Puheenjohtajaa ei saa haukkua läskiksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Väätäinen moitti puheenjohtaja Timo Soinia liiasta ylipainosta. Soinin ongelmana on Väätäisen mukaan epävakaa terveys ja 40 liikakiloa. Suurin osa keskustelijoista oli sitä mieltä, että henkilön fyysiseen habitukseen kohdistuva kritiikki on enemmän loan heittoa kuin asiallista toimintaa. Toki muutama keskustelija oli sitä mieltä, että puolueen puheenjohtajan pitäisi olla sutjakka ja sulavaliikkeinen,
Nimimerkki Tuttua koulun pihalta vertaa rivien välissä Väätäisen kommentteja koulukiusaamiseen.
”Oman puolueen puheenjohtajan haukkuminen lihavaksi ja tyhmäksi taitaa osoittaa tässä tapauksessa enemmän haukkujasta kuin haukuttavasta”.
Samantyyppistä vertausta käyttää myös nimimerkki parlamentti-lastentarha.
”No eikös se ole ihan itsestään selvää että jos on heikoilla skabassa, niin otetaan aseeksi toisen henkilön ulkomuoto, rotu, vaatteet tms. kun ei päästä kiinni mihinkään muuhun asiaan. Ihan niin kuin lapsilla kiusaamistapauksissa -nyt vaan puhutaan poliittisista päättäjistä, jotka istuu parlamentissa!!!”
Dennarin mielestä kommentit ovat tekijänsä peili.
”Saahan sitä kommentoida (arvostella). Pitää vaan muistaa, että kommentit kertovat hyvin paljon kommenttien antajasta, ja tuskin mitään, jos ollenkaan kommenttien kohteista. Jotkut ovat mieltä että ns "henkilöön käyviä hyökkäyksiä" ei pitäisi sallia keskusteluissa. Minusta taas ne pitää sallia, koska ne kertovat että väittelijältä loppuvat asia-argumentit. On hyvä, että tiedämme, missä kukin seisoo."
Nimimerkki Synnytystuskia? näkee Väätäisen Soini-nokittelun puolueen kasvukipuina.
”Jokaisen protestipuolueen ja räjähtäen kasvaneen puolueen ongelma. Porukkaan tulee paljon yhden-asian-ihmisiä sekä sopeutumattomia suuria egoja, joille puolue tarjoaa väylän päteä. Ideologia on usein sivuasia, itsetehostus on tärkeintä. Jos sitten homma ei menekään kuten minä-minä haluan, niin sitten tulee se 5-vuotias esiin: "en-leiki-teidän-kanssanne". Hankala olla orkesterissa, jossa on pelkkiä sooloilijoita.”
Mutta on Väätäisellä myös ymmärtäjiä.
Arvos:
"Onhan tuossa totuuden siemen ei siitä pääse yli eikä ympäri. Varmasti Timo jaksaisi paremmin (liiankin) suuren työmääränsä, jos olisi paino kohdillaan ja sitä myötä siitä johtuvat vaivat poissa."
Pasanen:
"Hmm, Soini kyllä kieltämättä näyttää siltä, että esimerkiksi vinkit terveellisestä ruokavaliosta tulisivat enemmän kuin tarpeeseen. Pitäisi katsoa mitä syö ja liikkua edes hieman joka päivä niin jaksaisi raskaassa työssäkin paremmin. Eikä tarvitsisi ärähdellä."
Peruskysymys oli: ”onko politiikassa sopivaa arvostella toisten fyysisiä ominaisuuksia?
Yleisen mielipiteen kiteyttää nimimerkki Lappilainen:
"Ei ole sopivaa puuttua toisen henkilön fyysisiin ominaisuuksiin".
Ensi perjantain A-Studio: Stream käsittelee aihetta Tv1 klo 21.00.
Tuoreimmat aiheesta: Näin keskusteltiin
Lihastohtori vastaa: näin hyödyt lisäravinteista!
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden tohtori Juha Hulmi vastaa Suoran linjan katsojien kysymyksiin urheilijan lisäravinteista.
Näin keskusteltiin: Talipunkki vie hiukset päästä
Yllättävän moni hiusten lähdöstä ja päänahan finneistä ja tulehduksista kärsivä kasvattaa hiusjuurissa tietämättään talipunkkeja. Häätöhoito vaatii kymmenen käyntikertaa hiusklinikalla.
Näin keskusteltiin: Kristan esitys "oli kevyt ja makea kuin marenki” mutta "epäaito suudelma" ärsytti monia
Toiveet Kristan menestymisestä Euroviisuissa eivät toteutuneet, mutta esitys ja esiintyjä keräsivät Yle Uutisten nettikeskustelussa kiitosta muun muassa valoisuudestaan. Moni tosin piti naisten välistä suudelmaa halpana huomion kalasteluna.
Näin keskusteltiin: "Liian väljästä pysäköinnistä pitäisi sakottaa"
Yle Savo kysyi nettikeskustelijoilta uusia ajatuksia suomalaisten pysäköintitaitojen harjaannuttamiseen. Parkkeeraamisen katsottiin tarvitsevan parannusta, mutta autokoulujen ylimääräisille pysäköintitunneille keskustelijat eivät lämmenneet.
Koirien jalostaminen puhuttaa - englanninbulldoggia vältellään eniten
Koirarotujen pitkälle viety jalostaminen aiheuttaa tietyille roduille ominaisia perinnöllisiä sairauksia ja vikoja. Noin 64 prosenttia Suoran linjan nettikyselyyn vastanneista haluaisi rajoittaa koirien jalostamista kielloilla tai laeilla.
Viestintäviraston lottoratkaisu puhuttaa: "Hieman outo päätös"
Täytyykö puuttua jo vuosikymmeniä toimineeseen hyvään käytäntöön? kommentoi nimimerkki Jouni Ylen nettikeskustelussa päätöstä kieltää lottoarvonnat Ylen kanavilla. Myös pirkkalalaisella huoltoasemalla kummasteltiin päätöstä, mutta toivottiin myös tasapuolisuutta.
”Se oli alkukantaisen luonnon tervehdys”
Luontokappaleiden kohtaaminen jää pysyvästi mieleen. Yle Kainuu kysyi nettikeskustelijoilta, minkälaisia kohtaamisia heillä on ollut eläinkunnan kanssa.
Näin keskusteltiin: "Samantien kiellettävä kaikki yksityiselämän asioiden hoitaminen työajalla"
Ylen nettikeskustelussa Facebook vertautuu esimerkiksi yksityispuheluihin. Osalle Facebook-päivitysten seuraaminen kuuluu jo työnkuvaan.
Näin keskusteltiin: Jemenin vapautuksesta syntyneet kustannukset puhuttavat
Yle Uutisten nettisivuilla on keskusteltu kiivaasti siitä, kuuluuko yhteiskunnan maksaa Jemenissä siepatun pariskunnan vapauttamisesta syntyneet kustannukset. Monet ovat kuitenkin myös sitä mieltä, että asiaa ei pidä rahassa mitata. Myös vapautettujen taustat puhuttavat.
Venäjänkielisiltä tv-uutisilta odotetaan neutraalia otetta – ”Jo oli aika”
Yle Novostin venäjäkielisten uutisten ei pidä keskittyä liikaa Suomen ja Venäjän suhteisiin tai Venäjän asioihin, pohditaan Yle Uutisten nettisivuilla käydyssä keskustelussa.
