Punk-tuomio on viimeisin Venäjän vaimennusten sarjassa
Homomarsseja ei saa järjestää sataan vuoteen. Kansalaisjärjestöt ovat virallisesti epäilyttäviä kunnes toisin todistetaan.
Punk-yhtye Pussy Riotin jäsenten perjantainen vankeustuomio seuraa raskasta sarjaa päätöksiä, joiden katsotaan tukahduttavan sananvapautta ja kansalaisoikeuksia Venäjällä.
Samaan aikaan kuin punkfeministit saivat tuomionsa, homoseksuaalien marssilupa evättiin sadaksi vuodeksi Moskovassa. Valitustuomioistuin piti voimassa alemman oikeusasteen päätöksen, jonka mukaan seksuaalivähemmistöiltä kielletään hakemus marssiin joka vuosi seuraavien sadan vuoden ajan. Yritykset pitää pride-kulkueita kaupungissa ovat usein päättyneet yhteenottoihin homoseksuaalien vastustajien kanssa.
Heinäkuussa duuma hyväksyi mustan listan koostamisen nettisivustoista. Ilman oikeuden päätöstä viranomaiset voisivat esimerkiksi estää Twitterin ja Facebookin käytön mielenosoitusten koollekutsuissa.
Heinäkuussa duuma päätti myös, että ulkomailta rahoitusta saavien poliittiseen toimintaan osallistuvien kansalaisjärjestöjen tulee ilmoittautua "ulkomaisiksi toimijoiksi" ja niitä tullaan valvomaan säännöllisesti. Lain tarkoitus on estää ulkovaltoja vaikuttamasta maan sisäpolitiikkaan, mutta vastustajien mukaan lailla kuristetaan oppositiota.
Kesäkuussa meni läpi laki, joka moninkertaisti luvattomaan mielenosoitukseen osallistuvan sakot 120 eurosta korkeimmillaan jopa 7 000:een.
Opposition mielenosoittajat olivat jalkautuneet kaduille erityisesti duuman- ja presidentinvaalien jälkeen. Pidätykset kestivät toisinaan kymmeniä päiviä.
Toistuvasti kerrotaan myös toimittajien uhkailusta, pahoinpitelyistä ja jopa surmaamisista Venäjällä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Useita haavoittui islamistilesken itsemurhaiskussa Dagestanissa
Poliisin mukaan itsemurhapommi-iskun tekijä oli ollut kahdesti naimisissa radikaalin islamistin kanssa, mutta molemmat hänen puolisonsa oli surmattu.
Lontoon sotilasmurhasta epäillyn tuttava pidätettiin
Poliisi pidätti miehen, kun hän oli tulossa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelusta. Haastattelussa mies väitti, että Britannian turvallisuuspalvelu MI5 olisi yrittänyt aiemmin värvätä hänen ystävänsä, jota nyt epäillään brittisotilaan raa'asta surmasta
Buddhalaisvaltainen Myanmar rajoittaa muslimien lapsilukua
Rakhinen osavaltion muslimeilla ei ole Myanmarin kansalaisuutta, vaan virallisesti heitä pidetään Bangladeshista saapuneina laittomina siirtolaisina.
Pakistan odottaa pelolla Afganistanin muutoksia
Pakistanissa vastustetaan ankarasti Yhdysvaltain lennokki-iskuja Pakistanin ja Afganistanin rajalla. Pakistanilaisten mielestä terroristijahtia Afganistanissa ei saa ulottaa Pakistanin puolelle. Naapurimaiden suhteet ovat kansainvälisten joukkojen lähdön edellä jo valmiiksi vaikeassa vaiheessa.
Useita altistui säteilylle tutkimuslaboratoriossa Japanissa
Onnettomuus sattui, kun koetilanteessa syntyi enemmän radioaktiivista ainetta kuin oli tarkoitus.
Syyrian armeija tulittaa rajusti Qusairia
Tykki- ja ohjustulitus alkoi pian päivän koitettua. Mahdollisista uhreista ei ole vielä kerrottu.
Tuhoisa linja-autopalo Pakistanissa - 16 lasta kuoli
Tulen arvellaan saaneen alkunsa kipinästä, kun kuljettaja oli vaihtamassa autoa kaasukäytöstä bensiinikäytöllle.
Toronton kaupunginjohtajan väitetään polttavan videolla crackia
Monien näkemällä videolla kapunginjohtaja Rob Fordin näköisen miehen kerrotaan polttavan crackia. Ford sanoo, ettei käytä crackia.
Vaaleanpunaiset ilmapallot valloittivat Afganistanin pääkaupungin
Noin sata vapaaehtoista ryhtyi jakamaan kaupungin keskustassa palloja aamuseitsemältä. Tempauksella haluttiin tuoda iloa ja luovuutta väkivallasta kärsineeseen kaupunkiin.
Tutkimus: Saippuaoopperoiden hahmoilla on huonot elämäntavat
Liverpoolin yliopiston seurannassa muun muassa Emmerdalen hahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti.
