Ulkomaat |

Pussy Riotin vangitsemista jatkettiin puolella vuodella

Venäjällä oikeus on jatkanut punkyhtye Pussy Riotin kolmen jäsenen vangitsemista puolella vuodella. Yhtye esitti Vladimir Putinin vastaisen kappaleen luvatta moskovalaisessa katedraalissa helmikuussa.

 Syytettyinä olevat naiset kaltereiden takana oikeussalissa.
1:37
Punk-yhtye Pussy Riotin kolmen jäsenen vangitsemista on jatkettu puolella vuodella. Yhtye esitti Vladimir Putinin vastaisen kappaleen luvatta moskovalaisessa katedraalissa helmikuussa.

Kohutun punkyhtyeen Pussy Riotin jäsenten tutkintavankeutta on jatkettu kuudella kuukaudella Venäjällä. Moskovalainen oikeusistuin päätti perjantaina, että huliganismista syytetyt kolme nuorta naista pysyvät jatkossakin telkien takana.

Naiset voidaan tuomita maksimissaan seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen.

Turvatoimet Hamovnikin oikeustalolla olivat tiukat, kun presidentti Vladimir Putinia vastustavan yhtyeen tapausta käsiteltiin. Alueella oli runsaasti mellakkapoliiseja ja liikenne talon läheisyydessä oli keskeytetty.

Pussy Riot esitti Putinin vastaisen kappaleen moskovalaisessa katedraalissa luvatta helmikuussa ennen Venäjän presidentinvaaleja. Kolme yhtyeen jäsenistä pidätettiin maaliskuussa.

Muun muassa venäläiset kulttuurivaikuttajat ovat vaatineet yhtyeen vapauttamista.  Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty on esittänyt vaatimuksensa. Lisäksi tuhannet uskovaiset ovat allekirjoittaneet vapautusta vaativan adressin.     

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä