Lappi |

Puukotti kaulaan - tuomittiin vankilaan

Lapin käräjäoikeus on tuominnut 51-vuotiaan posiolaismiehen vankilaan tapon yrityksestä. Käräjäoikeus tuomitsi Ari Aulis Kämäräisen viideksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen.

Mies oli lyönyt veitsellä seurustelukumppaniaan kaulaan asunnossa Inarissa viime marraskuussa. Nainen oli päässyt pakenemaan asunnosta ja hälyttänyt apua.

Ennen puukotusta mies ja nainen olivat olleet juhlimassa ravintolassa ja palasivat illan jälkeen uhrin asunnolle taksilla.

Lisäksi tuomittu velvoitettiin maksamaan erilaisia korvauksia noin 9300 euroa ja oikeudenkäyntikuluja noin 7000 euroa. Tuomitulle tehtiin mielentilatutkimus, jossa hänet todettiin syyntakeiseksi.

Mies oli vapautunut vankilasta alle puoli vuotta ennen Inarin tapausta. Hän oli istunut vankeustuomion surmattuaan naisen Posiolla vuonna 2006. Teko oli samankaltainen kuin Inarissa ja oli alkanut yhteisen ravintolaillan juhlien jälkeen. Mies iski silloista uhriaan yhteensä 22 kertaa fileerausveitsellä ja keittiöveitsellä.

Käräjäoikeus käytti koventamisperustetta tuomiossaan, koska mies oli syyllistynyt rikokseen tuomitun rangaistuksen ehdonalaisen vapauden koeaikana.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä