Puolustusvoimat korvaa vähenevät joukot uudella tekniikalla
Puolustusvoimat aikoo korvata sodan ajan pienentyvien joukkojen aiheuttaman vajeen uusimalla taistelutapaa ja varustamalla sotilaat nykyaikaisella tekniikalla. Lisäksi maavoimiin perustetaan paikallisjoukot vahvistamaan sodanajan paikallispuolustusta. Uutta taistelutapaa suunnitellaan Maasotakoulussa.
Sotilaan varustuksessa on pian kosolti tekniikkaa ja pimeännäkölaitteiden ansiosta toimintakyky säilyy myös yöllä.
- Varusmiehen selässä on keskitetty virtalähde, taistelijan kommunikaatiojärjestelmä ja radio, esittelee insinöörimajuri Ilkka Ellonen Maavoimien esikunnasta.
Kädessä olevalla päätteellä sotilas voi parilla napin painalluksella jakaa tilannekuvaa kentältä. Uuteen johtamisjärjestelmään liitettäviä päätelaitteita on tulossa ainakin ryhmänjohtajille.
- Tällä järjestelmällä yksittäinen taiteilija voi välittää tietoja vihollisen joukkojen liikkeistä ja se viesti välittyy järjestelmän kautta ylempään johtoportaaseen, sanoo Ellonen.
Uusi alueellisten joukkojen taistelutapa tekee sotilaasta entistä omatoimisemman. Partion pitäisi pystyä samaan, mihin vielä nykyisin tarvitaan puoli joukkuetta. Uuden tekniikan myötä joukkueenjohtajan ei tarvitse enää olla suorassa näkö- ja puheyhteydessä alaisiinsa ryhmänjohtajiin.
- Me korostamme uudessa taistelutavassa oma-aloitteisuutta ja ryhmä voi jakautua kolmen miehen partioihin, jotka voivat saada vähän eri tyyppisesti tehtäviä kuin tänä päivänä, sanoo maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Veli-Pekka Parkatti.
Parkatin mukaan joukko voi samaan aikaan puolustaa, viivyttää ja iskeä eri paikoissa.
Uusi taistelutapa motivoi sotilaita
Lappeenrannassa toimivassa Maasotakoulussa on tutkittu vuodesta 2008 alkaen, miten alueellinen puolustus kyetään hoitamaan, vaikka joukkojen määrä laskee. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuus alenee vuoteen 2015 mennessä nykyisestä 350 000 henkilöstä 230 000 henkilöön.
Uudistettua taistelutapaa on testattu syksystä alkaen muutamissa joukko-osastoissa ja kokemukset ovat olleet rohkaisevia.
- Kyllä tässä on paljon enemmän tähtäimiä ja sähköisiä laitteita, löytyy peruskartat ja kädessä on puhelin, kuvailee tykkimies Severi Parkkinen Karjalan Prikaatista muutosta yksittäisen sotilaan varusteissa.
Uuteen taistelutapaan liittyvä henkilökunnan koulutus käynnistyy Lappeenrannassa syksyllä. Varusmiesten vuoro on kesällä 2013, jolloin ensimmäisenä siihen tutustuvat Kainuun valmiusyksikön varusmiehet.
Paikallisjoukot alueellisten joukkojen tueksi
Uusi taistelutapa tulee tutuksi myös reserviläisille. Puolustusvoimauudistuksen yhteydessä maahan perustetaan alueellisten joukkojen rinnalle paikallisjoukot. Niiden tehtäväksi tulee muun muassa kohteiden suojaus, joukkojen perustaminen ja jopa sissitoiminta.
- Tarkoitus on viedä uusi taistelutapa alueellisiin joukkoihin ja sitten muihin joukkojen taisteluun. Pyrimme hankkimaan kymmenen vuoden kuluessa tarvittavan kaluston alueellisten joukkojen pääosalle, sanoo operaatiopäällikkö Veli-Pekka Parkatti.
Maavoimissa ei vielä haluta arvioida, kuinka paljon johtamisjärjestelmän uudistus tulee maksamaan. Parhaillaan on menossa eri laitteiden testaus ja päätös valittavasta toimittajasta tehdään syksyyn mennessä. Osa laitteista on kuitenkin jo hankittu, kuten valovahvistimet ja pimeännäkölaitteet.
Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Uimavedet jo tavanomaista lämpimämpiä
Aurinkoinen sää on lämmittänyt uimavesiä jo niin paljon, että ensimmäiset uskalikot ovat päässeet heittämään talviturkkinsa. Lappeenrannan edustalla Saimaan lämpötila on jo +13 astetta.
Parkkikiista aiheutti joukkotappelun Lappeenrannassa
Lappeenrannan keskustassa sunnuntaina tapahtunut joukkotappelu johtui poliisin mukaan parkkipaikkakiistasta. Etelä-Karjalan poliisin mukaan kaksi turkkilaista miestä oli hyökännyt venäläisten turistien kimppuun.
Keskustele: Mitä kaipaat Lappeenrannan kaupunginteatteriin?
Lappeenrannan kaupunginteatterin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä. Suuren näyttämön 50 esityksestä oli keskimäärin vain noin sata katsojaa per esitys.
Suomenniemeltä vaaditaan korvauksia sikainfluenssarokotuksesta
Kuntalaisen mukaan kunnan työntekijän antama rokote johti kuntoutustarpeeseen. Kunnanjohtajan näkemyksen mukaan kunta ei ole korvausvelvollinen.
Loma-asunnot ehtivät valmiiksi
Lappeenrannan Rauhassa järjestettävillä loma-asuntomessuilla on alkanut loppukiri. Kaikkien asuntojen uskotaan valmistuvan ajoissa. Juhannuksen jälkeen avattaville messuille rakentuu parikymmentä loma-asuntoa.
Tirilän VPK:lle suomenmestaruuspronssia
Lappeenrantalainen Tirilän VPK ei onnistunut uusimaan viime vuoden mestaruuttaan viikonloppuna järjestetyssä palokuntien SM-kisassa. Voiton vei Ylöjärven VPK.
Torniainen: Kevyempää ohjelmaa teatteriin
Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen toivoo kaupunginteatteriin kevyempää ohjelmaa ja vierailevia tähtiä. Niillä voitaisiin saada katsojaluvut nousuun.
Nuoret ylittivät rajan luvatta
Kaksi alaikäistä suomalaisnuorta käveli Venäjän puolella viisi metriä ja palasi takaisin. Luvaton ylitys tapahtui Nuijamaan vanhalla rajanylityspaikalla.
Joukkotappelu Lappeenrannassa - poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
Todennäköisesti turkkilais- ja venäläissyntyiset henkilöt ottivat yhteen sunnuntaina puoliltapäivin kaupungin keskustassa. Aseina käytettiin mailoja ja pamppuja.
Suomi puuttui venäläisen demokratia-aktivistin kiinniottoon
Suomen Moskovan-suurlähetystö kysyi Jevgenia Tshirikovan kiinniotosta Venäjän sisäministeriöltä.

Keskustele uutisesta
Puolustusvoimat aikoo korvata sodan ajan pienentyvien joukkojen aiheuttaman vajeen uusimalla taistelutapaa ja varustamalla sotilaat nykyaikaisella tekniikalla. Lappeenrannassa toimivassa Maasotakoulussa on tutkittu vuodesta 2008 alkaen, miten alueellinen puolustus kyetään hoitamaan, vaikka joukkojen määrä laskee. Voivatko valovahvistimet, pimeänäkölaitteet, uusi kommunikaatiojärjestelmä ja sissitoiminta turvata Suomen puolustuksen?