Puutarhat kutsuvat tutustumaan
Sunnuntaina 19.8. pääsee ihan luvan kanssa tutustumaan vieraisiin puutarhoihin. Etelä-Karjalassa avointen puutarhojen päivässä on mukana viisi erilaista puutarhaa.
Avoimet puutarhat -päivän tarkoituksena on, että ihmiset pääsevät hakemaan vinkkejä omiin puutarhoihinsa. Vierailukohteissa voi käydä katsomassa, miten eri ideoita on toteutettu ja voisivatko ne olla toimivia omassa puutarhassa. Vierailukohteita koko Suomessa on yli 200 - niistä Etelä-Karjalassa viisi.
Uus-Lavolassa tehtiin puutarha aikuiseen makuun
Yksi esiteltävistä kohteista on Lappeenrannan Uus-Lavolassa sijaitseva omakotitalon puutarha. Alue on vanhahkoa omakotitaloaluetta.
Täällä jopa rikkaruohon kitkeminen on mukavaa
Hanne Muhosen ja Tuomo Pulkkisen puutarhassa on kymmeniä erilaisia kasveja, runsaasti pajusta tehtyjä puutarhakalusteita ja pajukoristeita. Erikoiseksi takapihan tekee se, että siellä ei ole ollenkaan nurmikkoa. Piha on kivetty lukuisin erilaisin kivimateriaalein.
- Ajatus oli tehdä tästä aikuisen perheen piha, eikä siihen haluttu nurmikkoa, kertoo Hanne Muhonen.
Erilaisia kasveja on puutarhassa satakunta. Samoja kasveja on ripoteltu moniin eri paikkoihin.
- Kasvit eivät ole mitään erikoisuuksia tai harvinaisuuksia. Painotus on sellainen, että kukkia on heti keväällä ja myös loppukesästä, kuvailee Muhonen.
Tällä hetkellä puutarhassa kukkivat mm. lukuisat eriväriset pegoniat, valkoiset punahatut, kosmoskukat ja valtavan kokoinen pasuunakukka.
- Pasuunakukassa on hieno vaniljan tuoksu. Kukka lähtee kasvamaan, kun saa jostain oksan ja tökkää se maahan, kertoo Tuomo Pulkkinen.
Uusi puutarha ei synny hetkessä
Puutarhan rakentaminen alkoi vuonna 2007. Silloin koko alue oli nurmikkoa.
- Ensin aloitettiin takapihalta käytävien laatoituksella. Kukkapenkkien paikat oli mietitty. Siitä rakentaminen on jatkunut aina kun aikaa on ollut, muistelee Pulkkinen.
Puutarhan suunnittelussa ei ollut apuna minkäänlaista puutarhafirmaa, vaan kaikki on tehty omien ideoiden pohjalta. Tanskasta kotoisen oleva Hanne Muhonen kertoo, että Tanskassa on paljon tämäntyyppisiä puutarhoja.
- Idea on, että kasvit ovat reunoilla ja kivestä tai nurmesta tehdään yhtenäinen alue.
Kasvien sijoittelu puutarhaan on tehty mielenkiintoisella tavalla: hyötykasvit ja kukat ovat samassa pensaassa.
- Olemme yrittäneet tehdä kasvimaata niin, että raparperit, lipstikat, kesäkurpitsat yms. löytyvät kesäkukkien joukosta. Erikseen ei ole yrttitarhaa.
Kasvit ovat tähän puutarhaan päätyneet monella eri tavalla: ostamalla, vaihtamalla ja hankkimalla siemeniä.
- Alennusmyynnit ovat kiva paikka. Niistä löytyy kaikkea kivaa, vinkkaa Hanne Muhonen
Puutarhan takaosassa on itse tehty grillikatos, jonne mahtuu grillin lisäksi puutarhapöytä ja tuolit sekä riippukeinut. Katoksessa on läpinäkyvä katto ja takaseinä, joten siinä voi nauttia aamukahvit vaikka sateisessakin säässä.
Vastapainoa työlle
Uus-Lavolassa sijaitseva puutarha on selvästikin vaatinut suurta intohimoa puutarhaa kohtaan. Se on itse ideoitu ja rakennettu, ja itse sitä myös huolletaan.
- Tämä on niin äärimmäisen hyvää vastapainoa palkkatyölle. Täällä jopa rikkaruohon kitkeminen on mukavaa, toteaa Muhonen
Etelä-Karjalassa viisi avointa puutarhaa
Etelä-Karjalassa on sunnuntaina 19.8. avoimet puutarhat -teemapäivänä viisi kohdetta:
1. Kivipajula Lappeenrannan Uus-Lavolassa, Kauriinkatu 30, klo 10 - 16
2. Piha Myllärinen Lappeenrannan Joutsenossa, Parjalantie 83
3. Kirsi Urosen puutarha Lappeenrannan Rapattilassa, Juvakkalantie 205
4. Lähteenmäen tila Parikkalan Tarnalassa, Lähteenmäentie 30, klo 8 - 18.
5. Punainen tupa Rautjärvellä, Suopellontie 79

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.