Puinnit venyvät Kymenlaaksossa
Myöhäinen kylvöajankohta ja kesän viileys venyttävät puinteja Kymenlaaksossa. Syysviljan puinnit menevät ProAgrian arvion mukaan syyskuulle, mutta sadosta voi odottaa melko hyvää.
Kymenlaaksossa puinnit jäävät tänä vuonna myöhäisiksi. Hannu Lehtikangas ProAgria Kymenlaaksosta sanoo, että keväällä kylvöt venyivät pitkään ja viileä sää on hidastanut viljan kypsymistä.
-Viime vuonna ruista puitiin tähän aikaan, nyt siihen päästään aikaisintaan viikon kuluttua, Lehtikangas sanoo.
Kasvukausi on myöhässä reilun viikon. Kevätviljojen puinti menee Lehtikankaan arvion mukaan syyskuulle. Jos puinnit onnistuvat, Kymenlaaksossa on mahdollisuus kohtalaisen hyvään satoon. Sateet ovat olleet merkittävänä kiusana vain paikoitellen.
-Mitä pidemmälle korjuu menee, sitä suuremmat ovat riskit. Päivä lyhenee ja ilmankosteus kasvaa. Silloin uhkana on itäminen ja muut laatutappiot, kertoo Lehtikangas .
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Osuuskaupan edustajisto houkuttaa kuntapoliitikkoja
Kymmenet valtuutetut tavoittelevat paikkaa Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistossa. Haminalaiset ehdokkaat uskovat, että ristiriitatilanteita tulee eteen aniharvoin.
Toukokylvöjen siunaamisesta on tullut uusi perinne
Pohjois-Karjalasta Kymenlaaksoon levinnyt toukosiunaus on tullut jokavuotiseksi perinteeksi. Tiistaina kylvöt siunattiin Kannusjärvellä Haminassa.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
Inhokkijuureksesta tuli Olga Temosen suosikki
Iittiläinen Olga Temonen on julkaissut Emäntänä Olga -kasvisruokakirjan. Olgan kotona -ohjelmastakin tuttu Temonen kannustaa vanhempia tutustuttamaan lapsensa mahdollisimman monipuolisiin makuihin.
Iitti näyttää edelleen vihreää valoa Päijät-Hämeelle
Iitin kunnanhallitus hyväksyi maanantaina jatkovalmisteltavaksi kunta- ja palvelurakenneselvityksen Lahden, Nastolan ja Kärkölän kanssa. Lahden, Kärkölän, Nastolan ja Iitin liitos muodostaisi noin 130 000 asukkaan suurkunnan.
Kouvolalaisnaisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
65-vuotias nainen pidätettiin epäiltynä törkeästä vapaudenriistosta. Hänen epäillään pitäneen kotkalaismiestä vankina Elimäellä Kouvolassa. Nainen itse kertoo miehen muuttaneen hänen luokseen vapaaehtoisesti. Tapauksen tiimoilta on vangittu myös toinen henkilö.
Ratamo-keskuksen sijoituspaikka repii Kouvolan demareita
Kouvolan kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää Kotiharjua sairaalakeskusken sijoituspaikaksi hankesuunnitelman mukaisesti. Kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Jukka Nyberg (sd.) on tyytymätön ryhmänsä toimintaan ja eroaa kunnallisjärjestön puheenjohtajan paikalta.
Suna Kymäläinen vastaa Juho Eerolan kritiikkiin
Ruokolahtelainen kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) pitää käsittämättömänä Juho Eerolan (ps.) väitettä, että SDP olisi unohtanut duunarimiehet ja keskittynyt olemaan sosiaalitätien puolue.
Gumball-kulkue eteni rauhallisesti Kymenlaaksossa
Urheiluautoseurue ajoi maanantaina Etelä-Kymenlaakson läpi Venäjää kohti. Poliisi kirjoitti Vaalimaan rajan tuntumassa yhden ylinopeussakon.
Nuorten työttömyyden kasvu hidastunut Kaakkois-Suomessa
Kymenlaaksossa oli huhtikuun lopussa reilut 11 000 työtöntä työnhakijaa. Työttömien työnhakijoiden määrä Kaakkois-Suomessa kasvaa, mutta hitaammin kuin muualla Suomessa.
