Kainuu |

Puurakentamisessa sukupolven mittainen kuilu

Tulevaisuudessa puukerrostaloja rakennetaan kymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Vaikka puurakentaminen on lisännyt suosiotaan, niin ammattitaitoisista tekijöistä on pulaa.

Puukerrostalo Nivalassa
Kuva: Marjatta Harju / YLE

Hallitus on kirjannut tavoitteekseen lisätä puurakentamista nykyisestä yhden prosentin tasosta 10 prosenttiin. Vastaava luku naapurimaassa Ruotsissa on tällä hetkellä 20 prosenttia. Kuhmossa kuusi vuotta toiminut Woodpolis tahkoaa menestystä tontinvarauskilpailuissa ja samalla myös puurakentamisessa. Takana on kolme voittoa ja tulevaisuudessa voittoja on tarkoitus napsia lisää.

Puurakentaminen ja varsinkin monikerroksisten rakennusten tekeminen on kääntynyt nousuun. Yksi syy on viime vuonna muuttuneet rakennusten paloturvallisuusmääräykset, jotka mahdollistavat entisen kolmen kerroksen sijaan jopa 8 kerroksisen puukerrostalon rakentamisen. Helpotusta on tapahtunut myös rakennusliikkeiden asenteissa puurakentamista kohtaan.

Suomessa ja Kainuussa tarvitsemme ehdottomasti puualan vientiä.

- Kyösti Heino

- Se on muuttunut positiivisemmaksi, myös siellä aletaan uskoa, että puustakin voidaan rakentaa. Onhan puusta aina rakennettu, mutta meillä on yksi sukupolvi jäänyt väliin käsinveistossa ja hirsipuolella suurten puurakenteidenkin rakentamisessa. Sukupolven puuttuminen johtuu sotien jälkeisestä nopeasta kaupunkirakentamisesta, jossa ryhdyttiin käyttämään rakennusmateriaalina betonia, sanoo Woodpolisin projektinjohtaja Kyösti Heino.

Vientiä tarvitaan lisää

Hankerahoituksella sekä Kuhmon kaupungin rahoittamana toimiva Woodpolis on saanut hankittua 90 miljoonan euron edestä laitteita, koneita ja mahdollisuuksia kainuulaisten yritysten hyödynnettäväksi. Parhaillaan Woodpoliksen koneilla työstetään massiivisia hirsiä, joista tehtävä rakennus nousee Itävaltaan. Kyösti Heinon mielestä puualalla vientiä pitäisi lisätä.

- Suomessa ja Kainuussa tarvitsemme ehdottomasti puualan vientiä. Pelkästään Kainuussa tehtävän sahauksen määrällä voitaisiin rakentaa kaikki Suomen asuinrakennukset puusta, ja Suomesta löytyy monta Kainuun puumäärää. Ehdottomasti tarvitsemme vientiä, saisimme nostettua puun kilohintaa ylös, kun viemme lopputuotteet ulkomaille.

Hiilijalanjälkeä kunnioittaen

Puurakentaminen on ekotehokasta. Nykytahdilla rakentamisessa kulutetaan maapallon luonnonvaroja liikaa. Uusiutuvien luonnonvarojen käyttö auttaa maapallon selviytymisessä.

- Puurakentamisen myötä luonnonvarojen kulutus laskisi 70, energiankulutus 60 ja hiilidioksidipäästöt 40 prosenttia, sillä asuntojen käyttöikä on nykyisin 100 vuotta, ynnäilee Kyösti Heino.

Puusta voidaan rakentaa ja tehdä ihan mitä vaan, kun muistetaan ne lainalaisuudet, jotka puurakentamista ohjaavat.

- Tulitikun nokkaan norsua ei kannata laittaa, mutta Guggenheim-museon voimme rakentaa, jos niin tahdotaan, muistuttaa projektinjohtaja Kyösti Heino.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä