Talous |

Puoluetuen käytöstä lisätarkastus

Oikeusministeriö on tilannut lisätarkastuksen puoluetuen käytöstä. Tarkastuksessa selvitetään sitä, ovatko puolueet noudattaneet valtioneuvoston asettamia ehtoja tuen käytöstä.

Oikeusministeriön seinälaatta Helsingin Eteläesplanadilla.
Oikeusministeriö selvittää puoluetukien käytöt. Kuva: YLE

Demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtaja Johanna Suurpää oikeusministeriöstä kertoo YLE Uutisille, että tarkastuksella ei ole suoraa kytköstä yhä vain jatkuvaan vaalirahakohuun.

- Puoluelaki sallii myös erityistarkastusten tekemiseen puoluetoimistoissa. Tuota mahdollisuutta ei kuitenkaan ole käytetty kertaakaan. Valtiontalouden tarkastusvirasto on toivonut, että erityistarkastuksiakin tehtäisiin, Suurpää sanoo.

- Minkäänlaista palaneen käryä tämän hankkeen taustalla ei ole. Emme epäile mitään puoluetta väärinkäytöksistä.

Tarkastus koskee vuotta 2008 ja eduskuntapuolueita.

- Viimeisimmät valmiit tilinpäätökset ovat vuodelta 2008. Muuta syytä juuri tuon vuoden valintaan ei ollut, Suurpää perustelee.

Ulkopuolinen tarkastaja

Tarkastuksen yhteydessä kootaan myös tietoja puolueiden käytännöistä uusien ohjeiden valmistelua varten. Eduskunnassa on menossa puoluelainsäädäntöä koskeva uudistus.

- Kuittitason selvityksessä saadaan arvokasta tietoa tulevaa puoluerahoitusta ja sen ehtoja määriteltäessä, Suurpää kertoo.

Valtioneuvosto myönsi vuonna 2008 kuntavaalien aikaan poliittisen toiminnan tukemiseen yhteensä 18 miljoonaa euroa ja saman verran myös tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Tukea annettiin eduskunnassa edustettuina oleville puolueille ja Ahvenanmaan maakunnalle.

Tarkastus pyritään suorittamaan kesäkuun aikana, ja sen tekijäksi on nimetty tilintarkastusyhtiö KPMG.

Suurpää perustelee ulkopuolisen tarkastajan nimittämistä resurssien vähäisyydellä ja sillä, että tositetasolle yltävässä tarkastuksessa tarvitaan erityistä asiantuntemusta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä