Lappi |

Puolentuhatta partiolaista seikkailee Lapissa

Kansainvälinen partioleiri on tuonut Lappiin 500 partiolaista yli kymmenestä eri maasta. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Roveway -leiri on Suomen kansainvälisin partiotapahtuma yli 40:n vuoteen.

Partiolainen Riina Hosio Rovaniemeltä
Riina Hosio on yksi niistä lukuisista vapaaehtoisista, jotka mahdollistavat suuren kansainvälisen partioleirin toteutumisen. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Kaikkiaan leirille osallistuu noin 4000 nuorta 50 eri maasta. Lapissa leiriläiset tutustuvat muun muassa luontoon ja kulttuurin yhdeksällä eri elämyspolulla ympäri Lappia. Polkuja järjestetään Kilpisjärvellä, Keminmaassa, Pallaksella, Pellossa, Posiolla, Pyhällä, Raudanjoella, Rovaniemellä ja Ylläksellä.

Roverwayn sääntöjen mukaan elämyspolkujen täytyy täyttää tietyt kriteerit.

- Meillä pitää näkyä luonto ja suomalainen kulttuuri tällä polulla, eli muutaman päivän kestävän tapahtuman aikana, kertoo rovaniemeläinen partiolainen ja talkootyöntekijä Riina Hosio.

Partioaatteen mukaisesti leiriläiset tekevät myös niin sanottuja palvelutehtäviä.

- Palvelutehtävä voi olla vaikka jotain työntekoa porotilalla, jonne partiolaiset tutustuvat tai vaikkapa partiomökin maalaamista tai metsänistutusta, kuvailee Hosio.

Lappi on kuin Kanada

Lappi on kiinnostanut partiolaisia, sillä pohjan perukoille on tullut kaikkiaan 500 partiolaista elämyspoluille. Lapissa väkeä on reilusta kymmenestä eri maasta. Kaukaisimmat tulevat Kanadasta.

- Kun näimme, että täällä on mahdollisuus osallistua Kilpisjärvellä järjestettävään polkuun, jossa käydään kolmen maan rajalla, halusimme heti lähteä mukaan, kertovat kanadalaiset partiopojat.

Nuoret miehet ovat innokkaita oppimaan lisää Suomesta, josta he eivät tiedä juuri mitään. Luonto antoi nuorukaisille yllätyksen heti lentokoneen ovella Rovaniemellä.

- Suomen luonto on todella samanlainen kuin Kanadassa. Elleivät tienviitat olisi kirjoitettu suomeksi, voisi luulla olevansa Albertassa, joka on meidän kotiprovinssi.

Kanadalaiskolmikko odottaa kovasti Käsivarteen pääsyä ja pohjoisimman Lapin luontoon tutustumista.

- Vaikka täällä on paljon samoja kasveja ja eläimiä, kuin kotona, odotamme silti näkevämme jotain erilaistakin, kolmikko tiivistää odotuksensa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä