Putkien sulatus poltti omakotitalon
Tulipalo on tuhonnut omakotitalon viime yönä Ristijärven Asematiellä. Vaikka pelastuslaitoksen ensimmäiset yksiköt pääsivät paikalle nopeasti, palo oli levinnyt seinäpuruissa niin laajalle, että rakennus tuhoutui asuinkelvottomaksi.
Talon asukas hälytti pelastuslaitoksen sammutustyöhön kolmen aikaan aamuyöllä. Ilmoituksen mukaan talon keittiössä oli pieni palonalku. Päivystävä palomestari Ville Pulkkinen kertoo, että ensimmäiset yksiköt ehtivät paikalle nopeasti.
- Kun yksiköt pääsivät paikalle, palo oli jo levinnyt koko keittiöön erittäin voimakkaana. Omakotitalo oli sitä ikäluokkaa, että eristeenä oli purua ja katollakin päreet nykyisen katteen alla. Palon sammuttaminen oli vaikeaa, koska se eteni rakenteissa nopeasti, sanoo Pulkkinen.
Käytännössä talo tuhoutui asuinkelvottomaksi, sanoo Pulkkinen
Palon syttymissyyksi epäillään jäätyneen vesiputken sulattamista kuumailmapuhaltimella.
Pulkkisella onkin terveiset putkien sulattajille.
- Sulattaminen on jätettävä ammattilaisille, jos on yhtään epävarma siitä, mitä tekee.
Tulipaloa oli sammuttamassa yksikköjä Ristijärveltä, Paltamosta, Hyrynsalmelta ja Kajaanista.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Keskustele: Onko korvasieni sinun herkkusi?
Korvasienikausi Kainuun korkeudella on parhaimmillaan. Tuo monelle suuri kevään herkku vaatii perusteellisen käsittelyn ennen kuin se kelpaa syötäväksi. Syötkö sinä korvasieniä? Miten valmistettuna se on parhaimmillaan?
Kuntayhtymän alijäämät monen asian summa
Maakunta -kuntayhtymän yli 11 miljoonan euron alijäämiin ei löytynyt Kainuun Tarkastuslautakunnan selvityksissä yhtä selkeää syytä.
Kajaanilaisille pelintekijöille kansainvälistä menestystä
Kajaanin ammattikorkeakoulun neljä pelialan opiskelijaa vei voiton Oslossa järjestetyssä pelialan kilpailussa. Seuraavaksi neljän hengen tiimi suuntaa Skotlantiin tekemään pelikehitystä.
Kainuun Ely-keskuksen Talvivaara-päätöksestä uusi valitus
Suomen luonnonsuojeluliitto on jättänyt valituksen Kainuun Ely-keskuksen päätöksestä olla keskeyttämättä Talvivaaran nikkelikaivoksen toiminta. SLL:n mukaan Talvivaaran lupaukset ympäristön pilaantumisen lopettamisesta eivät toteudu tarpeeksi nopeasti.
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.