntenlaskenta valmistunee illalla. Puheenjohtajuudesta kisaa neljä ehdokasta.
SDP teettää selvityksen kirkon erottamisesta valtiosta
Aloite kirkon erottamisesta valtiosta saattoi olla lähellä hyväksymistä. Uusi puoluesihteeri neuvotteli saliin sovitteluratkaisun selvityksen tekemisestä.
Turja Lehtonen ehdolle Metallin kakkosmieheksi
Metalliliiton sihteerin valinta mutkistui. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Urpilainen: Ideologioiden aika ei ole ohi
Jutta Urpilainen arvosteli linjapuheessaan voimakkaasti oikeistolaista talouspolitiikkaa.
Urpilainen Hyvinkään tapahtumista: Vetää hiljaiseksi
SDP:n puoluekokous piti tapahtumien vuoksi hiljaisen hetken.
Niinistö näkee Euroopassa ylivertaisuuden harhan
Presidentti Sauli Niinistö on huolissaan läntistä maailmaa ja erityisesti Eurooppaa vaivaavasta ylivertaisuuden harhasta. Niinistön mukaan harhasta pääseminen voi vaatia kovan herätyksen ja runsasta työntekoa.
Tasavallan presidentti kannattaa eutanasiaa
Niinistö sanoi Yle TV1:n Ykkösaamussa, että eutanasialle täytyy kuitenkin asettaa tiukat ehdot.
SDP: Omaishoidontuki siirrettävä Kelan maksettavaksi
SDP:n puoluekokous haluaa myös, etteivät lapsilisät leikkaisi toimeentulotukea eikä seksuaalinen suuntautuminen olisi este verenluovutukselle.
Niinistö: Syrjäytymisen ehkäisemisessä kuultava syrjäytyneiden kanssa toimivia
Presidentti Sauli Niinistön mielestä syrjäytymisen torjuntaan olisi kokeiltava uutta näkökulmaa. Noin 60 000 syrjäytyneessä nuoressa on Niinistön mukaan suuri voimavara.
Niinistö: Islanti-yhteistyö ei muuta puolustuspolitiikan linjaa
Presidentti Sauli Niinistön mukaan puolustuspolitiikan tiivistämisestä Pohjoismaiden kesken vallitsee Suomessa lähes täysi yhteisymmärrys. Sen sijaan EU-tasolla vastaavat ponnistelut ovat sujuneet Niinistön mukaan heikommin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.