Puukauppa käy mukavasti
Vihreä kulta vaihtaa omistajaa vauhdilla tänä vuonna. Jos hinnat ovat loppuvuodestakin kohdillaan, kasvaa puukauppa selvästi viime vuodesta. Vuoden 2007 lukemiin tuskin kuitenkaan ylletään.
Pohjois-Suomen viime vuoden kauppamäärä, 4,5 miljoonaa kuutiota on ylittymässä selvästi.
Esimerkiksi Kainuun puukauppa kasvaa vuonna 2012 ainakin 1,3 miljoonaan kuutioon. Lapissa voi odottaa samanlaista määrää. Pohjois-Pohjanmaalla puukauppa kasvaa 2,5:stä 3:een miljoonaan mottiin, arvioi aluejohtaja Pekka Rahko Metsänomistajien liitosta.
Jos alkuvuoden vauhti pysyy päällä, yksityismetsänomistajien puukaupat yltävät vielä korkeammalle; Kainuussa jopa 1,5 miljoonaan kuutioon. Se olisi lähes kolmanneksen enemmän kuin vuonna 2011.
Näkymät ovat syksyäkin kohti valoisat, ainakin toistaiseksi.
- Tarvitaanko sahatavaraa, tarvitaanko lankkuja ja rakennetaanko? Näistä asioista se koko ketju on kiinni, pohtii Sotkamon metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Huttunen
Leimikoita riittää Sotkamossa
Vielä 10 vuotta sitten esimerkiksi Sotkamossa suurin osa puusta tuli avohakkuilta, ja vain kolmannes harvennuksilta. Nyt puolet kunnan yksityismetsästä lähtevästä puusta on kotoisin harvennusmetsästä, kertoo Jarmo Huttunen.
- Metsät kasvavat täällä selvästi aiempaa paremmin, kun niitä hoidetaan enemmän.
Taimikonhoitoon on laitettu voimavaroja. Metsänhoidon valtiollisesta Kemera-tuesta on ollut siinä paljon hyötyä, kertoo Huttunen.
Myös metsäkoneenkuljettaja Kari Ohtosta ilahduttaa hyvä puukauppatilanne.
- Uskon että näkymät ovat ihan valoisat jatkossakin. Tuskin siinä mitään mullistusta tulee. Työvoimapulaa on metsäkonepuolella ollut, että kyllä niitä töitä varmaan riittää.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Putkimiehen pitää osata myös puhetaidot
LVI-ala on ollut nuorten suosiossa jo pitkään. Alalle valmistuvien nuorten kannattaa muistaa, että työ opitaan kunnolla vasta töitä tekemällä, mutta sosiaalisissa taidoissa nykynuoret ovat edeltäjiään parempia.
Kansalaiset pääsevät suunnittelemaan uutta sairaalaa - "enemmän taidetta, vähemmän jonoja"
Kainuun uuden keskussairaalan suunnittelussa halutaan kuulla kansalaisten mielipiteitä. Kehittäjäasiakkaat voivat vaikuttaa muun muassa sairaalan viihtyisyyteen ja hoitoympäristöjen toimivuuteen.
"Olemme uskonnon lukutaidottomia"
Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.
Ruka liittyy Vuokatti urheilukatemiaan
Vuokatti-Ruka urheiluakatemia liittää kaksi vahvaa talviosaajaa ja olosuhdetta yhteen. Yhteistyöstä odotetaan hyviä tuloksia paitsi urheilullisesti myös taloudellisesti. Esimerkiksi olosuhteiden rakentamisessa voidaan nyt edetä suunnitelmallisesti ilman kilpailupeikkoa.
Monta hankalaa kiveä on käännettävä sote-toteutuksessa
Vastuukuntamalli vai nykyinen Kainuun sote-kuntayhtymä. Siinä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toteuttamisvaihtoehdot, joiden käyttöönottoa ja ajankohtaa kainuulaiset päättäjät pohtivat.
Älä luota liikaa auton kaukosäädinlukitukseen
Vaikka autojen lukituksen turvallisuus paranee, niin varkaat pystyvät ilmeisen helpolla varastamaan tällaisen auton - ainakin Itä-Euroopassa.
Banaanifarmi ei riittänyt jääkiekkoilijalle
Kajaanin Hokin uudesta kehityspäälliköstä Juha Juntusesta paluu Kainuuseen on banaanifarmilla työskentelyn ja Hollannissa pelaamisen ja opiskelun jälkeen tuntunut hyvältä. Ammattikorkeakoulussa saatu urheilujohtamisen ja yhteistyökumppanuuksien solmimisen oppi on nyt käytössä kotimaakunnassa.
Suomen ensimmäinen kaivosalan vesikysymysten professuuri Joensuuhun
Itä-Suomen yliopisto etsii Joensuuhun kivenkovaa kaivosalan osaajaa. Kaivospolitiikan viisivuotisen professuurin haltija keskittyy erityisesti vesikysymyksiin.
Aloittavan kalastajan ABC – tunne edes nämä
Kalastuskausi on jo hyvässä vauhdissa. Yle Uutiset kokosi perusteet aloittelijalle. Mille kalalle maistuvat leipäpallot ja etanat? Entä mitkä kalat viihtyvät vain sisävesissä? Milloin taimen syö parhaiten ja milloin kannattaa narrata kuhaa? Hanki tänä kesänä edes koho ja koukku ja lähde kokeilemaan kalaonneasi.
Nuoren itsenäistyminen on muutakin kuin ikävuosia
Pesäpalloilija Vilma Leinosen elämä on kolmen viime vuoden ajan pyörinyt urheilun ja opiskelun merkeissä. Tänä keväänä Sotkamon urheilulukiosta ylioppilaaksi valmistuva nuori nainen on kasvanut vuosien aikana niin urheilijana kuin ihmisenäkin.
