Professori: Vastaparit puuttuvat toiselta kierrokselta
Informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvonen Oulun yliopistosta korostaa perinteisen vastapariasetelman puuttuvan vaalien toiselta kierrokselta. Vastakkain on kaksi kaupunkilaista hallituspuolueita edustavaa miestä.
- Haavisto onnistui saamaan nuoret ja liberaalimman väestön äänestämään erityisesti Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Voi puhua varsinaisesta Haavistö-ilmiöstä, Karvonen toteaa.
Perinteisesti vaaleissa vastaparina on ollut esimerkiksi maaseutu-kaupunki, mies-nainen tai hallitus-oppositio. Nyt tämä asetelma puuttuu.
- Mitä jää jäljelle, nuori vastaan vanha, vielä liberaalimpi, suvaitsevaisempi, ympäristöystävällisempi politiikka vastaan perinteisempi konservatiivisempi politiikka, Erkki Karvonen summaa.
Toinen kierros ja äänten uusjako
Toinen kierros sai jo vaali-iltana Pekka Haaviston asettelemaan sanansa varovaisesti, Erkki Karvonen pohtii.
- Hän ei itse halunnut antijytkyä hehkuttaa, koska myös perussuomalaisten äänet ovat nyt jaossa uudelleen.
Niinistön katseen Karvonen arvioi kääntyvän maaseudulle.
- Mielenkiintoista on seurata, miltä taholta ääniä pyritään kalastelemaan. Esimerkiksi kuinka paljon Niinistöllä rupeaa ymmärrystä löytymään maaseudun asialle, että keskustan äänet saataisiin itselle.
Noste vaikea siirtää kuntavaaleihin
Pohjoisessa ykkösehdokkaaksi nousseen Paavo Väyrysen ansioksi Erkki Karvonen lukee puolueen pelastamisen.
- Voi sanoa, että hän jopa pelasti puolueensa ja nosti sen entisiin lukemiin. Tämä oli voitto eduskuntavaalien notkahduksesta.
Nostetta on kuitenkin vaikea siirtää syksyn kuntavaaleihin.
- Ei sitä täysimääräisesti voi siirtää, se on nähty monta kertaa. Väyrysen tapauksessa kuitenkin paluumuuttoa on tapahtunut perussuomalaisista takaisin keskustaan. Erityisesti pohjoisessa Väyrynen saavutti niin suuren kannatuksen, että se jättää jälkensä ja keskustan kannatus tulee olemaan parempi tästä eteenpäin, Karvonen arvioi.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Poliisi tutkii tulipalon syttymissyytä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.