Kotimaa |

Pride-iskusta kolmelle ehdollista vankeutta

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Pride-kulkueeseen kohdistuneesta kaasuiskusta kolme miestä neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Tuomiot tulivat muun muassa pahoinpitelystä, joka kohdistui suureen ihmisjoukkoon.

Kaasuisku pride-kulkueeseen.
Järjestyksenvalvojat juoksivat kaasuiskun tapahtumapaikalle vuoden 2010 Helsingin Pride-kulkueen aikana. Kuva: Yle

Parikymppisten miesten katsottiin pahoinpitelyiden lisäksi muun muassa loukanneen poliittisia toimintaoikeuksia ja kohdistaneen iskunsa nimenomaisesti seksuaalivähemmistöön.

Edellämainituista kaksi jälkimmäistä syytä ovat päätöksen mukaan tuomion koventamisperusteita.

Vastaajat määrättiin myös maksamaan asianomistajille korvauksia, jotka olivat suuruudeltaan 200-600 euroa asianomistajaa kohden.

Isku kohdistui viime heinäkuussa Helsingissä järjestettyyn seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavaan marssiin, jolle osallistui noin 3 000 ihmistä. Tapauksen poikkeuksellisuutta ja vakavuutta korosti muun muassa se, että valtakunnansyyttäjänvirasto otti jutun ajettavakseen.

Valtionsyyttäjän mukaan iskussa oli mukana useita tekijöitä, mutta vain kolme heistä saatiin kiinni. Syyttäjä kertoi, että iskussa käytettiin savupommeja, kyynelkaasua ja pippurikaasua. Hän katsoi iskun vahingoittaneen 88 ihmisen terveyttä.

Kaikki kolme syytettyä myönsivät syyllistyneensä pahoinpitelyrikoksiin, mutta kiistivät jyrkästi poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen tai kokouksen estämisen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä