Pussy Riotin oikeudenkäynnin määrä alkaa Venäjällä
Bändi lauloi presidentti Vladimir Putinin vastaisen kappaleen ortodoksisessa katedraalissa viime helmikuussa.
Venäjällä on määrä alkaa tänään maanantaina punkbändi Pussy Riotin jäseniä koskeva oikeudenkäynti. Yhtyeen kolmea naisjäsentä syytetään huliganismista, josta voidaan Venäjän lain mukaan langettaa jopa seitsemän vuotta vankeutta.
Bändi lauloi presidentti Vladimir Putinin vastaisen kappaleen ortodoksisessa katedraalissa viime helmikuussa. Naiset pyysivät punkrukoukseksi nimetyssä laulussa Neitsyt Mariaa heittämään Venäjän johtajan Vladimir Putinin ulos. Laulussa kritisoitiin myös kirkon ja Kremlin läheisiä välejä.
Pussy Riotin jäsenet Nadezhda Tolokonnikova, Jekaterina Samutshevitsh ja Maria Aljokhina ovat olleet pidätettyinä maaliskuusta saakka. Bändin vangitseminen on aiheuttanut useita mielenilmauksia niin Venäjällä kuin maailmalla.
Esimerkiksi venäläinen kulttuurieliitti on vaatinut bändin jäseniä vapaaksi, ja myös monet kansainvälisesti tunnetut artistit, kuten Red Hot Chili Peppers, ovat ottaneet kantaa tapaukseen. Suomessa pianisti Iiro Rantala perui joulukuuksi suunnitellun esiintymisensä Moskovassa vastalauseena Pussy Riot -jäsenten pidätykselle.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Afganistan hylkäsi naisten turvallisuutta parantavan lain - "Kaaos seuraa, jos raiskattuja naisia ei syytetä aviorikoksesta"
Vanhoillista islamia kannattavat parlamenttiedustajat pelkäävät, että Afganistanin valtaa seksuaalinen hillittömyys, jos maassa hyväksytään länsimaalaisia, naisia suojaavia lakeja.
Turistien Egypti jää muiden arabikohteiden jalkoihin
Arabiemiraatteihin virtasi viime vuonna enemmän turisteja, kertoo Gulf News. Egyptin levottomuudet ovat viime vuosina näkyneet matkailijoiden määrässä.
Lentokoneen laskuteline syttyi tuleen Moskovassa - video
Lähes täynnä olleen koneen kyydissä oli muun muassa RTR-yhtiön televisioryhmä sekä venäläinen popyhtye Laskovy Mai.
Muotitalo Abercrombie & Fitch joutui kuluttajaboikottiin
Amerikkalaisen vaatettajan toimitusjohtajaa vainoaa vanha haastattelu, jossa sanoi merkkinsä sopivan vain "viileille ja suosituille". Vaatemerkki ei tee L:ää suurempia kokoja naisille.
Aftonbladet: Kolme loukkaantui kultaryöstössä Ruotsissa
Naamioituneet ryöstäjät ammuskelivat keskellä päivää Etelä-Ruotsin Skoonessa.
Japanin tietoturva sakkaa - Yahoo-tileillä epäily jättimurrosta
Viime kuussa Japanin avaruushallinto joutui myöntämään, että ISS-avaruusasemaa koskevaa tietoa on ehkä varastettu. Pari vuotta sitten Sonylta vietiin mahdollisesti yli 100 miljoonan asiakkaan tiedot.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Foxconnissa uusia itsemurhia
Surullisen kuuluisalla kiinalaistehtaalla kootaan Nokian, Applen ja Sonyn tuotteita.
Pohjois-Korea laukaisi useita ohjuksia
Ohjukset ovat päätyneet Japaninmereen, mutta eivät Japanin aluevesille. Pohjois-Koreaa ärsyttänyt Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen yhteinen sotaharjoitus päättyi tiistaina.
Tutkimus: Suomalaiset EU:n keskiarvoa hoikempia
Viimeisimmän Euroopan laajuisen selvityksen mukaan tuhdeimpia ovat unkarilaiset, keveimpiä romanialaiset, kertoo Deutsche Welle.
