Kotimaa |

Presidentti Halonen: Tällaista ei voi hyväksyä

Presidentti Tarja Halosen mukaan Espoon ampumistapaus on jälleen kerran hyvin surullinen ja ihmisiä järkyttävä tieto. Tällaista väkivaltaa ei voi hyväksyä, Halonen kommentoi tapahtunutta presidentin uuden vuoden puheen nauhoituksen yhteydessä Presidentinlinnassa.

Tarja Halonen
Tarja Halonen Kuva: YLE

Presidentti Tarja Halosen mukaan vaatii vielä aikaa tutkia mitä kaikkea tähän tapahtumaan liittyy, mutta meidän pitää nyt vain yhdessä lähteä tekemään tulevasta parempi uusi vuosi.

- Tietysti me kaikki tunnemme sympatiaa ja osanottoa uhrien omaisia kohtaan, mutta kyllä meidän kaikkien pitää pyrkiä siihen, että ihmisten turvallisuus ja kanssakäyminen olisi paremmassa kunnossa ensi vuonna.

Presidentin mukaan Suomi on kansainvälisesti ottaen edelleenkin turvallinen maa, mutta kaikki tapahtumat kertovat siitä, että meillä on paljon parannettavaa.

- Kaikkiaan me olemme kansainvälisesti katsoen turvallinen maa, mutta eurooppalaisittain tai pohjoismaalaisittain me emme ole niin hyvällä sijalla kuin toivoisi, presidentti Tarja Halonen sanoi YLE Uutisille presidentin uuden vuoden puheen nauhoituksen yhteydessä Presidentinlinnassa

Samalla presidentti toivoi osaavansa vastata kysymykseen miksi Suomi on väkivaltatilastoissa niin korkealla.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä