Puolangalla on vastuu sairaanhoitopiiriin kuulumisesta
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ratkaisee Puolanka-ongelman vaikka pakkokeinoin, toteaa hallitusneuvos Päivi Salo sosiaali- ja terveysministeriöstä. Lähtökohtana on, että Puolangan on vuoden alussa kuuluttava joko Kainuun tai Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin.
Puolanka on ainutlaatuinen tapaus Suomen kuntakentässä, sanoo hallitusneuvos Päivi Salo sosiaali- ja terveysministeriössä. Esimerkiksi lain suora soveltaminen siihen, pitääkö Puolangan olla osa Kainuun sairaanhoitopiiriä vai voiko se siirtyä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin jäseneksi, ei ole hallintokokeilulain takia mahdollinen.
- Puolangalla on lakisääteinen velvollisuus kuulua johonkin sairaanhoitopiiriin. Meidän tietojemme mukaan näyttää siltä, että Puolanka ei olisi vuodenvaihteen jälkeen minkään sairaanhoitopiirin jäsen. Me olemme huolissamme siitä, miten erikoissairaanhoidon palvelut aiotaan Puolangalla hoitaa.
Vastuu on suoraan Puolangan kunnalla. Salon mukaan Pohjois-Suomen aluehallintovirastolla on toimintavalta asiassa ja sillä on käytettävissään Puolangan tapauksessa omat pakkokeinot, kuten uhkasakko.
- Me olemme pyytäneet selvityspyynnössä myös aluehallintoviraston kantaa siihen, että olisiko tässä tilanteessa syytä käyttää pakkokeinoja. Sen jälkeen pitää vielä harkita mahdolliset lainsäädännön muutokset.
Takarajan lähellä halutaan uutta tietoa
Salon mukaan Kainuun kunnilta, myös Puolangalta, Kainuun maakunta -kuntayhtymältä sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriltä kysytään vielä kerran, miten tilanteessa pitäisi edetä. Sen verran kimurantti tilanne kuitenkin on, että ministeriölle eivät vanhat tiedot enää kelpaa.
- Kyllä meille on tietysti kantautunut tietoja tässä pitkin matkaa eri osapuolilta. Me haluamme kuitenkin nyt aluehallintovirastolta kattavan selvityksen kokonaistilanteesta ennen kuin katsotaan, että onko ministeriöllä syytä ryhtyä jatkotoimiin.
Ministeriö on pyytänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta selvityksen asiasta lokakuun 5. päivään mennessä.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Kajaanin keskusseurakuntakodin peruskorjauksen lykkääminen ei rajoita tilojen käyttöä
Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti tiistai-iltana, että kuluvan vuoden investointisuunnitelmaa ei toteuteta Keskusseurakuntakodin osalta. Taloudellisen tilanteen odotetaan kohenevan ennen kuin remonttia aletaan tehdä. Talon tiloja voidaan kuitenkin käyttää entiseen malliin.
Taantumassa on tilaa second handille
Yhä korkeammalle kipuavaa yleistä hintatasoa paetaan kirpputoreille, mutta hinnat ovat nousseet sielläkin. Taantuman yleisiä vaikutuksia kirpputoritoiminnalle on hankala arvioida.
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
Työttömyys ei hellitä otettaan
Työpaikkoja ei ole tarjolla Kainuussa. Kainuun ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan erityisesti nuorisotyöttömyys on kasvanut maakunnassa 40 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Putkimiehen pitää osata myös puhetaidot
LVI-ala on ollut nuorten suosiossa jo pitkään. Alalle valmistuvien nuorten kannattaa muistaa, että työ opitaan kunnolla vasta töitä tekemällä, mutta sosiaalisissa taidoissa nykynuoret ovat edeltäjiään parempia.
Kansalaiset pääsevät suunnittelemaan uutta sairaalaa - "enemmän taidetta, vähemmän jonoja"
Kainuun uuden keskussairaalan suunnittelussa halutaan kuulla kansalaisten mielipiteitä. Kehittäjäasiakkaat voivat vaikuttaa muun muassa sairaalan viihtyisyyteen ja hoitoympäristöjen toimivuuteen.
