Puusaari Hamkin rehtoriksi
Ammattikorkeakoulun rehtorin valinta oli erittäin tiukka kisa. Myös vaalisalaisuus pohditutti, sillä äänet olivat painotettuja. Tekniikan tohtori Pertti Puusaari on työskennellyt Hamkissa 15 vuotta.
Hämeen ammattikorkeakoulun Hamkin uudeksi rehtoriksi on valittu Pertti Puusaari. Puusaari voitti niukasti vastaehdokkaansa Jarno Tuimalan Hamkin eilisiltana kuntayhtymän valtuuston vaalissa.
Äänestys tehtiin painotetusti, joten Puusaari sai 16,97 ja Jarno Tuimala 16,09 äänistä, joita oli yhteensä 33,03. Esimerkiksi Tammelan edustajalla oli toisen poissaollessa kaksi ääntä käytettävänä.
Puusaari on toiminut Hamkissa viisitoista vuotta. Koulutukseltaan Pertti Puusaari on tekniikan tohtori.
Hämeen ammattikorkeakoulun nykyinen rehtori Veijo Hintsanen jää eläkkeelle ensi vuoden alussa.
Hamkin hallitusta ja valtuustoa rehtorin valinta on työllistänyt nelisen kuukautta ja siinä on ollut useita vaiheita.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Moottoripyöräveteraanit elvyttivät Aulangon ajojen muiston
Vuodesta 1954 alkaneet ja 1960-luvun alussa päättyneet keväiset Aulangon ajot olivat pienen kaupungin suurtapahtuma. Ne vetivät maan parhaiden ajajien lisäksi tuhansia ihmisiä. Ajot olivat jo lähes unohtuneet ja tiedon keruu niistä työlästä, kun veteraanit päättivät elvyttää kisan muiston.
Kurkitanssia jo 20 vuoden ajan
Kookka-kurki sukii pihalla sulkiaan. Sen on syytäkin, sillä lauantaina Humppilassa vietetään hänen 20-vuotissyntymäpäiviään. Lintuharrastaja Jouko Alhainen järjestää lauantaina Ravintolapäivänä kurki-kahvilan Kookka-kurjelleen.
Kovat ylinopeudet jatkuvat varalaskupaikalla
Kanta-Hämeessä Jokioisten varalaskupaikalla mitattu useita huikeita ylinopeuksia lähiviikkojen aikana.
BMX-pyöräily kehittää lapsen motoriikkaa
Bicycle Motocross eli BMX näyttää hurjalta, mutta sopii pienillekin lapsille. Laji auttaa lasta kehittämään motorisia taitojaan. BMX-harrastaja Antti Munnukka rohkaisee lapsia ja nuoria lajin pariin.
Kanta-Hämeen uudet ylioppilaat
Tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittaneiden nimet ovat oppilaitosten tiedossa tänään. Yle Häme julkaisee maakunnan uusien ylioppilaiden nimet sivustollaan.
Vilkkaasti liikennöidystä ja kapeasta 54-tiestä halutaan valtatie
Tammela haluaa merkittävästä raskaanliikenteen väylästä, kantatie 54:stä valtatien. Tie vaatii joka tapauksessa runsaasti parannustöitä, jotta se olisi turvallinen nykyisillä nopeuksilla. Suunnitelmat parannuksista ovat olemassa, ja jos tie muutettaisiin kantatiestä ylemmän luokan valtatieksi, sillä olisi merkitystä myös tehtäviin parannustöihin.
Tapio Wirkkalan muotoilusta ennennäkemättömän laaja näyttely
Huomattava määrä muotoilija Tapio Wirkkalan lasi- ja hopeaesineitä on esillä Suomen Lasimuseossa Riihimäellä. Näin laajasti Wirkkalan taidelasia ja hopeaa ei ole aiemmin ollut esillä.
Senaatista kivilinnan vuokraisäntä
Keskiaikainen Hämeen linna on saamassa uuden omistajan. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää Hämeen keskiaikaisen linnan omistuksen siirtämistä Museovirastolta Senaatti-Kiinteistöille.
Kokki Teresa Välimäki kehottaa leikkimään ruualla
Lasten taidefestivaali Hippalot ruokkii tänä vuonna niin sielua kuin nälkääkin heinäkuussa Hämeenlinnassa. Taidetapahtuman kummi ja ruokaneuvonantaja, kokki Teresa Välimäki kehottaa vanhempia suhtautumaan lasten ruokailuun rennommin. Porsastella ei pidä, mutta ruokailun pitää olla mukavaa. Hippaloiden työpajoissa maistellaan muun muassa yrttejä ja maalataan suklaalla.
Lopelle tarvitaan kuntouttava pienluokka
Lopelle perustetaan kuntouttava pienluokka ensi elokuusta alkaen. Kuntoutettavaa luokkaa tarvitaan, koska Lopen Kirkonkylän koululla toimivassa pienryhmässä on jo kuluvan lukuvuoden aikana ollut sellaisia lapsia, jotka oireilevat psyykkisesti ja heidän koulunkäyntinsä on vakavasti häiriintynyt.
