Puolustusvoimien iso ohjuskauppa ratkeaa
Hallitus kertoo tänään keskiviikkona, mistä se hankkii Suomeen uudet keskipitkän kantaman ilmatorjuntaohjukset. Vaihtoehtoina ovat amerikkalais-norjalainen Nasams-ilmatorjuntajärjestelmä ja ranskalais-italialainen SAMP/T-järjestelmä.
Puolustusministeri Jyri Häkämies kertoo keskiviikkona aamupäivällä, kumpi ohjusmalli on voittanut kaupan. Suomi korvaa uudella järjestelmällä venäläisvalmisteisia BUK M1 -ohjuksia.
Sekä Nasams että SAMP/T ovat Nato-yhteensopivia.
Kaupat ovat suurimmat sitten Hornetien hankkimisen. Hinta on tiettävästi yli 400 miljoonaa euroa. Kaupat hyödyttävät mahdollisesti kotimaisiakin hankintoja, mitä puolustusvaliokunnassa pidetään tärkeänä nykyisessä taloustilanteessa.
Samalla hallitus ilmoittaa uusien tutkien hankkimisesta. Suunnitteilla on uusi keskivalvontatutkajärjestelmä, joka kattaa 350 kilometrin etäisyyden, ja kaukovalvonnan modernisointi.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.