Puolue hurmoksessa Soinin hyppysissä
Porissa kokoontunut perussuomalaisten puolueneuvosto näytti, että hurmos Timo Soinin ympärillä kasvaa edelleen. Huumaa on lisännyt menestyminen kannatusmittauksissa - ainakin seuraavaan mittaukseen asti. Kuten Soini itsekin sanoi, gallupit sojottavat ylöspäin. Heinäkuussa YLE Uutisten mittauksessa perussuomalaiset ohittivat jo vihreät.
Soinin puhe puolueneuvostossa keskeytyi lukemattomiin aplodeihin. Sutkaukset palkittiin suosionosoituksin. Soini oli lähimpiensäkin mielestä hyvässä vedossa. Eikä riemulla ollut rajoja kun SDP:stä eronnut raskasmetallilobbari Matti Putkonen lupautui Soinin sotilaaksi, työmieheksi eduskuntavaaleihin.
Porin puolueneuvosto osoitti myös, että puolue on tiukasti Soinin ja hänen puoluehallituksensa käsissä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka todisti salin edessä, että kaikki eduskunnan suuressa salissa pidettävät niin sanotut ryhmäpuheet lähetetään Soinin hyväksyttäväksi vaikka Brysseliin asti. Soini tarkastaa, että ryhmän mielipiteet ovat linjassa puolueen kanssa.
Sääntömuutokset korostavat puoluehallituksen asemaa
Perussuomalaisilla on käynnissä sääntöjenmuutos. Näyttäisi siltä, että sen myötä puheenjohtaja Timo Soinin johtaman puoluehallituksen asema vahvistuu.
Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen jäseneksi ei voi tulevaisuudessa enää liittyä, ellei ole puolueen jäsen. Puoluehallitus hyväksyy jäsenet puolueeseen. Puolueen alkutaipaleella paikallistoiminnassa oli sitoutumattomia. Nyt vaaditaan jäsenyyttä.
Tulevaisuudessa paikallisyhdistyksen sääntömuutokseen tarvitaan puoluehallituksen hyväksyntä.
Sääntömuutoksilla vahvistetaan puoluehallituksen asemaa myös eduskuntavaalien ehdokasasettelussa.
Puolueneuvoston kokouksessa salin syvistä riveistä esitettiin epäilys, onko sääntömuutoksessa vaarana vallan keskittyminen. - Päinvastoin, vastasi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka, tarkoitus on laajentaa demokratiaa. Ja sali hiljeni.
Vistbacka varoittelee nopeasta noususta
Puolueen kannatuksen nopea nousu on saanut kuitenkin eduskuntaryhmän puheenjohtajan jo varoittelemaan mahdollisista ongelmista. Raimo Vistbackan mielestä vakaa nousu olisi parempi äkkimenestyksen sijaan.
Vistbacka pelkää, että jos Soinin haave eduskuntaryhmän kolminkertaistumisesta toteutuisi, alkaisi ryhmän yhtenäisyydessä ilmetä ongelmia. Siis: jos puolue saa merkittävästi nykyistä enemmän kansanedustajia, on joukossa myös niitä, joille ei enää riitä Soinille seisaaltaan aplodeeraaminen kokouksissa. Mielipiteet ja puolue voisivat alkaa jakaantua kuppikuntiin.
Tässä vaiheessa Vistbackan ihannemäärä kansanedustajia olisi 9 - 11. Useampaa olisi siis vaikea hallita.
Liekö Vistbacka konsultoinut vasemmistoliiton viime vuosien ryhmänjohtajia Martti Korhosta ja Annika Lapintietä? Erimielisyyksien vaikutusta eduskuntaryhmän toimintaan on puitu useamman kerran vasemmistoliiton ryhmähuoneessa. Huone on muuten eduskunnassa perussuomalaisten vieressä.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.