Puihin voi hurahtaa porukalla
Hämäläiset puiden tutkijat, ystävät ja hoitajat ovat perustamassa omaa kerhoa tai yhdistystä, jonka piirissä voi jakaa tietoa ja taitoa, tavata puiden elämästä ja merkityksestä kiinnostuneita, kuulla tutkimuksesta ja tehdä vaikka retkiä.
Lepaan noin 200-300 vuotta vanha tammi on oikea paikka hakea suojaa pieneltä syyssateelta puutarhuri Timo Koskisen kanssa. Hänkään ei tiedä puun tarkkaa ikää, mutta ihailee sen kokoa, näköä, ikää ja aikakausien vaihtumista tammen ympärillä. Puutkin heijastavat omaa aikaansa. Ruotsin vallan ja autonomian aika toivat maisemaan omat tulokkaansa, istutettavat puut seuraavat muodin muuttumista.
Lepaan puistosta on helppo aloittaa retki puiden maailmaan. Alueella on eri aikakausien puuvanhuksia sekä puutarhaopetuksen myötä Lepaalle tuotuja erikoisuuksia. Timo Koskinen on yhtenä järjestämässä lauantain puuretkeä Lepaalle, jonka jälkeen mukana olevat miettivät oman puukerhon perustamista ja sen tulevaa toimintaa.
- Mukaan voivat hyvin tulla kaikki jotka ovat kiinnostuneita puista, niiden kasvusta ja hoidosta, puista tieteellisen tutkimuksen kohteena, hyötypuista tai vaikka puiden merkityksestä maisemalle ja ihmiselle. Vaikka Suomessa on valtakunnallinen seura, meillä voisi olla matalan kynnyksen paikallinen yhteisö, miettii Timo Koskinen.
Lehtoja, harjuja ja harvinaisia jalavia
Hämäläisen dendrologisen kerhon tai yhdistyksen aluetta voisivat olla eteläinen Häme ja Pirkanmaa. Alueella olisi runsaasti kiinnostavia tutustumis- ja retkikohteita.
- Dendrologinen kerho sopii loistavasti Hämeenlinnan seudulle. Täällä on 100-vuotiaan puutarhakoulutuksen Lepaa, Hämeenlinnassa näkyvät niin ruotsalaisuuden kuin venäläisyydenkin aika. Vastaavaa perinnön rikkautta ei muualta Suomesta välttämättä löydy.
- Vanajaveden laakso on pohjoista lehtokeskusta. Täällä kasvaa mm. harvinaisuutena Pohjolan laajin kynäjalavaesiintymä ja täällä on pähkinälehtoja. Kylmien vyöhykkeiden keskellä on erittäin hieno alue, kehuu Timo Koskinen.
- Nyt on tilaisuus vaikka oppia tunnistamaan uusia sukuja ja lajeja. Meillä on paljon kasveja, joiden hyötykäyttö on jäänyt unohduksiin, toisaalta kaiken aikaa Suomeen tulee kaiken aikaan uusia puuvartisia lajikkeita, niin hedelmiä kuin marjojakin. Ei myöskään voi unohtaa puiden psykologisia ja sosiaalisen viihtyvyyden merkityksiä.
- Jokaisella puuvartisten kasvien ystävällä on omat kiinnostuksen kohteensa, ja niistä keskustelemalla saadaan jaettua ristiin tietoa. Se parantaa itse kunkin ymmärrystä ja osaamista. Itseäni kiinnostaa mm. miten puut kertovat kunkin ajan historiallisesta ja sosiaalisesta olemuksesta, kuten vaikka monta yhteiskunnan vaihetta nähnyt Lepaan vanha tammi.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Naivismin tähdet tuikkivat Iittalan kesässä
Galaxin suurin naivistisen taiteen näyttely esittelee Iittalassa 45 alan huipputekijää. 25-vuotisjuhlakatselmus palauttaa myös jykevän Hannu Riikosen Heinäsen pariskunnan muotokuvan lähtöpisteeseen. Aira ja Kalevi Heinänen käynnistivät Iittalan naivistit vuonna 1988. Neljännesvuosisadassa naivismi on voittanut satojentuhansien katsojien sydämet.
Talvivaara-journalisti Juha Kauppinen kaivaa uusia uutisvoittoja
Palkittu toimittaja Juha Kauppinen on ehdolla Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi jo toista kertaa. Kaivosyhtiö Talvivaaran väsymätön kriitikko haluaa kuitenkin jo kirjoittaa muistakin aiheista ja on siksi tehnyt rohkean ratkaisun.
Jopoille on yhä pimeät markkinat
Jopo-merkkiset polkupyörät ovat yhä varkaiden erityisessä suosiossa. Kesän eteneminen on lisännyt polkupyörävarkauksia eri puolilla Suomea. Varastetuille Jopoille on netissä markkinat, sillä pyörää pidetään muuten hintavana.
Nordean Lopen konttori suljetaan
Nordea sulkee Lopen pankkikonttorinsa loppuvuodesta. Tällä hetkellä Lopella työskentelee konttorinjohtaja ja neljä toimihenkilöä.
Kymmeniä ammatillisen koulutuksen opettajia uhkaa työttömyys
Lähes 50 ammatillisen koulutuksen opettajia uhkaa lähivuosina työttömyys Kanta-Hämeessä. Opetusministeriö leikkaa maakunnan ammatillisesta koulutuksesta 435 aloituspaikkaa vuoteen 2016 mennessä.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Tilintarkastuslautakunta: Innoparkin tilinpidossa ei moitittavaa
Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan eli Tilan päätöksen mukaan Teknologiakeskus Innoparkin tilintarkastajat ovat toimineet oikein. Päätöksessä todetaan myös, että tilinpäätökset on tehty oikein ja niistä on saatu oikea kuva yhtiöstä.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Rudolf Koivun kuvissa avautuu mielikuvituksen kauhu ja kauneus
Kuvittaja Rudolf Koivun maailma avautuu Hämeenlinnan taidemuseon suurnäyttelyssä. Lumoavat kuvat ovat vanhemmalle sukupolvelle muistoja lapsuudesta, nykylapsille taas kurkistus kuvakulttuurin aikaan ennen televisiota ja elokuvia.
Urheiluruudun kiertue pysähtyy Hämeenlinnan torille
Ylen Urheiluruutu kerää torille paikalliset huippu-urheilijat sekä Ylen tutut urheilutoimittajat lauantaina. Kristiina Kekäläinen ja Laura Arffman odottavat Hämeenlinnan torille paljon yleisöä ja hyvää tunnelmaa. Torilla voi kokeilla vaikkapa selostuskaraokea.
