Puolustusvoimat hävittää räjähteitä Kittilässä
Puolustusvoimat on aloittanut torstaina jokasyksyisen räjähteiden hävittämisen Kittilän Hukkakerossa. Räjäytykset päättyvät syyskuun 8. päivä.
Tällä kertaa hävitetään muun muassa Ottawan sopimuksen kieltämiä jalkaväkimiinoja. Hävittäminen tehdään massaräjäytyksillä, joista suurimmissa panoksen paino on sata tuhatta kiloa.
Hukkakeron ympäristössä on merkittynä laaja vaarallinen alue, jossa liikkuminen on kielletty.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Ounasvaara on herkkä aihe Rovaniemellä
Ounasvaaran rakentaminen on herättänyt vuosien mittaan voimakkaita tunteita Rovaniemellä. Toisille se on melkein pyhä paikka, toisille mahdollisuus kehittää vapaa-ajan yritystoimintaa.
HS: OAJ tyrmää Pellon koulun kännykkäkiellon
Pellon koulun oppilailleen asettama kännykkäkielto on laiton, sanoo Opettajien ammattijärjestön OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen.
Ounasvaaralle laajempi kaava
Rovaniemen kolme suurinta puoluetta ajaa Ounasvaaralle laajan rakentamisen mahdollistavaa kaavavaihtoehtoa. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Matti Torvisen mukaan kaava voidaan esitellä valtuustolle jo alkusyksystä.
Kiista Rovajärven YVA:sta hallinto-oikeuteen
Lapin luonnonsuojelupiiri vaatii Rovajärven ampuma-alueen ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Luonnonsuojelupiiri on vienyt asian Rovaniemen hallinto-oikeuteen.
Maastopalot roihuavat Lapissa
Kuivan kevään myötä Lapissa on roihunnut poikkeuksellisen paljon maastopaloja. Tänä keväänä maastopaloja on ollut jo noin 20 kappaletta, kun koko viime vuonna niitä oli 50.
Armeija: Ei pakkosiirtoja Rovajärvellä
Puolustusvoimat kiistää, että se pakottaisi siviilit pois Rovajärven ampuma-alueelta Itä-Lapissa. Paikallisia maanomistajia edustava Pro Rovajärvi -liike on väittänyt julkisuudessa, että armeija tyhjentäisi ampuma-alueen siviileistä vuoteen 2016 mennessä.
Raattama-Hetta-välille tulossa nopea laajakaista
Teleoperaattori Sonera aikoo avata nopean laajakaistayhteyden Kittilän Raattamasta Enontekiön Hettaan.
Rovaniemeläiselle Suomen Yrittäjien palkinto
Rovaniemeläinen Heidi Alariesto on saanut Suomen Yrittäjien Vuoden Aktivisti -palkinnon.
Roskien poltto sytytti ruohikkopalon Kittilässä
Ruohikko roihahti tuleen roskien polton levittyä pihapiirissä Kittilän kirkonkylällä torstaina hieman ennen yhtä iltapäivällä.
Orajärven koulun lakkauttamista käsitellään Sodankylässä
Sodankylän kunnanvaltuusto päättää torstaisessa kokouksessan Orajärven koulun kohtalosta.
