Luonto |

Punakylkirastaille kuusi pienokaista - katso poikaspotretti

Pihapiirin pikkulintujen seuraaminen tuo iloa monen suomalaisen elämään. Jyväskyläläinen Mikko Rantala on paitsi seurannut lintujen puuhia myös ikuistanut punakylkirastaan perhetapahtumat valokuviin.

Vaajakoskelaisessa pihassa käy vilske, kun punakylkirastaspariskunta ruokkii poikasiaan.

Mikko Rantala kertoo, että lintujen pesäntekopuuhat oman pihan timanttituijassa havaittiin toukokuun alussa. Pesään ilmestyi kaikkiaan kuusi munaa ja ensimmäisen poikaset kuoriutuivat 20. toukokuuta.

Luonnon seuraaminen on mukavaa ja luonnosta löytyy hyviä kuvausaiheita.

- Mikko Rantala

- Pihassa pomppinut punakylkiras aina katosi johonkin ja sitä ihmettelimme. Sitten huomattiin, että tuijan sisältä kuului tuhinaa ja oksat heiluivat. Punakylkirastas on niin ovela, että se menee pensaan sisälle juurelta, vaikka oksistossakin on aukkoja, joista se voisi pesälleen päästä, kertoo Rantala.

Rantala kuvailee punakylkirastasta melko rohkeaksi linnuksi ja toteaa, että reilun metrin päähän itsestään siivekäs on tarkkailijansa päästänyt.

Poikaset saavat matoaterioita

Rantala kertoo, että punakylkirastasperheessä sekä uros että naaras hoivaavat jälkikasvua ahkerasti. Pesän luo lennetään vähän väliä nokka täynnä matoja.

- Poikaset on vielä aika avuttoman näköisiä, silmät ovat olleet ummessa ja iho on vielä paljas. Varmaan yhteensä pari viikkoa poikasilla menee pesässä ja juhannuksen tienoilla ne ovat varmaan jo melko aikuisia lintuja.

Entä tuleeko punakylkirastaita ikävä sitten kun ne pesänsä jättävät?

- No ei siinä mielessä, että pöntöissä pesii myös leppälintuja, punarintaa ja kirjosieppoja, että seurattavaa kyllä riittää. Ja hyvässä lykyssähän punakylkirastaskin tekee vielä toisenkin poikueen tänä kesänä. 

Rantala on kuvannut pihansa punakylkirastaita päivittäin ja tekeillä on kevään tapahtumista kuvakirja. Punakylkirastaan poikaskatras on myös rengastettu.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä