Lahti |

Puolustusvoimien paukut vähenevät Hälvälässä

Hämeen ympäristökeskus on myöntänyt ympäristöluvan Hollolan Hälvälän ampumaradalle. Päätöksessä vaaditaan suunnitelmaa ampumaratojen melusuojausten parantamiseksi. Lisäksi se määrää Hämeen rykmentin lisäämään toimia, jotka estävät maaperän pilaantumista.

Puolustusvoimien kieltokyltit portilla
Puolustusvoimien harjoitusalue Hollolan Hälvälässä on yli 700 hehtaarin kokoinen. Kuva: YLE / Juha-Petri Koponen

Myös viikonlopun ampumalupa-aikoja on lyhennetty, nykyiseltään radalla ei saa ampua enää kuuden jälkeen. Juhlapyhinä ampuminen kiellettiin kokonaan.

Aluetta käyttävästä Hämeen rykmentistä ei myönnetä, että lupaehdot vaikeuttaisivat harjoittelua. - Täytyy vain suunnitella entistä tarkemmin ammunnat, sanoo kapteeni Olli Hyyppä.

Yöammuntoja joudutaan ainakin vähentämään, sillä jatkossa niitä voi olla vain 7 kertaa vuodessa.

Hollolalle lievä pettymys

Vaikka Hollolassa ollaan tyytyväisiä, että ammuntaa koskevat aika-rajat ja ympäristönsuojelumääräykset tiukentuvat selvästi, päätös oli osittain pettymys.

Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen harmittelee, että lupaehdoissa ei ole otettu huomioon aluetta kokonaisvaltaisesti. - Hämeen rykmentillä on alueella muutakin toimintaa, josta syntyy melua, mutta ennen kaikkea Lahden Ampumaseuran ampumaradan käyttö olisi pitänyt niputtaa samaan päätökseen, Rahkonen sanoo.

- Eniten valituksia lähialueen asukkailta on tullut nimenomaan ampumaseuran ammunnoista, hän lisää.

Suunnittelu alkaa

Puolustusvoimat käynnistää lupaehtojen vaatimien muutoksien suunnittelun syksyllä. Esitys pitää olla ympäristökeskuksessa toukokuuhun 2010 mennessä. Toistaiseksi armeija on vaitonainen mitä se aikoo tehdä.

- Lupapäätös tuli vasta tällä viikolla, joten vielä on liian aikaista sanoa, mitä rakennelmia vaaditaan, ja mitä toimet maksat, sanoo Hämeen rykmentin kapteeni Olli Hyyppä.

Lähteet:
YLE Lahti

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä