Pohjanmaa |

Puolukan osto aloitettiin tavallista aikaisemmin

Puolukan satokausi on käynnistymässä. Ostoasemilla ostetaan tällä tietoa kaikki se puolukka, minkä pohjalaiset metsistä saavat poimittua.

Bandedosa Oy:n puolukka-asemalla marjaa punnitsi Samppa Reinikka.
Kuva: YLE Pohjanmaa

Syyskuun alku käynnisti Etelä-Pohjanmaalla puolukkakauden.

- Puolukka, kuten muutkin kesän marjat, on kypsynyt tänä vuonna vähän tavallista aikaisemmin, toteaa Samppa Reinikka Bandedosa Oy:stä.

Perkaamatonta mielellään

Bandedosa käynnisti puolukan ostotoiminnan syyskuun alkaessa. Ensimmäisenä ostopäivänä kauppaa tehtiin heti aamusta alkaen. Aamun saldo nousi 2000 kiloon puolukkaa.

- Suurin yksittäinen ostoerä oli 250 kiloa, jonka asiakas kertoi poimineensa kolmen päivän aikana, kehaisee kuljetuspäällikkö Samppa Reinikka.

Puolukkaa ostetaan päivän hintaan. Hinta vaihtelee myös sen mukaan, onko marja perattua vai perkaamatonta. Peratun marjan tulee kuitenkin täyttää tiukat kriteerit.

- Valitettavasti monesti joutuu sanomaan asiakkaalle, että hänen perkaamansa marja ostetaankin perkaamattomana meille, sanoo Samppa Reinikka.

Kaikki ostetaan

Syksyn ensimmäiset marjat jatkavat matkaansa ilmajokelaisfirmasta suurteollisuuden käyttöön.

- Raakilemarjoille meillä ei ole itsellä käyttöä, joten se menee hyytelömarjaksi, kertoo Samppa Reinikka.

Bandedosa Oy käyttää arvioilta 20000-25000 kiloa puolukkaa omiin tarpeisiinsa.

- Kaikki se marja, mitä meille tarjotaan, tullaan todennäköisesti kuitenkin ostamaan sisään tällä kaudella, arvelee Reinikka.

Etelä-Pohjanmaalla marjaa ostaa myös 4H-yhdistys, jonka puolukka-asemat aukeavat 2. syyskuuta.

Kommentoi aihetta (2 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Kotimaa

Palomestari: Turmakoneesta jäi jäljelle romukasa, ei mitään tunnistettavaa

Sunnuntain tiedotustilaisuus onnettomuudesta.

Tapahtumat hetki hetkeltä

01.45

Luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen on muistanut lentoturmassa menehtyneitä, heidän omaisiaan ja turmasta järkyttyneitä Facebook-sivullaan rukouksella.

00.15

Tutkinnanjohtaja, komisario Pentti Lehtimäki kertoo, että lentoturmassa kuolleet siirretään yön aikana pois onnettomuuspaikalta. Heidän tunnistamisessaan tarvitaan DNA-tutkimuksia.

23.24

Pienkoneen putoamispaikalla ollut päivystävä palomestari kuvailee näkymää lohduttomaksi. Hänen mukaansa kone oli tuhoutunut tunnistamattomaan kuntoon.

Lue lisää

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä