Pro Kainuu -palkinto Jukka Laukkaselle
Tänä vuonna Pro Kainuu -tunnustuspalkinto myönnettiin yhdelle henkilölle. Palkinto luovutettiin paltamolaiselle Jukka Laukkaselle tiistaina Kainuun maakuntajuhlassa.
Laukkanen palkittiin pitkäjänteisesti työstä graafikkona ja kirjailijana sekä mainosalan ammattilaisena. Taiteellisen työnsä Laukkanen on tehnyt lähinnä lasten ja nuorten kirjallisuuden alalla sekä kuvittajana että kirjailijana.
Palkintoperustelujen mukaan Kainuulle ensiarvoisen tärkeää on ollut Laukkasen tekemä työ kainuulaisten lasten taideharrastuksen tukijana.
Hyvä lastenkirja ilahduttaa myös aikuisia, kertoo Jukka Laukkanen.
- Myös aikuinen löytää koukkuja hyvästä lastenkirjasta ja hyvästä lastenkirjan kuvituksesta. Kun hyvää kirjaa lukee lapselle, niin silloin ei mieti huomista työpäivää. Aikuinenkin antautuu kirjalle, nauraa ja nauttii siitä. Silloin yhdessäolo lapsen kanssa on entistä arvokkaampaa, Laukkanen sanoo.
Pro Kainuu -tunnustuspalkinto jaettiin nyt 14. kerran Kanervan päivänä Kainuun maakuntajuhlassa. Palkinto myönnetään vuosittain yhdestä kolmelle tieteen, taiteen tai elinkeinoelämän alalla ansioituneelle kainuulaiselle.
Pro Kainuu -palkintoon kuuluu kunniataulu ja kanervakoru, miehille solmioneula ja naisille rintakoru. Koru on vain Pro Kainuu -palkintokäytössä.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
TROMBI13 kulkee Kainuun teillä perjantaiaamuna
Maavoimien taisteluharjoitus TROMBI13 näkyy Kainuu tieliikenteessä. Joukkojen keskitysmarssi eli muuta liikennettä hitaammin liikkuvat joukot siirtyvät Kainuun Prikaatilta Rovajärvelle perjantaiaamuna kello neljä alkaen reittiä Kajaani - Kuusamo - Kemijärvi.
Talvivaaran rautavesivuodon todistaja: Ikävä totuus on, että valvonta on kansalaisten varassa
Yksityishenkilöt raportoivat Talvivaaran tuoreimmasta ympäristöongelmasta kaivosyhtiötä nopeammin.
ELY hyväksyi Talvivaaran juoksutukset ehdollisena
Yhtiö saa juoksuttaa jätevesiä ulos niin, ettei Kortelammen padon ja avolouhoksen vesipinta nouse. Lisäksi kipsisakka-altaiden vedenpinnan alentamista on jatkettava.
Sormukset ja rannekorut sopivat lahjaksi myös pojalle
Lahjatavaraliikkeissä eletään yhtä kauden sesonkiaikaa, ja myös koruliikkeissä toukokuun loppu tietää melkoista vilskettä. Kotimaiset korut ovat vahvoilla nuorten suosikkeina, ja lahjaostoksilla koruliikkeessä ei pihistellä.
Vasemmistoliitto yrittää tosissaan paluuta europarlamenttiin
Ehdolle lähtee muun muassa liikenneministeri Merja Kyllönen.
Talvivaara haluaa eroon 9 miljoonasta kuutiosta jätevettä
Talvivaaran kaivos haluaa laskea jätevesiä ulos huomattavasti aiempaa arviota enemmän. Yhtiö on aiemmin kertonut haluavansa eroon kevään aikana noin neljästä miljoonasta kuutiometristä liikavesiä. Sulfaattikuormitus nousisi lähivesissä yli 32 miljoonaan kiloon.
Kohonen sivalsi Jymyn voittoon
Sotkamon Jymyn lukkari Toni Kohonen tykitti ratkaisun kolmosluukusta Helsingissä. Joukkue toipui surkeasta avausjaksosta ja nujersi Hyvinkään Tahkon.
Hoitolasku uhkaa karata käsistä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä jatkaa säästökohteiden etsimistä. Kuntayhtymän toiminnot on haravoitu läpi jo kahteen kertaan, mutta uusia säästökohteita pitää vielä löytää.
Talvivaara keskeytti juoksutukset jälleen
Talvivaaran kaivoksen jätevesien juoksutuksen uudelleen aloitus ei onnistunut. Yhtiö aikoo ottaa käyttöön lisää alueella jo olevia käsittelyaltaita, jotta ongelma ratkeaisi.
Talvivaara juoksuttaa jälleen
Talvivaaran kaivosyhtiö on käynnistänyt uudestaan jätevesijuoksutukset etelän suuntaan. Yhtiö joutui keskeyttämään liikavesien juoksutuksen etelän, eli Vuoksen vesistön suuntaan eilen iltapäivällä, koska Lumijoen vesi värjäytyi oranssiksi kilometrien matkalta.
