Kulttuuri

Punaisten lyhtyjen alueelta löytyi Amsterdamin vanhin talo

Tulipalo paljasti harvinaiset jäänteet toisen talon seinän sisältä.

Hollannista Amsterdamista on löytynyt yli 500 vuotiaan talon jäännökset, jotka olivat säilyneet tähän päivään toisen talon kätkössä. Punaisten lyhtyjen alueelta löytynyt rakennus on vanhin Amsterdamista tunnettu asuintalo.

Vuonna 1485 rakennetun talon puurunko oli piilossa 1700-luvulla rakennetun julkisivun takana. Salaisuus paljastui, kun baarina toimivassa talossa syttyi tulipalo, ja palotarkastaja tuli tutkimaan sen aiheuttamia vahinkoja.

Rakenteesta otettiin näytteitä, jotka laboratoriossa osoittautuivat miltei 530 vuoden ikäisiksi eli lähes 50 vuotta vanhemmiksi kuin tätä ennen vanhimmaksi luultu asumus. Rakennusten välillä on noin kilometri.

Amsterdamin punaisten lyhtyjen alue on ollut olemassa 1400-luvulta. Sieltä saakka ovat alkujaan peräisin myös alueen bordellit.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä