Pride-iskut herättivät seksuaalivähemmistöjen puolustajiksi
Pride-kulkuetta vastaan tehdyt iskut ovat aktivoineet suomalaisia puolustamaan seksuaalivähemmistöjä. Setaan on iskujen jälkeen liittynyt ja halunsa liittyä ilmoittanut satoja ihmisiä ympäri maata.
Vaikka Helsingissä Pride-kulkuetta vastaan tehdyillä iskuilla, Helsingin Setan ovien töhrimisellä ja Oulun pride-kulkuetta edeltäneillä pommiuhkauksilla haluttiin sabotoida vähemmistöseksuaalien oikeuksia, on vaikutus ollut päinvastainen. Monet suomalaiset ovat halunneet osoittaa tukeaan vähemmistöille ja puolustaa heidän oikeuksiaan liittymällä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoa edistävään Setaan. Esimerkiksi Helsingin Setaan on liittynyt tai kiinnostuksensa liittyä ilmaissut noin 500 ihmistä, kun normaalikesänä järjestöön liittyy muutama uusi ihminen. Myös maakunnissa kiinnostus Setan paikallisjärjestöihin on ollut moninkeraista normaaliin verrattuna.
Pridea vastaan tehdyt iskut säikäyttivät mutta myös herättivät suomalaisia, arvioi Setan hallituksen jäsen Manne Maalismaa.
- Tärkeintä tai niin sanotusti hyvä asia näissä iskuissa oli se, että nyt on alettu puhua viharikoksista nimenomaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan. Näiden ongelmien ja tällaisten viharikosten olemassaolo on nyt tajuttu aiempaa selvemmin. On todella tärkeää, että tunnustamme tällaisten rikosten olemassaolon ja sen, että ne ovat vakavia.
Jäsenyys on monelle solidaarisuutta
Uusilla jäsenillä on Setalle paitsi taloudellista myös symbolista merkitystä. Setaan liittyessä ihmiseltä ei kysellä liittymisen syytä, mutta Setassa arvellaan, että monet ovat liittyneet solidaarisuuden osoituksena Setan työlle ja asioille, joita järjestössä ajetaan. Ennen kesän jäsenryntäystä Setaan kuului noin parituhatta ihmistä, kertoo Setasta Manne Maalismaa.
- Setaan voivat liittyä kaikki, emme kysele kenenkään seksuaalista suuntautumista tai muutakaan. Liittyminen on oman näkemykseni mukaan enemmänkin kannanotto solidaarisuuden kuin minkään muun puolesta. Toki kuitenkin toivomme, että uusista jäsenistä saisimme myös aktiivijäseniä, jotka osallistuvat esimerkiksi tapahtumiin. 10 prosenttia suomalaisista kuuluu erilaisiiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, ja kun mukaan lasketaan heidän perheensä ja läheisensä, on mielestäni Setassa todella paljon kasvupotentiaalia.
Myös helsinkiläinen 32-vuotias Juhani Orismaa liittyi Setaan tukeakseen vähemmistöjen oikeuksia.
- Mielestäni Pride-tapahtumaa vastaan tehty isku oli todella suuri vääryys ja ajattelin, että näitä ihmisiä ei saa jättää yksin, vaan heitä pitää auttaa. Järjestön toiminnan kannattaminen ja tukeminen oli suurin motivaattorini. Ajattelin myös, että uusien jäsenten myötä Setalla on näyttää tilastoja siitä, että suomalaisia kiinnostaa todella heidän asiansa. Iskujen myötä mietitytti, onko suvaitsevaisuus Suomessa vain pintaa. Mielestäni näyttää siltä, että täällä jokainen saa kyllä olla mitä on, kunhan ei tuo sitä julki - ellei ole hetero, Orismaa letkauttaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Kaupunkitutkija: Tukholman mellakat olivat yllätys
Tutkija Katja Vilkama ei halua syyttää Tukholman mellakoista pelkästään lähiöiden tilannetta. Hänen mukaansa olennaista on keskittyä hyvinvoinnin yksilöllisiin ja alueellisiin eroihin.
Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?
Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?
Viro sai ensimmäisen suomalaisen kaupunginvaltuutetun
Tarton yliopiston lehtori Juha-Matti Aronen nousi Tarton kaupunginvaltuuston varajäsenestä varsinaiseksi valtuutetuksi ja haluaa jatkaa työssä myös syksyn vaalien jälkeen. Hän sanoo, ettei osaa ajatella elämää ilman Tarttoa.
Tutkiville journalisteille jaettiin palkintoja
Vuoden 2012 Lumilapiot myönnettiin Eduskunta II -näytelmän tekijöille ja Talvivaaraa penkoneelle toimittajalle. Palkintoehdotuksia oli ennätyksellisen paljon.
Viro aikoo vahvistaa armeijaansa - "Suomen liittyminen Natoon olisi turvallisuutta lisäävä tekijä"
Viron puolustusvoimien vuotuinen pääsotaharjoitus Kevätmyrsky huipentuu tällä viikolla.
Suomessa kesäistä, Keski-Euroopassa koleaa
Viikonlopun alla Pohjois-Lapissa on paistateltu auringossa, kun taas Sveitsissä on kärvistelty lumisateessa.
Naivismin tähdet tuikkivat Iittalan kesässä
Galaxin suurin naivistisen taiteen näyttely esittelee Iittalassa 45 alan huipputekijää. 25-vuotisjuhlakatselmus palauttaa myös jykevän Hannu Riikosen Heinäsen pariskunnan muotokuvan lähtöpisteeseen. Aira ja Kalevi Heinänen käynnistivät Iittalan naivistit vuonna 1988. Neljännesvuosisadassa naivismi on voittanut satojentuhansien katsojien sydämet.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".

Kommentoi aihetta
(59 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
IHS
Ilmoita asiattomasta kommentistaHomoista on tullut media lellikkejä. On nykyään todella muodikasta olla homomyönteinen. Lulen että Kokoomuksen ja Keskustankaan riveissä ei olla aivan yksimielisiä tuosta sukupuolineutraalin avioliittolain kannattamisesta, mutta julkisesti sitä on pakko kannattaa, koska se on muotia. Näin vaalien alla harva puolue ei uskalla olla sitä kannattamatta.
...ja muuten. Näissä keskusteluissa tunnutaan aina unohtavan se, että minulla (heterolla) ja homolla on aivan samanlaiset oikeudet avioliiton suhteen. Molemmilla on nimittäin täysin sama oikeus mennä naimisiin vastakkaisen sukuluolen edustajan kanssa. Jos homo ei halua tätä tehdä, niin sitten ei halua...eiväthän kaikki heterotkaan halua tätä oikeutta käyttää. Joten en sulata sellaista argumentointia , että homoilla olisi jotenkin vähemmän oikeuksia
Ja vaikka en kannatakkaan sukupuolineutraalia avioliittolakia en pidä Pride-kulkueesta, niin en myöskään kannata väkivallan käyttämistä homoja kohtaan.
Rauno
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä on surullista luettavaa. Monet selvästikin ajattelevat, että vähemmistöjen oikeuksien ja vapauksien edistäminen on jotenkin pois heidän 100% lihansyöjä avioliitostaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Jokaisella kansalaisella joka ei suoraan loukkaa toisten ihmisten oikeuksia ja vapauksia tulisi olla täysin yhtäläiset oikeudet lain edessä ja tähän on pyrittävä. Kirkko ja valtio ovat erillisiä asioita ja kirkko saa syrjiä ihan niin paljon kuin se haluaa ja sitähän uskovaiset kaipaavatkin heikkoihin sieluihinsa. Miten joku kehtaa lainata raamattua sellaisessa asiassa joka koskee koko yhteiskuntaa eikä vain yksilön omaa ahdasmielistä elämää ja kotia.
Kukaan ei pakota kuluttamaan mediaa jossa julkaistaan aineistoa, joka ei sovi omaan ajatusmaailmaan, esim. Fox News ja Suomi TV voivat olla varsin hyviä vaihtoehtoja YLEn ja muiden homostelevien medioiden sijaan. Sen sijaan julkisille paikoille mennessä tulee pystyä katsomaan muslimeita, homopareja sekä hippejä vaikka se miten paljon pahaa tekisikin. Ihmisoikeudet ja vapaudet ovat absoluuttisia käsitteitä joita ei ikinä saa kumota moraalisilla tai muilla vanhoillisilla argumenteilla varsinkin, kun niiden tieteellinen pohja on olematon.
jarppu
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa tässä sinulle kysymys, Mikki Hiiri, tänään klo 17:27:
Jos kielletään avioliitto kolmen ihmisen liitolta, niin pian kielletään avioliitto homoilta ja jos kielletään kahden ihmisen liitto homojen välillä niin pianhan kielletään avioliitto kahden hetero ihmisen välillä. Mihin tämä kaikki kieltäminen loppuu?!
