Talous |

Pro: Nokian autettava vuosia tulosta tahkonneita salolaisia

Ammattiliitto Pro tuomitsee jyrkästi matkapuhelinvalmistaja Nokian irtisanomiset. Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne vaatii, että Nokian on autettava taloudellisesti ja henkisesti yhtiölle vuosikymmeniä tulosta tehneitä salolaisia. Toimihenilökeskustajärjestö STTK nimittää Nokian vähennysilmoitusta kuoliniskuksi suomalaiselle matkapuhelinalan kokoonpanoteollisuudelle.

Rinne sanoo, että yritykset jättävät jälkeensä tyhjien tehtaiden lisäksi etenkin uutta työtä ja toimeentuloa etsiviä ihmisiä.

- Veronmaksajille ja ay-liikkeelle jää jäljelle irtisanotuista ihmisistä huolehtiminen ja yrityksen jättämien raunioiden siivoaminen.

Rinne vaatii, että valtiovallan on kehysriihen yhteydessä päätettävä Suomen elinkeinorakenteen suuntaviivoista ja aloitettava teollisuuspoliittisen strategian luominen. Samaa toivoo myös STTK.

Pron moitteisiin yhtyy myös SAK. SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola toivoo, että Nokia huolehtii irtisanottavien tulevaisuudesta.

- Nokia on ollut Salon suurin työnantaja. Nyt kun näin moni jää ilman työtä, vaikutukset heijastuvat koko seudun elinkeinoelämään, Huutola toteaa.

Keskustele uutisesta

Matkapuhelinyhtiö Nokia irtisanoo lähes tuhat tuotannon työntekijää Salon tehtaaltaan. Suunnitelman mukaan laitteiden kokoonpano siirretään Nokian tehtaille Aasiaan, jossa sijaitsee suurin osa komponenttitoimittajista. Salon tehdas keskittyy älypuhelinten räätälöintiin. Karmaisevatko jättileikkaukset? Menettikö joku lähipiiristäsi työpaikan?

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä