Pohjois-Karjala |

Puolustusvoimien palvelukeskus Joensuuhun

Puolustusvoimien palvelukeskuksen sijoittaminen Joensuuhun on varmistunut. Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) on päättänyt sijoituspaikaksi Joensuun, kuten alueellistamisen koordinaatioryhmä on esittänyt. Samalla päätöksellä sinetöitiin myös Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttaminen.

Puolustusministeri Stefan Wallin
Kuva: Yle

Palvelukeskuksen sijoituspaikka ja prikaatin lakkauttaminen ovat osa puolustusvoimauudistuksen toimeenpanosta tehtyjä esityksiä.

Päätöspaketti sisältää kaikkiaan 14 kohtaa, jotka käsittävät joukko-osastojen lakkauttamisia ja yhdistämisiä sekä rakenteellisia uudistuksia.

Loppumetreillä palvelukeskuksesta kisasi myös Kouvola. Palvelukeskuksen on arvioitu tuovan Joensuuhun noin 200 työpaikkaa. Päätöksessä kuitenkin todetaan, että joiltain osin työvoimaa voidaan sijoittaa myös muualle.

Uudistus vähentää hallintoyksiköiden määrää huomattavasti. Joukko-osastojen lakkauttamiset ja yhdistämiset, rakenteelliset muutokset ja varusmiespalveluksen lyhentäminen tuovat noin 115-135 milj. euron vuosittaiset säästöt vuodesta 2015 lähtien.

Lisäksi materiaalihankintojen suunniteltua määrää vähennetään siten, että säästöt ovat vuosittain 130-150 milj. euroa vuonna 2015.

 

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä