Punkit leviävät Etelä-Lappiin myös Ruotsista
Punkkeja riittää Meri-Lapissa harmiksi asti myös tänä kesänä. Perämeren rannikkoa punkit valloittavat myös Ruotsin puolelta.
Kymmenvuotias Konna-koira tutkii kuonollaan tarkasti rantaviivaa Kemin Peurasaaressa. Ulkoilureitti on tullut vuosien varrella tutuksi koiralle ja hänen isännälleen Erkki Palosaarelle.
Lenkin jälkeisiin rutiineihin tuli muutama vuosi sitten uusi asia, kun Erkki alkoi käydä puolisonsa kanssa tarkkaan läpi koiran turkin mahdollisten punkkien havaitsemiseksi.
- Kyllähän se on melkein joka ulkoilun jälkeen tehtävä. Tämä on kiitollinen koira siinä mielessä, että se tykkää rapsutuksesta ja tulee itse vaatimaan sitä lenkin jälkeen, kertoo Erkki Palosaari ja kumartuu rapsuttamaan Konnaa korvan takaa.
Puutiaishavainnot lisääntyneet
Palosaari vahvistaa monen rannikon asukkaan havainnon alkaneelta kesältä.
- Kyllä punkkeja on tänä vuonna erittäin paljon. Eniten mitä minä olen huomannut. Neljä punkkia olen ottanut pois koirasta samana päivänä, sanoo Palosaari.
Myös Erkki on saanut osansa vitsauksesta, sillä alkukesästä mansikkamaan teossa vietetyn päivän jälkeen ihoon oli tarttunut kolme punkkia.
Punkit olivat kiinni olkapäässä ja yksi vatsassa huolimatta siitä, että hänellä oli päällään pitkähihainen paita ja pitkät housut. Muulla tavoin Erkki ei ole itseään suojannut, mutta koira kantaa tänäkin kesänä kaulassaan punkkipantaa.
Metsäkauris on runsastunut voimakkaasti Ruotsin puolella, joten Perämeren pohjukka on riskialtista aluetta, kun punkkeja tulee kahta kautta.
Punkki ei välitä valtakunnanrajasta
Perämeren pohjukkaan leviää punkkeja myös Ruotsin rannikkoa pitkin. Tutkija Larry Hulden Helsingin yliopistosta sanoo, että metsäkauriin on havaittu levittävän punkkeja tehokkaasti pohjoiseen.
- Metsäkauris on runsastunut voimakkaasti Ruotsin puolella, joten Perämeren pohjukka on riskialtista aluetta, kun punkkeja tulee kahta kautta, sanoo Hulden.
Hän uskoo, että myös Tornionlaaksossa on punkkeja, vaikka niistä ei ole vielä tehty keräilyhavaintoja.
- Niitä on joka puolella Kemissä eikä täällä taida olla enää semmoista aluetta, jossa punkkeja ei olisi. Ajos ja muut merenranta-alueet ovat kaikista pahimpia, sanoo Palosaari.
Hänen mukaansa koiraharrastajat alkoivat puhua vuosien 2004-2005 paikkeilla, että koirista löytyy punkkeja. Tätä ennen asiaa oli Palosaaren mukaan koiraharrastajien keskuudessa lähinnä vain epäilty.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Keminmaa keksi hyppynarun MM-kisat
Pienessä Keminmaan kunnassa pompitaan hyppynarujuoksun maailmanmestaruuksista viikonloppuna. Kisoilla halutaan elvyttää hyppynarulla hyppimisen perinnettä, joka on vieras monelle lapselle.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Aurinko houkutti Kemin kalamarkkinoille
Musiikkitähtenä säteili tällä kertaa Eino Grön.
Meri-Lapinkin alaikäiset sekoittavat päänsä juoma- ja pillericocktaileilla
Alueen kuudessa kunnassa toteutettu päihdekysely nostaa esiin monia huolestuttavia piirteitä nuorten vapaa-ajasta. Nuuskan käyttö on lisääntynyt valtavasti ja aivan liian moni nuori sekoittaa päänsä myös alkoholi-lääkesekoituksella.
Timo E. Korva jää eläkkeelle
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Timo E. Korva jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Korva täyttää kesäkuussa 65 vuotta ja hän on ollut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajana viraston perustamisesta eli vuoden 2010 alusta alkaen.
Kasvukausi harppasi vauhtiin Meri-Lapissakin
Lämpö ja runsas kosteus on saanut kasvun lähtemään liikkeelle rivakasti.
Northland epäonnistui lisärahoituksessa
Yhtiön vajaa kuukausi sitten liikkeelle laskema 362 miljoonan dollarin joukkovelkakirjalaina on suljettu. Se ei tullut täyteen, vaikka yhtiö laski lainan määrää kesken merkintäkauden 335 miljoonaan dollariin. Nyt Northlandilla on kolme kuukautta aikaa miettiä, miten se järjestää rahoituksensa.
Liikenne ja rähinöinti työllistivät Peräpohjolan poliisia
Liikenneonnettomuuksien setvimiseen kului poliisilta yli 310 000 euroa, kotihälytysten kustannukset poliisille olivat 225 000 euroa vuonna 2012.
Sähköt pätkivät vielä viikonloppuna
Kantaverkkoyhtiö Fingrid tekee kytkentätöitä Kemin Isohaaran ja Iin Raasakan välillä, minkä vuoksi Kemissä ja Simossa on lyhyitä sähkökatkoksia perjantaiyönä ja lauantaiaamuna.

Keskustele uutisesta
Punkki eli puutiainen laajentaa levinneisyysaluettaan kohti pohjoista. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan punkki-Suomi ulottuu virallisesti noin linjalle Ilomantsi-Kemi, mutta havaintoja on tehty pohjoisempaakin.