Helsinki |

Priden kävijämäärä kasvoi kolmanneksella

Sunnuntaina päättynyt Pride-viikko saa hymyn järjestäjiensä kasvoille. Seksuaalivähemmistöjen vuoden ykköstapahtuma nosti kävijämääräänsä viime vuodesta yli 10 000:lla.

Senaatintorilla valmistaudutaan Pride-kulkueen lähtöön
Kuva: Patrick Wikblad

Järjestäjät ovat tyytyväisiä juuri päättyneeseen Pride-viikkoon.

Sunnuntaina päättyneen Helsinki Priden tapahtumien kävijämäärä kasvoi viime vuoteen nähden kolmanneksella. Viime vuonna osallistujia oli noin 19 000, kun nyt tapahtumiin otti osaa lähes 30 000 ihmistä.

Priden suurimpiin tapahtumiin, kulkueeseen ja puistojuhlaan, osallistui yhteensä arviolta 15 000 ihmistä.

Tapahtuman järjestäjä on Helsingin seudun Seta HeSeta ry.

Puolueet mukana kulkueessa

Helsinki Priden suosio ylitti HeSetan odotukset. Viikon aikana järjestettiin noin 80 tapahtumaa, joissa käsiteltiin ihmisoikeusteemoja ja yhdenvertaisuutta.

Järjestäjät iloitsevat siitä, että yhä useampi haluaa olla mukana osoittamassa tukensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksille. Värikkäässä kulkueessa oli mukana useita järjestöjä ja esimerkiksi suurin osa eduskuntapuolueista. HeSeta pitää tätä merkittävänä osoituksena siitä, että yhdenvertaisuuden edistäminen on tärkeää päättäjille.

- Osallistujamäärän kasvu osoittaa, että tapahtumalle on suuri tarve ja tuki. On upeaa, että ihmisoikeudet saavat ansaitsemansa huomion. Tapahtumissa oli hyvä ja iloinen tunnelma, sanoo Helsinki Priden toiminnanjohtaja Anne-Mari Seppola.

Kädestä pitäminen viatonta?

Helsinki Priden antiin voi tutustua varsinaisen tapahtuman päätyttyäkin. Lasipalatsinaukiolla on 18.7. asti nähtävissä Mikko Rasilan valokuvanäyttely, joka kantaa nimeä Simple as holding hands?. Näyttelyn teema on sama kuin vuoden 2011 Helsinki Priden, rakkaus. Kuvissa on toisistaan kiinnipitäviä käsiä, jotka on kuvattu mahdollisimman suurella ja laajalla seksuaalisuutta ja sukupuolisuutta kuvaavalla otannalla.

- Halusin käyttää samoja keinoja korostaakseni eriarvoisuuden järjettömyyttä ja tuoda samalla esiin sen, miten näennäisesti pieni ja vaivaton ele, kädestä kiinnipitäminen, on samanaikaisesti valtavan suuri kannanotto, joka voi pahimmillaan johtaa viharikoksiin tai yhteisöstä poissulkemiseen, sanoo taiteilija.

Vapaaehtoisten voimannäyttö

Pride on tapahtuma, jota juhlitaan useissa maailman maissa. Helsinki Pride on Suomen suurin homo-, lesbo-, bi- ja transtapahtuma, jonka tavoitteena on lisätä avoimuutta ja moninaisuuden arvostamista yhteiskunnassa. Tapahtuma järjestetään täysin vapaaehtoisvoimin ja keräysvaroin HeSetan toimesta.

Seuraavan kerran Helsinki Pridea vietetään 25.6.-1.7.2012.

Kommentoi aihetta

(10 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Normaali mies

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi. Niin kristitty, muslimi kuin buddhalainenkin. Samoin tehkööt seksuaalivähemmistöt niin halutessaan.

En vain ymmärrä, miksi kunkin "ilosanomaa" pitää julistaa sodin, uskonvainoin tai kulkuein.

Eikö riittäisi, että kukin olisi itse onnellinen uskossaan tuputtamatta sitä muille, jotka eivät sitä halua.Sama pätee myös seksuaalivähemmistöihin.


maikka

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olen iloinen, että Pride sujui rauhallisesti ja runsaslukuisesti. Kyseenalaistan kuitenkin toimittajan laskutaidon. Jos osallistujia oli viime vuonna 19 000 ja tänä vuonna 11 000 enemmän eli 30 000, osallistujamäärä ei ole kasvanut kolmanneksella vaan noin 58 prosenttia! (11 000 : 19 000 = 0,578)


minä kylän ainoa homo, jess!

Ilmoita asiattomasta kommentista

to: Normaali mies

En voi sanoa että haluaisin yhtyä edelliseen kommentoijaan mutta olen täysin samaa mieltä. Jos nämä homot ovat onnellisia omassa erikoisuudessaa, olkoon niin. Jos tätä seksuaalivaihtoehtoa joku joskus elämänsä aikana harkitsee, hän löytää kyllä hengenheimolaisensa ilman mainostempauksia.

Medialla on osa syynsä näiden marssien suosioon ja huomion hakuisuuteen. Jos asiaan suhtauduttaisiin osanottajamäärän mukaan mediassa niin marssi saisi saman mediahuomion kuin paikallinen maaseutunäyttely.

Siis luokkaa " homomarssilla oli xxxxx osallistujaa ja ilma suosi tapahtumaa. Tapahtuman suojelija on pres. T Halonen" .

En ymmärrä. Koska myös minulla on oikeus kertoa suhtautumisestani sanonkin; sairasta ja inhottavaa.

Vai onko niin että minulla ei ole oikeutta kertoa?


urpo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jatkuvan propagandan vuoksi homot ovat kohta seksuaalienemmistö. Saas nähdä miten sitten käy, kun heterot ovat vähemmistönä ja alkavat marssia. Mitä enemmän nämä setan opetuslapset höyryävät, sitä vastenmielisemmäksi ne tulevat.


Nykyaikaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kohta seksuaalienemmistö?

Ahaa, ilmeisesti homoseksuaalisuus on joidenkin mielestä niin hienoa, että väistämättä me kaikki heteroseksuaalit 'käännymme' homoseksuaaleiksi.

Siksikö se siis pitäisikin kieltää, ettemme me heterot vain alkaisi pitää siitä (selvästikin houkuttelevammasta eli paremmasta) homoseksistä.

Vakavammin ottaen, en näe että homot muodostaisivat minkäänlaista uhkaa meille heteroille, miten niin? Mikä tässä nyt on niin paheksuttavaa tai pelottavaa? Minusta tämä on hieno juttu, ihmiset saavat olla vapaasti omana itsenään!


Aikalisä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Käsittämätöntä tämä homoseksuaalisuuden propaganda ja jatkuva syöttö. Hienosta olette mediastrategiaanne ajaneet. Silti kaikki eivät tule koskaan hyväksymään sitä, että homoseksuaalisuus on luonnotonta. Jatkuvasti uutisia esim. YLE:llä pride-tapahtumista. Samaan aikaan vkonloppuna oli esim. kristillisiä kesäjuhlia, joissa kävi tuhansia vieraita. Esim. Suviseuroilla lähenteli jo sataatuhatta!

ps. en ole itse näissä käynyt, mutta kertoo vain uutisoinnin biaksesta ja ketkä uutisia tekevät. Vähän vastuullisuutta niiden tekemiseen.


Eppu Normaali (varmana olen!)

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tämä läpeensä typerä ja rasittava uskonnollisuuden ja sen muotojen esittäminen joka käänteessä haukkumasanoina ja muu vastaava uskonnollisten ihmisten mustamaalaaminen on ihan samanlaista p***arasismia kuin homottelut ja muut ahdaskatseisuudet. Menkää ihmiset itseenne ja oppikaa tuntemaan oman maailmankuvanne ja katsomuksenne juuret paremmin ja sen kautta kunnioittamaan ja ymmärtämään toisenlaisia lähtökohtia ja näkökulmia! Väsyttää kuunnella tätä katsomus- ja suuntautuneisuuskeskustelujen totaalista idiotismia, se on täydellisen masentavaa kaiken kaikkiaan. Kaikesta voi suoraan todeta vain, että keskinäisen kunnioittamisen suhteen on ihan h****tisti tekemistä tässä maassa ja sen kaikilla erilaisilla ihmisryhmillä.

"Jatkuvan propagandan vuoksi homot ovat kohta seksuaalienemmistö. Saas nähdä miten sitten käy, kun heterot ovat vähemmistönä ja alkavat marssia. "

Oletko vakavissasi? Homotuttaako muiden ihmisten marssiminen sinua pahastikin? Ihme, että homoutta on ylipäätään olemassa, luulisi että se olisi vallan hävinnyt, kun ei sen puolesta ole ennen marssittu lainkaan vaan lähinnä homojen päältä on ollut tapana marssia ja propagandakin on ollut perin kielteistä... Luulisi sellaisessa propagandailmastossa kaikkien heteroituvan ja valitsevan oman seksuaalisuutensa edullisesti eli heterosti?


Kirjoitettu on

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä se siitä vieläkin laajenee, ennenkuin loppuu. Tämän jälkeen heillä onkin tarve poistaa lukumääräneuraalinen avioliitto, kuten Ruotsissa. Senjälkeen tulee varmaan ikäneuraalinen avioliitto jne. "Tasa-arvon" nimissä moraalin romuttamisen tavoittelu on loputon. Niin ei kuitenkaan tule olemaan loputtomiin.


huoneenhaltijakissa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onko sinun seksualisuutesi uskonto? Ilmeisestikin normaalilla tarkoitat heteroseksualisuutta.... Sodat ja uskonvainot ei oikein sovi samaan lauseeseen Bride kulkueen kanssa. Edellisissä vainotaan syystä tai toisesta ja jälkimmäisessä marssitaan oikeudesta olla oma itsensä. Olikohan ajatus nyt pikkasen hakoteillä. Jos aikoinaan naiset eivät olisi lähtenee osoittamaan mieltään oikeudesta saada äänestää niin en tiedä mikä tänään olisi tilanne. Ja nekään tuskin olivat mitään uskontunnustuksia ne marssit.


student

Ilmoita asiattomasta kommentista

Miksi kulkue pitäisi nähdä yrityksenä tupputtaaa tai suositella homouteen siirtymistä heteroille? En ole nähnyt tällaisia kehotuksia, ja se on jo ajatuksenakin absurdi.

Kulkuehan on vain sen asian esilletuonti ja muistutus, että homoja on joukossamme aika paljon, ja että heillä on oikeus olla mitä ovat ja tulla sellaisina otetuksi huomioon, eivätkä he ole ala-arvoisempia tai "luonnottomia". Minä en sinänsä homoudesta pidä, eikä heitä tietääkseni kuulu harvalukuiseen tuttavapiiriini, mutta hyväksyn homouden ja homot tosiasiana, joka ei pimennossa pitämällä poistu. Kulkueilkoot vapaasti vaan, niinkuin muutkin ihmiset milloin mistäkin syystä tekevät.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä