Hyvästä kielipäästä on useimmiten ihmiselle hyötyä. Pienen kansakunnan koululaisille toitotetaan vähän väliä, että kieliä pitää osata, muuten ei suomalainen maailmalla pärjää.

Suomalaisen olisi hyvä osata ainakin englantia, ruotsia, venäjää, saksaa ja ranskaa, mutta miksei myös espanjaa. Vieraita kieliä opiskelemalla oppii ymmärtämään ja suvaitsemaan myös vieraita kulttuureja. Olen samaa mieltä siitä, että kieliä tarvitaan, mutta tärkein ei saa unohtua. Ihmiset ovat nimittäin kehittäneet kielen keskustelua varten, eikä suinkaan sitä varten, että kielellä voisi hämätä toisia ihmisiä.

Tieteellinen kieli ei kuulu arkeen

Täytyy palata muistoissa aika kauas, jotta muistaisin milloin viimeksi olen tuntenut oloni todella tyhmäksi. Pitkän matematiikan oppitunneilla tyhmä olo yllätti varsin usein, mutta en uskonut tällaisen ”tyhmyyden” yllättävän itseäni enää aikuisiällä, varsinkaan lapsen päivähoitoon liittyvissä asioissa.

Sain luettavaksi ja täytettäväksi lomakkeen, joka koski lapsen päivähoitoon liittyviä käytännön asioita. Sen sijaan, että lomakkeeseen olisi kirjoitettu selvää suomea, siihen oli ripoteltu erilaisia hienoja varhaiskasvatukseen liittyviä ammattisanoja. Näiden sanojen viereen vanhempi voi vapaasti kirjoittaa toiveitaan esteettisen orientaation toteutumisesta päivähoidossa. Entäpä mitä mieltä isä ja äiti ovat historiallis-yhteiskunnallisesta orientaatiosta?

Sen verran lomakkeen laatija oli täyttäjää palvellut, että historiallis-yhteiskunnallisen orientaation alapuolelle oli kirjoitettu sulkuihin tapa- ja juhlakulttuuri. Kysymys oli siis erilaisten juhlien näkymisestä päivähoidon arjessa. Esteettinen orientaatiokin aukesi minulle, kuinkas muuten kuin internetin hakukoneen avulla. Nykyään onkin tapana sanoa KVG eli ”kato v***u Googlesta”. Esteettinen orientaatio vaikutti siis olevan jonkun sortin havainnointia, mutta eipä voinut lomakkeen laatija kirjoittaa suomeksi sitäkään.

Tämä esimerkki kuvastaa täydellisesti sitä, että tieteellinen kieli ei saisi luiskahtaa opinahjoista arkielämään. Tai jos kovasti haluaa keskustella orientaatioista, niin sitten täytyy järjestää tapaaminen vanhojen opiskelukavereiden kanssa ja pyytää professoritkin mukaan. Sama koskee myös lääkärikuntaa, ei ole harvinaista, että potilas poistuu lääkäristä pää täynnä latinaa tietämättä tautinsa suomenkielistä nimitystä.

Finglish ihmisten riesana

Suomea ja englantia sekaisin puhuvat ovat yleensä ulkomailla asuvia suomalaisia, mutta onnistuu finglish (finnish + english eli suomi + englanti) yritysjohtajiltakin. Kerran eräs haastateltava kertoi, että Vuokatti on hyvä destinaatio (kohde) ja työvoiman suhteen hänen yrityksellään on hyvin permanentti (pysyvä) tilanne. Englantia osaava ymmärtää mistä on kysymys, mutta muille jää hieman epäselväksi mikä Vuokatti on ja mikä oli yrityksen työvoimatilanne.

Pankkien maksukorttiuudistus on opettanut suomalaisille sanat debit ja credit. Kuinka mukavaa ja kansainvälistä, tarvitsee vain muistaa, että debitillä rahaa otetaan omalta tililtä ja creditillä rahaa lainataan.

Jotakin sanoja on osattu suomentaakin, osittain. Problematiikka esiintyy tärkeiden ihmisten puheissa nykyään harvoin, sen sijaan tilalla on ongelmatiikka, joka sekin kuulostaa kauhealta.

Projektihankkeiden sanahirviöt

Suomi on yhdistysten luvattu maa, luultavasti myös projektien ja hankkeiden, koska niitä kasvaa kuin sieniä sateella. Monet projektit kärsivät siitä, että asioita ei osata tai haluta kertoa selvällä suomen kielellä. Hankkeissa ja projekteissa perustetaan konsortioita ja järjestetään symposiumeja, tavoitellaan toimintamallien pilotointia käytänteissä ja visioidaan palveluohjauksen toimintaprosesseja. Sanahelinää, sanon minä! Puhukaa ja kirjoittakaa suomea, niin tuloksiakin syntyy enemmän ja nopeammin.

Projektien ja hankkeiden nimistä voi kirjoittaa oman lukunsa, niissä kun tärkeimpänä asiana näyttää olevan osuvan lyhenteen keksiminen. Projektin eteen kasataan keskimäärin noin viisi sanaa, joista muodostuu paitsi ihmisen työmuistia kuormittava liian pitkä rimpsu, myös näppärä lyhenne.

Seuraava esimerkki voisi hyvin olla jokin olemassa oleva projekti: Kainuulainen rakennusmiesten virkistyksen arviointi -projekti eli tuttavallisemmin KaRVA-projekti. Ja koska projektin nimi on pitkä, projektin työntekijät käyttävät aiheesta julkisuudessa mieluummin nimitystä KaRVA, jolloin koko projektin sisältö hämärtyy useimmilta ihmisiltä. Tällainen kielenkäyttö kuuluu mielestäni Aku Ankka -lehteen sudenpentujen puhekupliin eikä ihmisten kiusaksi.

Jos suomalaisten kielenkäyttö ei muutu, niin savolaiset menettävät pian yksinoikeutensa siinä, että heidän puhuessaan vastuu siirtyy kuulijoille.

Hanne Kinnunen

toimittaja

YLE Kainuu