Kotimaa |

Puoliautomaattiaseita ei kielletä Suomessa

Kohua herättänyt puoliautomaattiaseiden täyskielto ei toteudu Suomessa. Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) ei aio viedä vaadittua puoliautomaattiaseiden täyskieltoa eteenpäin.

Mies ampuu käsiaseella
Kuva: YLE

Kauhajoen koulusurmissa kuoli ampujan lisäksi 10 henkilöä. Tutkintalautakunta esitti helmikuussa, että Suomessa tulisi kieltää kaikki puoliautomaattiaseet. Lautakunnan mukaan se olisi tehokkain keino estää joukkosurmat. Tutkintalautakunta perustettiin, jotta Kauhajoen kaltaiset kauhuteot voitaisiin estää.

- Molemmat viime vuosien koulusurmat ja Sellon joukkosurma tehtiin puoliautomaattiaseilla. On selvää, että kertalaukauksia ampuvalla aseella ei samanlaista uhrimäärää olisi saatu aikaan, sanoo Kauhajoki-tutkintalautakunnan puheenjohtaja Pekka Sauri.

Hallitus oli linjannut jo valmisteilla olevaan aselakiin, ettei minkään asetyypin kohdalla päädytä täyskieltoon. Tutkintalautakunta vetosi sisäministeri Anne Holmlundiin, että hän veisi täyskiellon kuitenkin lain valmisteluun. Näin ei nyt tapahdu.

- En ole ottamassa sitä valmisteluun. Eli en tule viemään tätä ehdotusta eteen päin. En oikein usko, että yhden toimintatavan kieltäminen aseista olisi kuitenkaan se ratkaisu, joilla voitaisiin joukkosurmia estää. Tähän tarvitaan monenlaisia keinoja ja niitä on useassa eri ministeriössä valmistelussa, sanoo sisäministeri Anne Holmlund.

Sauri kummastelee Holmlundin ratkaisua.

- Sopii toivoa, että hallitus miettii jotain yhtä tehokkaita keinoja tällaisten tapahtumien ennaltaestämiseen, Sauri sanoo.

Aselaki tulossa eduskuntaan syksyllä

Aselakiin on kuitenkin tulossa tiukennuksia. Esimerkiksi aseluvan ikärajaa ollaan nostamasta kahdeksastatoista kahteenkymmeneen ikävuoteen. Myös poliisi on saamassa nykyistä paremmat mahdollisuudet luvanhakijan taustan selvittämiseen. Poliisin saisi jatkossa tietoja aseluvan hakijan terveydentilasta ja esimerkiksi puolustusvoimista tietoja.

Aseharrajajat ovat vastustaneet jyrkästi ja kuuluvasti puoliautomaattiaseiden täyskieltoa. Asemyönteiseksikin moitittu sisäministeri kiistää jyrkästi aselobbareiden vaikuttaneen hänen päätöksentekoonsa.

- Ei sillä tässä tilanteessa ole mitään erityistä merkitystä. Me olemme päättäneet jo varhaisessa vaiheessa, ettei täyskielto ole se keino, jolla joukkosurmia voidaan ehkäistä, toteaan sisäministeri Anne Holmlund.

Valmisteilla olevan aselain ensimmäinen osa on tulossa eduskunnan käsittelyyn syksyllä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Juuri nyt

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä