Presidenttiehdokas Mitt Romneyn veroprosentti oli 14,1
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokasta Mitt Romney'ta on arvosteltu verotietojen salailusta. Perjantaina kampanjatiimi julkisti lukuja,
Kampanjatiimi on julkistanut republikaanien presidenttiehdokkaan Mitt Romneyn viime vuoden verotiedot.
Monimiljonääri Romneyn tulot olivat lähes 13,7 miljoonaa dollaria. Hän maksoi niistä veroa 1,9 miljoonaa, joten veroprosentiksi tuli 14,1. Suurin osa Romneyn tuloista on kertynyt sijoituksista.
Tiedot tuotiin julki, koska demokraatit ovat arvostelleet Romney'ta verotietojen salailusta. Demokraatit ovat epäilleet Romneyn maksaneen huomattavan vähän veroja. Romney'ta on vaadittu paljastamaan myös aikaisempien vuosien verotietojaan.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Afrikan Unioni juhlisti 50-vuotista taivaltaan
54 Afrikan valtion liitto jatkaa vuonna 1963 perustetun Afrikan yhtenäisyysjärjestön polkua mantereen vaikeuksien voittamiseksi.
Pariisissa pidätettiin kymmeniä ihmisiä homoliittoja vastustavan marssin edellä
Poliisi takavarikoi naamioita ja savupommeja. Mielenosoitukseen odotetaan sunnuntaina jopa 200 000 ihmistä.
Norjan tuhotulvat katkovat maanteitä ja junaratoja - vesi jätti kiskot roikkumaan ilmaan
Pelkästään rautateille aiheutuneiden vaurioiden hintalapuksi arvioidaan alustavasti yli 13 miljoonaa euroa.
Yö on kulunut rauhallisissa tunnelmissa levottomuuksista kärsineissä Tukholman kaupunginosissa
Jo perjantain ja lauantain välinen yö oli kaupungissa aiempia öitä rauhallisempi lisääntyneen poliisimäärän ansiosta.
Lontoon sotilasmurhassa uusia pidätyksiä
Poliisi pidätti kolme 21 - 28 -vuotiasta miestä lauantaina Lontoossa. Aiemmin poliisi on pidättänyt neljä muuta epäiltyä veriteon vuoksi.
Yli 100 000 euron arvoinen harvinainen sarjakuvalehti lojui 70 vuotta seinän välissä
Vuonna 1938 ilmestynyt Action Comics No. 1 -lehti on arvokas, koska Teräsmies teki siinä ensiesiintymisensä. Parempikuntoinen lehti myytiin puolitoista vuotta sitten huutokaupassa yli 1,6 miljoonalla eurolla.
Poliisi: Kapinalliset tappoivat useita väijytyksessä Intiassa
Asemiehet väijyivät poliittisesta tilaisuudesta saapunutta autosaattuetta. Kuolleiden joukossa on ainakin poliitikkoja ja poliiseja.
Sotilasta iskettiin teräaseella Ranskassa - hyökkääjä pakeni
Pariisin laitamilla La Défensen alueella partioimassa ollut sotilas sai vammoja, mutta hän ei ole hengenvaarassa. Puolustusministerin mukaan hyökkäys oli kohdistettu tarkoituksella juuri sotilaaseen.
Vapaaehtoisten ja vahvistusten toivotaan rauhoittavan rähinöintiä Ruotsissa
Ruotsissa poliisi varautuu jälleen levottomuuksiin, joita on ollut jo kuutena yönä.
Väkijoukko pahoinpiteli auttamaan tulleen lääkärin ryhmineen Bulgariassa
Hyökkäyksen kohteeksi joutunut lääkäri on tuttu Cannesin elokuvajuhlilla viime vuonna palkitusta Sofian viimeinen ambulanssi -dokumentista.