Tämän on ns. "kaltevan pinnan argumentti", jossa on huomioitava että tämä pinta itse asiassa on helposti kalleen molempiin suuntiin. Erittäin huono argumentti käytettäväksi.
Haukka
Ilmoita asiattomasta kommentistaHomoseksuaalisuus ei ole synnynnäistä vaan opittua käyttäytymistä.
Kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä ei voi saada jälkeläisiä keskenään ne on täysin varmaa, sen pitäisi jokaisen ajattelevan ihmisen tajuta.
Tämän vuoksi kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen sukupuolisuhde on täysin luonnonvastainen. Tästähän esimerkikiksi apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessä.
Huomasin että täällä on joitakin jotka tahallaan vääristelevät raamatun teksteja ja selittelevät niitä väärin.
Raamatun Jumalalla joka loi taivaan ja maan ja joka lähetti poikansa Jeesuksen maailman syntisiä pelastamaan ei ole mitään yhteistä Molokin kanssa joka oli kanaanilaisten palvoma epäjumala. Suuret profeetat kuten Elia ja Jeremia vastustivat Baalin ja Molokin palvontaa johon myös muinainen Israel oli luopioaikoinaan mennyt mukaan.
Ensimmäinen käsky jonka Jumala antoi Siinain vuorella kuului: Mina olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
Jumala todellakin vielä tänä päivänä kutsuu ihmisiä kääntymykseen ja parannukseen.
kansalainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlisi mielenkiintoista nähdä joku tutkimus, jossa kysyttäisiin ihmisiltä mitä he menettävät jos kaksi miestä tai kaksi naista menevät keskenään naimisiin? Vastaus voisi olla essee muotoinen otsikolla: Homoavioliitot - sivullisen elämänlaadun vähentäjiä. Tai vaihtoehtoisesti monivalintatyylinen, se helpottaisi tilastointia ja julkaistavaksi tulisi ytimekäs paketti. Siitä voisi sitten lukea mitä ihmiset menettävät kun heille täysin tuntemettomat kaksi miestä tai naista menevät keskenään naimisiin.
A) Elämän katsomukseni musertui, minulla ei ole syytä elää
B) Taloudellisia tappioita (merkkaa summa perään)
C) Oma avioliittoni kaatui
D) Mietin asiaa rauhassa ja huomasin että ei se vaikuttanutkaan.
Valkoinen heteromies '72
Ilmoita asiattomasta kommentistaPera, minusta toisiin ihmisiin kohdistettu isku oli todella outo juttu. Minusta, että sinä ihmettelet asiaa on tosi outoa. Ihmisillä on erilaisia näkemyksiä, ja se on ihan ok. Vaikka pidän näkemystäsi outona, kunnioitan sitä myös :)
Real-isti
Ilmoita asiattomasta kommentistaVäitteet siitä, että 10 prosenttia suomalaisista kuuluisi erilaisiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ovat vailla minkäänlaista tieteellistä pohjaa ja näyttöä.
Minulla ei ole mitään em. vähemmistöjä vastaan. He eivät kuitenkaan edistä omaa asiaansa levittelemällä tuulesta temmattuja lukuja.
mie
Ilmoita asiattomasta kommentistaJaPa: Kyse ei ollut mistään harmittomasta häiriköinnistä, vaan väkivaltarikoksesta ilmaisun- ja kokoontumisvapautta vastaan. Hienoa, että Seta saa lisää jäseniä.
ohikulkija
Ilmoita asiattomasta kommentistaTiedoksi mm. Real-istille, että 10 prosenttille on olemassa vaikka mitä näyttöä. En jaksa nyt alkaa tämän kommenttipalstan takia tekemään kovin laajaa kartoitusta, mutta viimeisimpänä tulee mieleen Aamulehden elokuun alussa tekemä seksuaalikysely, jossa 10 prosenttia vastanneista kertoi harrastaneensa seksiä oman sukupuolensa kanssa ja nauttineensa siitä. 15 prosenttia kertoi haaveilevansa seksistä saman sukupuolen kanssa. Yhteenlaskettuna siis 25 prosenttia vastanneista omasi kiinnostusta.
Toinen nopeasti mieleentuleva huomattavan laaja ja uraauurtava tutkimus on ollut Alfred Kinseyn aikanaan tekemä laaja seksuaalitutkimus, joka antaa melko suuria lukuja ja havainnollistaa sitä, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole mitenkään mustavalkoista.
Pienellä Googlen käytöllä löydät varmasti itse em. tulokset ja paljon muita.
Oikeistolainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen kokolihaa syövä valkoinen heteromies ja olen ylpeä siitä!