Punkkibussi veti väkeä Kotkan torille
Rokotteiden ja punkkitiedon perässä olleet ihmiset muodostivat bussin ulkopuolelle pitkän jonon. Punkkibussissa tiedettiin etukäteen, että Kotkasta tulisi kiertueen vilkkain pysäkki.
Suomen rokotepalvelun punkkibussi parkkeerasi keskiviikkona ajokkinsa Kotkan torille. Keskipäivällä bussille jonotti noin 40 ihmistä.
- Kyllä osattiin varautua tähän. Viimeksi Kotkassa oli 216 asiakasta, joten tiesimme, että Kotka on meidän vilkkain pysäkki, toteaa ensihoitajaopiskelija Jussi Kekki punkkibussista.
Kekki kertoo, että läheinen itäraja ja rannikkoalue kuuluvat pahimpiin punkkiriskialueisiin Turun saariston ja Ahvenanmaan lisäksi. Ihmiset hakevat punkkirokotteita borrelioositartunnan varalta sekä suojaksi puutiaisaivokuumeelta.
- Punkeilta voi suojautua myös pitämällä pitkiä vaateitta tai välttämällä riskialueita. Jos punkki kuitenkin puree ja se aiheuttaa oireita, kannattaa aina käydä näyttämässä puremaa lääkärille, Kekki neuvoo.
- Punkkibussista saa ilman ajanvarausta tietoa punkeista, niiden levittämistä taudeista tai hankkia rokotuksen. Bussissa annetaan punkkirokotteiden lisäksi jäykkäkouristusrokotteita sekä piikkejä pneumokokkia ja hepatiitteja vastaan.
Jos punkki puree ja se aiheuttaa oireita, kannattaa aina käydä näyttämässä puremaa lääkärille.
Punkkirokoitteet antavat suojan pitkäksi aikaa. Rokotteita on otettava kolme vuodessa. Sen jälkeen vaikutus on pidettävä hyvänä säännöllisillä tehosterokotteilla.
Rokote kaupunkireissulla
Leena ja Reino Vanhala olivat tulleet keskiviikkona Kotkan torille hakemaan juuri tehosteita. Pariskunta oli tullut hakemaan rokotteita Kuutsalosta asti.
- Tää on kätevä, kun menee kaikki yhdellä kertaa saaristosta kun tullaan, Reijo Vanhala sanoo.
Rokote maksaa bussissa 49 euroa. Vanhalat ovat sen verran jo kohdanneet punkkeja, että heidän mielestään sijoitus kannattaa.
- Kyllä kai siellä on paljon punkkeja. Tänäkin kesänä ollut jo aika monta kiinni, muistelee Reijo Vanhala.
- Punkit ovat toistaiseksi tulleet vastaan vain kävellen, käden päällä. Ne pääsivät hengestään, Leena Vanhala kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
"Kotkan poikii ilman siipii"
Bisonsin koripallokultaa juhlittiin Loimaan torilla "merellisissä tunnelmissa".
Pantteri-patsas jälleen Loimaalle - Bisons mestaruusjuhlissa
Loimaan Bisons pudotti kotkalaisen KTP-Basketin kyydistään ja voitti näin jälleen miesten korisliigan mestaruuden.
Larry Pounds: KTP:n puolustettava kovaa
KTP-legenda Larry Pounds matkaa Loimaalle seuraamaan KTP-Basketin ja Loimaa Bisonsin välistä ratkaisevaa Korisliigan loppuottelua. Pounds on saanut kiitosta KTP:lta joukkueelle antamastaan tuesta.
Kymenlaakson Sähkö varoittaa epämääräisistä puhelinmyyjistä
Yhtiön mukaan sen nimissä toimineet henkilöt ovat tarjonneet määräaikaisia sähkösopimuksia. Puhelinmyyjät ovat myös kyselleet muun muassa ihmisten henkilötunnuksia.
Paatero: Ministerivaihdoksia ei olisi pitänyt mainostaa etukäteen
Uusina ministereinä aloittava kansanedustajat Susanna Huovinen ja Pia Viitanen. Kotkalaisedustaja Sirpa Paateron mielestä valinnat osuivat oikeaan. Ministerikierrätyksen saama huomio on hänen mukaansa vienyt kohtuuttomasti aikaa ja energiaa.
Terveydenhuollon järjestämisestä sopu
Keskussairaala Kotkassa hoitaa jatkossa erikoissairaanhoidon koko maakuntaan ja Kouvolaan rakennettava Ratamo-keskus tarjoaa erikoissairaanhoitoa niiltä osin, kuin se tukee sairaalan muuta toimintaa. Kotkassa päätettiin myös aloittaa 120 miljoonaa maksava sairaalan remontointi ja laajennustyöt.
Kotka-palkinto matkailuyrittäjälle
Martti Jussi-Pekka on palkittu Kotka-päivillä vuoden Kotka-palkinnolla. Valitsijat antavat kiitosta myös Jussi-Pekan Aila-vaimolle.
Hurjaa ylinopeutta Iitissä
Iittiläisen miehen nopeus moottoripyörällä oli 178 kilometriä tunnissa. Alueella oli kahdeksankympin rajoitus. Lisäksi ajoneuvoon oli kiinnitetty väärä rekisterikilpi.
Keskussairaalan remontista sopu
Carean hallituksessa syntyi myös yhteisymmärrys keskussairaalan ja Kouvolan Ratamo-keskuksen välisestä työjaosta.
Kalojen fongaaja on hionut taktiikkaansa puoli vuotta
Kotkan kalamaratonissa kisataan viikonloppuna siitä, mikä joukkue saa pyydystettyä eniten eri kalalajeja. Lajikalastus eli fongaus on levinnyt kalaharrastajien parissa. Jesse Suntio osallistuu Kotkan kalamaratoniin viidettä kertaa.
