Puhalluttaminen ei ole yleistynyt työpaikoilla
Alkoholikuolemat ja alkoholin aiheuttamat ennenaikaiset eläköitymiset ovat työterveyslaitoksen mukaan lisääntyneet. Siitä huolimatta monilta työpaikoilta puuttuu tieto, miten suhtautua alkoholiin. Säännöllisiä puhallutuksiakin tehdään harvoilla työpaikoilla.
Pistokoeluonteiset puhallutukset eivät ole yleistyneet työpaikoilla alkoholiongelmien lisääntymisestä huolimatta. Myös päihdeohjelma puuttuu edelleen useilta työpaikoilta, kertoo työterveyslaitoksen tutkija Leena Hirvonen.
- Kynnys puhallutuksiin on edelleen työpaikoilla korkea, Hirvonen kertoo.
Useilta työpaikoilta löytyy kuitenkin alkometri, jotta työntekijä voidaan puhalluttaa niissä tapauksissa, kun hänen epäillään olevan humalassa.
Turvallisuustekijä
Säännöllisiä puhallutuksia järjestävät työpaikat ovat usein suuria tehtaita missä turvallisuuteen täytyy kiinnittää erityistä huomiota.
Etelä-Karjalassa niitä tehdään mm. Nordkalkin kaivoksella ja UPM:n Kaukaan tehtaalla. Työntekijät suhtautuvat puhallutustesteihin yleensä ymmärtäväisesti, sanoo UPM Kaukaan työsuojeluvaltuutettu Seppo Smolander.
- Mielestäni henkilökunta on hyvillään, koska se on heidän turvallisuuden kannalta hyvä asia.
Nordkalkin riskienhallintapäällikkö Matti Bergbackan mukaan heillä puhallutuksia tehdään muutamia kertoja vuodessa. Potkut voivat seurata jo ensimmäisestä viisarin värähdyksestä, jos humalainen henkilö on aiheuttanut vaaratilanteen kaivoksella.
- Yleensä ensimmäisestä kerrasta annetaan kirjallinen varoitus ja ohjataan hoitoon, Bergbacka kertoo.
Ulkopuolinen työvoima aiheuttaa riskejä
Koeluonteisia puhallutustestejä tehdään useillakin tehtailla silloin, kun tehdasalueella on paljon ulkopuolista työvoimaa, esimerkiksi seisokin aikana. Silloin myös työturvallisuusriskit ovat suuremmat.
Seppo Smolanderin mukaan Kaukaan tehtaalla ei ole vuosiin jäänyt tehtaan omaa henkilökuntaa kiinni puhallutuksissa.
- Seisokin aikaan tulee aina yksi tai kaksi tapausta, jolloin pitää henkilö käännyttää portilta pois.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Pesä Yseille kauden ensimmäinen tappio
Naisten Superpesiksessä Lappeenrannan Pesä Ysit hävisi vierasottelunsa Rauman Lukkoa vastaan.
40 vuotta vanha koulu jättää jäähyväisensä
Lappeenrannan Alakylän koulu lopetetaan lukuvuoden päätyttyä, koska puretun homekoulun tilalle ei rakenneta uutta.
Maakuntajohtajan saappaat kiinnostavat
Paikka Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi on haussa vielä perjantaihin saakka. Muun muassa korkeakoulututkintoa ja hallinnollista kokemusta edellyttävään tehtävään on tullut jo kuusi hakemusta.
Salomäki hyppäsi 545 Lappeenrannassa
Eemeli Salomäki voitti Marskin kisojen seiväshypyn tuloksella 545. Myös Elina Torro ja Venla Paunonen tekivät kauden kotimaiset kärkitulokset.
Venäläiset mökkinaapurit herättävät ristiriitaisia tunteita
Osa suomalaisista toivoo venäläisten asukkaiden tuovan kuihtuviin kyliin palveluita ja elämää. Toiset taas pelkäävät kulttuurierojen tuovan mukanaan ongelmia.
Paroc säästää tehtaan lakkautuksella kymmeniä miljoonia
Paroc olisi voinut jäädä Lappeenrantaan, mikäli vuokranantaja Nordkalkin kanssa olisi saatu neuvoteltu pitkäkestoinen ja edullisempi jatko vuokrasopimukselle. Tehtaan siirto uudelle tontille Lappeenrantaan maksaisi Parocin toimitusjohtajan mukaan saman verran kuin uuden perustaminen.
Osuuspankki keskeytti uuden liiketalon suunnittelun
Suunnitelmat uuden liiketalon rakentamisesta Lappeenrannassa Tapanaisen tontille on toistaiseksi pantu jäihin. Osuuspankki odottaa asemakaavasta tehdyn valituksen ratkaisua.
Clifton Jones jatkaa Namikassa
Jones saapui Lappeenrantaan vuosi sitten Nilan Bisonsista voitettuaan uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden.
Sähkölinjan romahtaminen sytytti maastopalon
Maastoa paloi Lappeenrannan Kansolassa pari aaria. Sähkölinjat piti tehdä jännitteettömiksi ennen palon sammuttamista.
Ennuste: Venäläisten kiinteistöomistukset Suomessa lähes viisinkertaistuvat
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että venäläiset omistavat yhteensä noin 25 000 kiinteistöä Suomessa vuonna 2030. Tällä hetkellä venäläiset omistavat 5 350 – 6 200 kiinteistöä, asuntoa ja loma- tai viikko-osaketta Suomessa.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
duunari
Ilmoita asiattomasta kommentistaMeillä työnantaja alkoi suorittamaan pistokoeluontoisia puhallustestejä. Kukaan ei koskaan jäänyt kiinni ja homma loppui siihen kun alkoi nousta vaatimuksia että myös johtoporrasta tulee tasapuolisuuden vuoksi puhalluttaa.
JuPe
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaikki se hyvä mitä avoimella työturvallisuustyöllä ajetaankaan ei aina kelpaa kaikille henkilöstöryhmille. Puhallutukset koetaan johdon yrityksenä kyykyttää viattomia duunareita mistä seuraa luottamusmiesten uhkaus sulkea tehdas jos "omia" aletaan puhalluttaa. Ei auttanut edes se että toimihenkilöt ylintä johtoa myöten näyttivät esimerkkiä ja osallistuivat puhallutuskampanjoihin. Ulkopuolisia urakoitsijoita kyllä saa puhalluttaa mielin määrin, ne kun ovat "arvaamattoman omituista porukkaa". Joka vuosi jää alkoholin takia kiinni näitä "omia". Luottarit siis suojelevat toimintaa joka aiheuttaa uhka- ja vaaratilanteita. Tätä on se suuri aatteen palo!
Sataman valotolppa
Ilmoita asiattomasta kommentistaMeillä luottamusmies ilmoitti, että puhaltaa vain jos poliisi puhalluttaa ja että hommat seisoo, jos työnantaja edes yrittää puhalluttaa.
Poliisia ei ymmärrettävästi kiinnosta tulla puhaluttamaan ja kai siihen pitäisi olla joku perustekin.
Seilori
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaikilla öljy/kemikaalitankkereilla (myös Nesteellä) sekä myös muissa varustamoissa, kuten matkkustajalaivoilla, koko miehistöä puhallutetaan ennaltailmoittamattomasti ja kaikkina kellonaikoina pistokokein noin 6 krt vuodessa. Tähän sitoudutaan työsopimuksessa ja hyvä niin. Alkoholi ei kuulu kuljetusalalle. Sama homma verikokeiden kanssa, vähintään kerran vuodessa lääkärintarkastuksen yhteydessä huume-12 seula ja satunnaisesti vielä tämän päälle.
Konnari
Ilmoita asiattomasta kommentistaRaideliikenteessä puhallutukset ovat arkipäivää samoin maksa-arvojen seuranta säännöllisissä viranomaisen määräämissä terveystarkastuksissa. Huumeseulaa ei jostain kumman syystä tehdä kuin työhöntulotarkastuksessa.
Siviilissä ajetusta ratista tai ruorista seuraa työsuhteen purku melkein aina ja työpaikalla jos hönkäiset enemmän kuin 0,00 promillea lähtö tulee nopeammin kuin kerkiät sanoa "anteeksi".