Prinsessa keksi selviytymiskeinon mielisairaalakierteeseen
Kellokosken mielisairaalan kuuluisin potilas tunnettiin Prinsessana. Kuninkaallisena esiintyneen skitsofreenikon elämästä kertoo sekä uusi elokuva että kirja.
Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa Tuusulassa asui 50 vuoden ajan potilas Anna Lappalainen, joka väitti olevansa prinsessa. Hän puhutteli myös monia sairaalan työntekijöitä ja muita potilaita erilaisilla kuninkaallisilla titteleillä.
Esimerkiksi mielenterveyshoitaja Ilkka Raitasuota hän kutsui Irlannin prinssi Henrikiksi. Raitasuo on kirjoittanut 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen sijoittuvista sairaalamuistoistaan Terhi Siltalan kanssa kirjan Kellokosken prinsessa.
- Prinsessa oli jo 81-vuotias, kun tutustuin häneen. Hän kulki lähes päivittäin sairaalan puiston hiekkakäytävällä yllään koruja ja värikkäitä vaatteita. Hän jutteli kenen tahansa kanssa ja laulaa luikautti päälle jonkin hyvän kupletin, YLEn Aamu-tv:ssä vieraillut Raitasuo kertoo.
Raitasuon mukaan Kellokosken prinsessan tunnettuutta kuvaa hyvin se, että vuosien varrella monet ihmiset ovat tulleet kertomaan, kuinka heidän psyykkisesti sairaat sukulaisensa ovat tavanneet prinsessa sairaalassa ja vaikuttuneet tämän elämän ilosta.
- Anna Lappalainen eli 55 vuotta mielisairaaloissa. Skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Uskon, että hän kehitti selviämisstrategiansa niin, että hänestä kehittyi tämä prinsessa.
- Ehkä ympäristönkin ihmisistä on helpottavaa, että joku uskaltaa olla myönteisellä tavalla röyhkeä, pohtii Katja Küttner, joka esittää Lappalaista pian ensi-iltansa saavassa elokuvassa Prinsessa.
Kylällä tunnettu väriläiskä
Prinsessa viihdytti Kellokosken yhteisöä muun muassa lauluillaan ja hierontapalveluilla. Entisen hoitajan Ilkka Raitasuon mukaan kyläläiset suhtautuivat potilaisiin luontevasti.
- Kyläyhteisö oli kulkuyhteyksien puolesta varsin suljettu. Suuri osa kyläläisistä oli tekemisissä sairaalan kanssa esimerkiksi töiden kautta. Monilla oli myös sairaalan potilaita lastenhoitajina.
Näyttelijä Katja Küttner kertoi Aamu-tv:ssä, että roolia tehdessään hän ajatteli potilas Lappalaisen kuninkaallisuuden olevan kahtalaista.
- On helppo uskoa niin, että välillä hän uskoi aidosti olevansa prinsessa ja välillä vain käytti tällaista roolia hyväkseen saadakseen jotain.
Raitasuon mukaan Lappalaisen usko siniverisyyteensä oli vahva varsinkin silloin, kun hän oli oikein sairas.
- Harhoja riitti. Vielä vanhoilla päivilläänkin hän osoitteli tv:stä tuttuja kuninkaallisiaan.
Iän myötä Kellokosken prinsessan oma kuninkaallisuus karisi. Hän eli 92-vuotiaaksi ja kuoli vuonna 1988. Hänelle on pystytetty muistomerkki Kellokosken sairaalaan.
- Kahdelta eri taholta olen kuullut seuraavaa. Viikkoa ennen kuolemaansa hän oli sanonut, että en minä mikään prinsessa ole. Mä olen Lappalaisen Anna.
Tuoreimmat aiheesta: Aamu-tv
Tähtihetki arvioi elokuvat The Great Gatsby eli Kultahattu, Dark Skies ja Spring Breakers
Tämän viikon elokuvat tulevat kaikki Hollywoodista, mutta ovat keskenään hyvinkin erilaisia. Tarjolla on kauhua, sitä tarjoilee elokuva Dark Skies. Elokuvassa Spring Breakers vilisee nuoria, kauniita naisia kankaan täydeltä. Baz Luhrmanin ohjaama The Great Gatsby puolestaan esittelee menneen ajan pukuloistoa. Tähtihetken vieraana kävi suomalainen elokuvalegenda Peter von Bagh.
Jemen-sieppauksen jälkipuinti
Mediaraati arvioi, miten Suomessa onnistuttiin Jemen-uutisoinnissa ja onko totuus nyt kerrottu, kun Kalevan pariskunta itsekin astui julkisuuteen. Sohvalla Atte Jääskeläinen Yle Uutisista, Päivi Anttikoski MTV3:sta ja Sami Sillanpää Helsingin Sanomista.
Milloin lapsen voi jättää yksin kotiin?
Kesälomien lähestyessä moni vanhempi pähkäilee vaikean tilanteen kanssa: Päiväkodit menevät kiinni, koulut ovat kesälomalla, mutta vanhemmilla on vain neljä viikkoa lomaa. Kysymys kuuluu: Voiko lapsen jättää yksin kotiin?
Kevät kirii aikataulua
Kevät on ollut kaksi - kolme viikkoa myöhässä, mutta ainakin eteläisimmässä Suomessa saatiin äitienpäiväviikonloppuna nauttia oikein kunnolla kevään kukoistuksesta. Lämpötilojen viimein noustessa kevät kirii nopeasti jäljessä olevaa aikataulua.
Jokapäiväinen elämämme on iso romaani
Riikka Pelon romaani on kevään vahva lukuelämys. Kahden maailmansodan välisessä myllerryksessä ihmiset yrittävät selvitä, rakastaa ja olla pettämättä. Se kertoo myös siitä, miten sanoilla määritellään maailmaa, ja mitä pahaa niillä voi tehdä.
Krista Siegfrids kiersi laulukilpailuja jo pikkutyttönä
Suomen euroviisuedustaja osallistui 1990-luvulla kahdesti radion ruotsinkieliseen laulukilpailuun, muistelee ohjelman tuottaja.
Kriisialueilla työskennellään uhkien keskellä
Jemenin sieppaus on nostanut esiin kysymyksen suomalaisten turvallisuudesta maailmalla. Riskialueilla työskentelee niin suomalaisia yrityksiä kuin avustustyöntekijöitä.
Ravit elävät renessanssiaikaa
Raviurheilun tiimoilla vallitsee silminnähtävä kasvavan innostuksen pöhinä. Tällä hetkellä Suomen puhutuin lämminverinen ori Brad de Veluwe.
Unelmat menestymisen eväinä
Suurin osa suomalaisista unelmoi usein. Suomessa haaveillaan arkipäiväisistä asioista kuten omasta kodista ja parisuhteesta.
Näin syntyy elävän mallin piirros
Elävän mallin piirtäminen on yksi taiteen peruskivistä. Millaista filosofiaa kätkeytyy haluun ikuistaa elävä malli ja mistä voi aloittaa?

Kommentoi aihetta
(13 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Mies hoitoalalta
Ilmoita asiattomasta kommentistaSinänsä mukavaa, jos julkisuus, jota ihminen saa sairaudestaan, on positivista eikä negatiivista - jos kerran jompaakumpaa on pakko olla. Mutta minne hävisi intimiteettisuoja? Minne vaitiolovelvollisuus? Jos sinä päätyisit potilaaksi psykiatrisen sairaalaan, olisiko kiva ajatella, että jonakin päivänä minun oireeni ovat viihdettä kansalle? Ymmärtäisin, jos puhuttaisiin sata vuotta sitten kuolleesta ihmisestä. Tässä tapauksesta henkilön kuolemasta on vain reilut pari vuosikymmentä. Se, onko potilaan oireilu ollut kyläläisille iloa vai surua aiheuttavaa, on epäoleellista.
Sami
Ilmoita asiattomasta kommentistaEnsimmäinen kommentoija (14:13) on oikeassa. Koska potilas on nukkunut pois vasta vuonna 1988, on kyseessä suhteellisen lyhyt aika intimiteettisuojan purkamiselle. Olisi hyvä, jos tietosuojavaltuutettu tms. tutkisi tapauksen.
BlackSheep
Ilmoita asiattomasta kommentistaPitänee varmaan kirjoittaa ja allekirjoittaa jonkinmoinen suostumus tai valtakirja tämmöiseen jo eläessään ja ollessaan vielä suhteellisen selväpäinen. Vaikka kai ne on ne omaiset, jotka taas tässäkin astuu kuvaan mukaan loppupeleissä ja pystyy vaikuttamaan asiaan, vaikka henkilö itse olis päättänyt mitä. Voikohan omaisista ottaa eron tai irtisanoa ne :D
Uudenmaan tohtori
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi tuo kovin pahalta oireyhtymältä vaikuttanut Kekkosen ajan Suomessa. Ajattele pikemminkin nykyajan poliitikkoja ja heidän "heilojaan". On ollut vaikka minkälaista pyrkimystä valtakunnan prinseksaksi. Entäpä itse poliitikot - eivät taida juurikaan kyetä ihmismäiseen vuorovaikutukseen. Pitää jutella passiivissa niitä näitä puolueen maineen ja brändin ylläpitämiseksi.
Diagnoosi voisi olla kakofobia, eräänlainen väärinsanomisen pelko.
Mikko
Ilmoita asiattomasta kommentistaEniten huumoria ajatteleva ihminen tarvitsee sietääkseen niitä, jotka keskuudessamme edustavat kaikkein tavallisimpia ajattelutapoja. Niitä, joilla on yleisimmin jaetut ennakkoluulot ja muodikkaimmat, moitteettomimmat asennoitumistavat suhteessa itseensä, toisiin ja elämään.
"Hullut", uskossaan ahdasmieliset ja muut yhteiskunnan marginaalien asuttajat ovat täydellisen rakastettavia ihmisiä verrattuna niihin kulttuurimme tyhmyyden ja sokeuden vahvimpiin kivijalkoihin, jotka eniten ja uskollisimmin "ovat sellaisia kuin kuuluukin olla", ajattelevat "niin kuin ajatellaan" ja halveksuvat kaikkia normeista ja muodeista poikkeavia elämänasenteita.
Autuas ja onnellinen se, joka osaa nauraa heille ja heidän arvojensa mukaiselle mielikuvitusmaailmalle. Siis sille, jota yhdessä asutamme.
moni on vallan epä-realisti...
Ilmoita asiattomasta kommentista"Miltei me kakki eletään epärealistiessa mielikuvitusmaailmassa ... "
Totta. Monet uskovat esimerkiksi nykyisen kulttuurimme arkiseen ja maalliseen maailmankuvaan. Siihen, johon kuuluvat elämää tuhoisasti manipuloiva tiede "realismeineen", ihmisiä sairastuttava ja nihiloiva kilpailutalous "kasvukehityksineen" sekä käsitys tästä omasta, uljaasta todellisuudestamme ainoana ja kaikkinaisena todellisuuden ja historian mittana.
Komedia alkaa ihmisten tajutessa, että maailmankuvamme kaikkineen on yksi pieni aikaan heittynyt kärpäsenjätös (tai -aivopieru, miten haluattekin).
Hymyilkää makeasti ja äänekkäästi.
hoitaja myös
Ilmoita asiattomasta kommentistaMielestäni tämä on hyvin positiivinen kuvaus psykiatrisesta sairaudesta ja siitä miten paljon iloa ja hyvää mieltä voi sairaskin ihminen tuottaa , ehkä nykyään liikaakin oudoksutaan erilaisuutta.
Tietysti nimen ainakin olisi voinut muuttaa intimiteettisuojan vuoksi ! Mutta luulen tämän olevan enemmänkin opettavainen tositarina ja toivon että ihmiset oppisivat hyväksymään erilaisia ihmisiä enemmän, kun tuodaan julkisesti esille tällaista elämää !
hajotkaa ny
Ilmoita asiattomasta kommentistaHei nyt oikeesti. Ono tää maa tosiaan mennyt tähän, että vaikka tarina ja henkilökuva olisi positiivinen ja tässäkin tapauksessa vainajan arvoa kunnioittava, niin ensimmäisenä on joku nihkeilijä valittamassa ympäristöministeriöön, hallinto-oikeuteen, pyöriäistarkkailijalle, tasa- tai tietosuojavaltuutetulle tms instanssille nyt tilanteesta riippuen. Pääasia että saa valitella. Ei voi todeta kuin 50% virkamiehistä jos niiden olemassaolon oikeutus on tätä tasoa.
Kyseessä on hyvä juttu, tuskin horsmaa pukkaava prinsessa pistää pahakseen, ja sukulaisiltakin on luvat kyselty. Älkää nyt heti pilatko tätäkin jollain lässytyksellä. Minä ainakin tutustun mieluummin oikeisiin ihmisiin ja tarinoihin, kuin johonkin sinnepäin fiktioon. Totuus on tarua ihmeellisempää.
vai mitä
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi kuitekin ole niin, että aina joka ttapauksessa ihmiset puhuvat toisistaan, halusis ao. henkilö sitä sitten tai ei halua. Eikö tämä intimitetti suoja ajattelu tule vähän myöhässä, kun ko. henkiöstä on patsa olemassa Kellokosken sairaalan alueella. Patsasta ei olisi jos ei oli kaikkea muut mitä tähän ao. henkilöön liittyy, vuorovaikutusta aikalaisten kanssa ja kommunikointia eri tilanteissa. Eikö tämän ole tilanne, jossa ihmisen mielen mietteet tulevat positiivisesti esille ja tavalla joka voi laventaa kanssa kulkijoiden ymmärrystä jos ovat varustetut suppeilla tiedoilla henkisistä sairauksista.
Minttu
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamaa mieltä ensimmäisen kommentoijan (14:13) kanssa. Ei pidä unohtaa, että kyseessä on ollut vakava sairaus, mikä yleensä tuottaa valtavaa kärsimystä asianomaiselle ja hänen läheisilleen. Sukulaisten hyväksyntä ei mielestäni riitä; pitäsi saada hyväksyntä henkilöltä itseltään tai tässä tapauksessa odottaa vielä muutama vuosikymmen. Vähintä mitä tämän elokuvan kohdalla voidaan tehdä on kohdistaa tuotto mielenterveyshuoltoon.