Oulu |

Psykiatrista laitoshoitoa aiotaan karsia kovalla kädellä

Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrisista sairaalapaikoista saatetaan vähentää yhteensä kymmeniä. Avohoitoa aiotaan samalla kehittää, mutta moni miettii, pitääkö lupaus.

Mies hieroo päätään
Kuva: Yle / Arja Lento

Suunnitelmat psykiatrisen laitoshoidon karsimisesta huolestuttavat Pohjois-Pohjanmaalla. Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin jo ennestään niukoista sairaalapaikoista saatetaan vähentää yhteensä noin 35 kappaletta vuoden 2014 loppuun mennessä.

Rajuja leikkauksia suunnitellaan muun muassa Oulun Tuirassa toimivaan psykiatrian yksikköön. Lisäksi esimerkiksi sairaanhoitopiirin alaisuudessa Ala-Temmeksellä toimiva Lakeuden varhaiskuntoutusyksikkö saatetaan ajaa alas ja keskittää hoito Ouluun Peltolan psykiatriseen klinikkaan.

Ala-Temmeksellä osastonhoitajana työskentelevän Sisko Yli-Elsilän mukaan suunnitelmissa on yhdistää yksikkö toisen osaston kanssa, rytäkässä häviäisi kaikkiaan kymmenkunta osastopaikkaa. Kaavailut on otettu vastaan surullisin mielin.

- Yksikkömme tarjoamalle hoidolle on ollut tarvetta, ja tälläkin hetkellä hoitoonpääsyä meille odottaa viitisentoista nuorta aikuista. Kyllähän se tuntuu hurjalta, että laitospaikkoja aiotaan siitä huolimatta entisestään vähentää. Minusta niitä pitäisi lisätä, Yli-Elsilä sanoo.

Osastojen yhdistämisillä tavoitellaan kustannussäästöjä. Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka kuitenkin huomauttaa, että Peltolan tilat on juuri peruskorjattu ja niitä kannattaa myös siksi hyödyntää.

Avohoidossa riittää vielä työnsarkaa

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Oulun kaupunki aikovat panostaa tulevaisuudessa laitoshoidon sijaan entistä voimakkaammin avohoitoon. Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka vakuuttaa, että avopalveluita tullaan parantamaan ja uudistamaan.

- Siinä kyllä riittää vielä paljon tekemistä. Sitä työtä on kuitenkin tarkoitus tehdä rinnakkain laitoshoidon purkamisen kanssa; ei siis niin, että ensin poistetaan sairaalapaikkoja ja sitten vasta kehitetään avohoitoa, Oukka sanoo.

Kyllähän se tuntuu hurjalta, että laitospaikkoja aiotaan entisestään vähentää. Minusta niitä pitäisi lisätä.

- Sisko Yli-Elsilä

Lakeuden varhaiskuntoutusyksikön osastonhoitaja Sisko Yli-Elsilä sanoo toivovansa hartaasti, että niin myös tehdään.

- Toivottavasti riittävän monimuotoinen avohoito todella toteutetaan ja saadaan toimimaan, sillä sellainen avohoito, joka perustuu vain siihen että odotetaan potilaan menevän itse hoitajan luo hakemaan apua, ei todellakaan toimi, Yli-Elsilä sanoo.

Lopulliset päätökset psykiatrisen hoidon tulevaisuudesta on määrä tehdä vuoden lopulla Oulun kaupungin sekä sairaanhoitopiirin valtuustoissa.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä