Professori: Rikosten törkeys uuteen harkintaan
Miksi huumerikoksesta voi saada paljon kovemman tuomion kuin törkeästä pahoinpitelystä? Kyse on asenteista, joita on muutettava, sanoo Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Terttu Utriainen.
Muutamat viime aikoina julkisuudessa olleet tapaukset ovat herättäneet keskustelua suomalaisista rangaistuskäytännöistä. Kahvipöydissä mietitään, miksi talousrikoksesta joutuu vuosiksi linnaan kun samaan aikaan törkeästä väkivalta- tai seksuaalirikoksesta pääsee paljon vähemmällä.
Ylen aamu-tv:ssä vieraillut Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Terttu Utriainen muistuttaa, että oikeudentaju on muuttuva käsite.
- Luultavasti ihmiset nykyään kokevat, että nimenomaan yksilöön kohdistuvat rikokset ovat törkeitä. Ihmiset suhtautuvat esimerkiksi pahoinpitelyihin ja raiskauksiin tuomitsevammin kuin ennen. Rahaa on myöskin nykyään enemmän, jolloin ehkä ei talousrikoksia enää pidetä samalla tavalla moitittavana kuin ennen.
Irti vanhoista asenteista
Miksi rangaistukset ja kansalaisten oikeudentaju sitten eivät kohtaa? Professori Terttu Utriaisen mukaan syynä voi olla sekä lainsäädännön että asenteiden vanhentuminen.
- Täytyy muistaa, että syyttäjät ja tuomarit on koulutettu 60-80-luvuilla, jolloin oli vähän toisenlaiset arvot yhteiskunnassa kuin tällä hetkellä.
Asenteiden päivittäminen on Utriaisen mukaan kaikkien asia, niin lainsäätäjien kuin tuomiovallankin.
- Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on varsinkin raiskausrikoksissa korostanut, että pitää saada asennemuutoksia poliisin, syyttäjän ja tuomareiden suhteen.
Huumeista kovia, väkivallasta lieviä tuomiota
Siinä missä huumausainerikoksista rapsahtaa maksimituomioita, annetaan raiskauksista tai törkeistä pahoinpitelyistä tuomioita rangaistusasteikon lievemmästä päästä.
- Kysymys on siitä, millä kriteereillä rangaistus määrätään. Nyt hyvin helposti käy niin, että kun salakuljetetaan hyvin suuria määriä huumeita, niin päästään maksimirangaistukseen. Voi sanoa, että esimerkiksi törkeissä pahoinpitelyissä ei koskaan mennä kymmeneen vuoteen, eikä raiskausrikoksissa, vaikka se on mahdollista.
Rangaistuskäytännöt remonttiin
Suomessa vain kolme prosenttia vankeusrangaistuksista on pituudeltaan yli kaksi vuotta. Tuolloin kyseessä on Utriaisen mukaan jo äärettömän törkeä rikos. Toisaalta tuomioistuimia työllistää hyvin lievien rikosten käsittely, joiden paikka ei ehkä olisi lainkaan oikeussalissa.
- Pitää miettiä, mitkä rikokset ovat törkeitä ja mitkä vähemmän törkeitä. Pitää saada strukturaalista (rakenteellista) muutosta rikos- ja rangaistuskäytäntöön, Utriainen vaatii.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Naiset hylkivät kauppatieteellisiä opintoja
Kauppakorkeakoulu on rukkaamassa opintopolkujaan ja aloittamassa yhteistyötä pelifirma Rovion kanssa.
Keskustele: Kuinka hyvin tunnet kaloja - kalastatko?
Kalastuskausi on jo hyvässä vauhdissa. Yle Uutiset kokosi perusteet aloittelijalle. Kuinka hyvin tunnet kaloja? Kalastatko?
Banaanifarmi ei riittänyt jääkiekkoilijalle
Kajaanin Hokin uudesta kehityspäälliköstä Juha Juntusesta paluu Kainuuseen on banaanifarmilla työskentelyn ja Hollannissa pelaamisen ja opiskelun jälkeen tuntunut hyvältä. Ammattikorkeakoulussa saatu urheilujohtamisen ja yhteistyökumppanuuksien solmimisen oppi on nyt käytössä kotimaakunnassa.
Kaukokylmä siintää Lahti Energian silmissä
Taloudellisesti kannattavaksi toiminta tulee vain, jos lähes kaikki alueen kiiinteistöt ovat siinä mukana. Toistaiseksi kaukokylmää on käytössä Lahdessa vain Sibeliustalossa.
Rankkasade sulki alikulkuja Porissa
Porissa aamuinen kaatosade on täyttänyt alikulkuja vedellä ja jättänyt katuja veden alle. Pelastuslaitos pyytää, että autoilijat ottavat asian huomioon aamuliikenteessä.
Myyrien määrä kääntyy tänä kesänä kasvuun
Myyräkanta vaihtelee Etelä-Suomessa tyypillisesti kolmen vuoden sykleissä.
Taistelu sitkeitä vieraslajeja vastaan jatkuu
Lupiinit nostavat jo terhakkaasti uusia kasvustojaan ojanpenkoilla. Samoin muutkin maahamme pesiytyneet vieraslajit kuten jättipalsamit nauttivat uudesta kasvukaudesta ja valmistautuvat rehottamaan siellä mihin siemen on sattunut itämään. Hämeessä ELY-keskus toivoo saavansa rahaa, jotta se pääsee etsimään nykyistä tehokkaammin Kanta-Hämeesessä kasvavia vieraslajeja.
Luomumehiläiset keräävät saasteetonta hunajaa
Luomuhunajaa keräävien mehiläisten reviiri on tarkoin määritelty. Mehiläishoidossa luomualueen kriteeri on, että kolmen kilometrin säteellä olevan kasvillisuuden on täytettävä hunajan luomutuotannon määritelmät.
Ilmaisissa rokotuksissa punnitaan hyöty ja kustannukset
THL:n työryhmä suosittaa puutiasaivokuumerokotusten sisällyttämistä kansalliseen rokotusohjelmaan aiempaa laajemmin. Tällä hetkellä ilmaisen rokotuksen saa vain Ahvenamaalla. Tartuntatilastojen perusteella rokotuksia kannattaisi antaa myös Simossa, Kemissä ja Paraisilla.
Aliarvostetusta raparperista saa monta herkkua
Raparperi taipuu heti alkukesästä esimerkiksi kiisseliksi, piirakaksi, hilloksi, mehuksi ja chutneyksi. Raparperi on parhaimmillaan, kun se on noin kolme senttiä paksu.
