Putous-sloganit värittivät penkkaririehaa - katso video
Abiturientit juhlivat penkkareita perinteisellä kuorma-autoajelulla Porin keskustassa torstaina. Sää suosi ajelua ja abien iloittelua oli seuraamassa runsaasti ihmisiä. Penkkareiden jälkeen abeilla on edessään lukuloma ja valmistautuminen ylioppilaskirjoitusten kirjallisiin kokeisiin, jotka alkavat maaliskuun 12. päivä äidinkielen esseekokeella.
Viimeinen ylioppilaskokeiden päivä on tänä vuonna 28. maaliskuuta, jolloin kirjoitetaan saamen koe.
Tämän kevään ylioppilaskirjoituksiin on ilmoittautunut yhteensä 41 764 oppilasta, mikä on 240 enemmän kuin vuosi sitten. Luvussa ovat mukana sekä tutkintoa suorittavat ylioppilaskokelaat että hyväksytyn ja hylätyn kokeen uusijat ja tutkinnon täydentäjät.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Tullissa halutaan lisää kansainvälistä työpaikkavaihtoa
Työvaihto edistäisi yhteistyötä. Nykyisinkin kansainvälinen yhteistyö on korkealla tasolla.
Nuorten työttömyys kääntyi laskuun Satakunnassa
Nuorten alle 25-vuotiaiden työttömien määrä on vähentynyt Satakunnassa neljällä sadalla tämän vuoden aikana. Nuorten työttömyys on kuitenkin vielä lähes 16 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten. Nuorisotakuu on toteutunut Satakunnassa tähän mennessä lähes 80 prosenttisesti.
Selvitys: Pori-Haapamäki radan hintalappu 250-370M€
Pori-Haapamäki-ratayhteyden uudelleen käyttöönottoa ei kannata ainakaan hylätä, kertoo Porin Sataman tilaama selvitys. Sen mukaan ratayhteydelle on tarve, jos Suomen kehityksessä tapahtuu positiivinen muutos ja raskaita kuljetuksia tarvitseva elinkeinoelämä lisääntyy.
Satakuntaan 17 tuulivoima-aluetta
Tuoreen tuulivoimakaava-ehdotuksen mukaan Satakunnassa on 17 merkittävää tuulivoimatuotannon aluetta. Satakuntaliitto asettaa ehdotuksen julkisesti nähtäville ja kansalaisten kommentoitavaksi kesäkuussa.
Lisäbudjetissa rahaa telakoille ja aloittaville yrityksille
Hallitus on sopinut runsaan 130 miljoonan euron lisäyksistä tämän vuoden budjettiin. Lisäbudjetti edellyttää valtion lainanoton kasvattamista 253 miljoonalla eurolla, kun tulot vähenevät runsaalla 120 miljoonalla eurolla samanaikaisesti menojen lisäämisen kanssa.
Routa on kaatanut paljon hautakiviä Porissa
Porissa Käppärän hautausmaalla on kaatunut hautakiviä talven jäljiltä huomattavasti normaalikevättä enemmän. Syynä on maan poikkeuksellisen voimakas routiminen.
Koski: Rauman maauimala kuntoon ja pian
Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski haluaa lopettaa vitkuttelun Rauman maauimalan kunnostamisessa. Vuonna 1955 valmistunut uimala on päässyt rapistumaan peruskunnoltaan ja siihen on tehty viime vuosina vain välttämättömät korjaukset.
Köyliö, Huittinen ja Säkylä yhteen?
Satakuntalainen Köyliö jatkanee kuntaliitosneuvotteluja Huittisten ja Säkylän kanssa. Alustava linjaus tehtiin valtuustoseminaarissa - seuraavaksi asiaa käsitellään kunnanhallituksessa ja -valtuustossa.
Lukko nappasi Ässien Aki Uusikartanon
Rauman Lukko on tehnyt yhden vuoden sopimuksen Ässä-hyökkääjä Aki Uusikartanon kanssa. Uusikartano liittyy Lukon harjoitusvahvuuteen jo tänään.
Vesistötarkkailijoista on pulaa Lounais-Suomessa
Luonnonhavainnoinnista kiinnostuneet suomalaiset voivat purkaa luontointoaan tarkkailemalla lähivesistöjä. Vesistötarkkailijan työ on vapaaehtoista, mutta vastuullista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.