Puolueet tiukentavat linjaansa maahanmuuttajiin
Puolueet ovat tiukentamassa maahanmuutto- ja turvapaikkapoliittisia kantojaan ennen eduskuntavaaleja. Jyrkkää linjaa jo aiemmin vetäneet perussuomalaiset ilkkuvat muiden matkivan heidän linjaansa ääniä kalastellakseen.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka arvioi muiden puolueiden huomanneen, että perussuomalaiset ovat olleet ulkomaalaispolitiikan kannanotoissaan oikealla linjalla.
- Huvittavinta oli, kun SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen käytti ilmaisua "maassa maan tavalla", joka on suora ote perussuomalaisten vuoden 2007 eduskuntavaaliohjelmasta, Vistbacka naurahtaa.
Monen äänestäjän asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat työttömyyden kurimuksessa koventuneet.
Useiden puolueiden ohjelmissa puhuttiin aiemmin maahanmuuttajista vain työvoimapulan paikkaajina. Nyt puolueissa sorvataan entistä tiukempia kantoja maahanmuuttoon, ja moni kalastelee perussuomalaisten kanssa samoilla ääniapajilla.
Kokoomus "keskitiellä"
Kokoomus sai oman puolueohjelmansa valmiiksi viime vuoden lopulla. Työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Satonen kertoo ohjelman sisältävän tiukennuksia mm. perheenyhdistämisen suhteen. Kokoomus haluaa käyttöön myös ikätestit.
- Jos meidän käytäntömme on vapaampi kuin muissa Pohjoismaissa, se ohjaa liikennettä meille, mikä ei olisi viisasta, Satonen perustelee puolueen kantoja.
- Perussuomalaiset on yhdessä nurkassa, RKP ja vihreät toisessa. Me yritämme olla kultaisella keskitiellä. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan, mutta turvapaikkapolitiikassa pitää olla realisti, Satonen pyörittelee.
Keskusta: Hyysäys pois
Keskustan maahanmuuttotyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tapani Tölli sanoo myös, että maassa toimitaan maan tavalla.
- Ei meidän tarvitse lähteä kopioimaan minkään toisen puolueen maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. On asioita, joista voi sanoa, että niihin on suhtauduttava tiukemmin; esimerkiksi perhekäsite ja muutama muu asia. Hyysäyksestä huolenpitoon - ja laittomuutta ei tule hyväksyä, Tölli linjaa.
Kristillisdemokraateilla on parhaillaan tekeillä oma ohjelmansa. RKP ja vihreät eivät sen sijaan ole muuttamassa aiempia linjauksiaan.
SDP: Maahanmuutto kuuma vaaliteema
SDP valmistelee omaa ohjelmaansa kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan johdolla. Hän uskoo, että maahanmuuttopolitiikasta keskustellaan varmasti vaaleissa.
- Yhä useampi maahanmuuttaja on työttömänä, ja meillä on ongelmia muissakin maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvissä seikoissa. Näihin täytyy ajoissa puuttua, hän sanoo.
Urpilaisenkin mainostama ”maassa maan tavalla” on perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta. Feldt-Ranta ei silti myönnä, että SDP olisi siirtymässä perussuomalaisten suuntaan.
- Tämä oli Jutta Urpilaisen puheenvuoro. Sosiaalidemokraatit tekevät maahanmuuttopolitiikkaa, ja siinä on minun mielestäni tärkeää katsoa, miten ihmisten perusoikeudet toteutuvat ja mitkä ovat työelämän tarpeet, Feldt-Ranta toteaa.
Halpa työvoima kuriin
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan tiukennuksia kaivataan halpatyövoiman käytön suitsimiseen, jotta maahanmuuttovastaisuus saadaan suitsittua.
- Perussuomalaiset esittävät lausuntojaan maahanmuuttokritiikkinä, mutta termin takana on usein maahanmuuttovastaisuutta. Sillä on pystytty vaikuttamaan suomalaiseen ilmapiiriin: aletaan syyllistämään yksilöitä. Ja valitettavasti se on vaikuttanut monen puolueen puhe- ja ajattelutapaan, Arhinmäki epäilee.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.